Kolistaja, Sakari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1969

Teosarvio

Lassila käyttää tässä satiirissaan kaiken lähtökohtana kautta aikojen käytettyä keinoa: sanojen väärin käsittämistä. Kun yksinkertainen - hyvin yksinkertainen - Sakari Kolistaja toteaa, että pastori Pöndinen ei ole liialla viisaudella pilattu, on se paras todistus, minkä hän vahvassa uskossaan voi lähimmäisestään antaa. Valitettavasti pastori ei tätä tajua. Kun Kolistaja edelleen toteaa itse olevansa niitä, joille viisautta on annettu liialti, on mestarillisen, liioittelevan, mutta lujasti maakunnallisessa maaperässä kiinni olevan tarinan ainekset annettu. Teos ei ole yli puolen vuosisadan aikana menettänyt paljoakaan, pikemminkin päinvastoin.