Pieni unikirja

Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922-88 (vuosina 1908-21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

 
 
Nimi
Pieni unikirja
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
2/1979
Teosarvio
Hieno Neuvostokirjallisuutta-sarja on onnistunut välittämään Suomeen myös eestiläistä kirjallisuutta. Valtonin teoksen ohella muistamme parilta viime vuodelta ainakin Mats Traatin, Ulo Tuulikin, Lennart Meren ja Lilli Prometin, ja Pieni unikirja sopii hyvin jatkoksi tähän sarjaan, joskin sitä pääsee myös syyttämään pienestä verettömyydestä ja ehkä keinotekoisuudestakin. Mutta todella lyhyen proosan - "novellit" usein vain parin sivun mittaisia - taidonnäytteenä teos puolustaa paikkaansa osoituksena neuvostokirjallisuuden kokeilevan perinteen jatkumisesta. Myös mielikuvitukselle ja aivotyölle se antaa sopivasti syytä liikkua eikä sen kaiken suhteellisuutta korostavaan perusajatukseenkaan liene kenelläkään mitään isompaa huomauttamista.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Pieni unikirja(novellikokoelmat)
  • Arvio Arvostelevassa kirjaluettelossa
    Pieni unikirja
  • Arvio Arvostelevassa kirjaluettelossa
    Pieni unikirja
  • Nimi
    Pieni unikirja
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • Tekijä
    Jokinen, Pertti
  • Ei siihen kuole(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • Tekijä
    Jokinen, Pertti
  • Varpuskellari(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • Tekijä
    Jokinen, Pertti
  • Pieni unikirja(fyysinen teos)
  • Nimi
    Pieni unikirja
  • Falconer(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • Semikolon. 1(Resonerande bokkatalog)
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • I nöd och lust(Resonerande bokkatalog)
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • Vihreän härän jumala(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  • Missvisning(Resonerande bokkatalog)
  • Ilmestynyt numerossa
    2/1979
  •