Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kolmanteen ja neljänteen polveen

Voit tarkistaa, löytyykö teos omasta kirjastostasi.

 
 
Nimi
Kolmanteen ja neljänteen polveen
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Tyyppi
romaanit
Päähenkilöt
Alkukieli
kuvaus
Oppia ikä kaikki sanotaan, mutta se on henkilökohtaista, josta ei ole juuri muille jakaa. Vain historian lehtien havinaa, nuori Martin päätteli sukutarinaa kirjoittaessaan pääsemättä kyllin lähelle kerran eläneiden ajatuksia tulkitsemaan. Jokaisen on käytävä itse läpi toisten tekemät virheet ja palattava lähtöruutuun, kunkin kuljettava omaa tietään sukupolvesta seuraavaan. Opettajako avuksi kiperiä kysymyksiä ratkomaan, jauhamaan myllynkiviä ja tuottamaan nuoren miehen elämään enemmän harmia kuin hyötyä - niin oli käydä, tulla siinä lystissä runnelluksi.

Martinin tarina jatkuu nykypäivän kouluissa. Miten päteä silloin kun vaaditaan enemmän tekoja kuin sanoja, varsinkaan nuorelta se ei tahdo aina luonnistua, toisten mieliksi kun ei voi elää ja tilalle tulee masennus. Arjopalo liikkuu arassa aiheessa, kuvaa opettajan ja oppilaan välistä suhdetta, josta ei juuri koulun ulkopuolella hiiskuta, vaan pidetään sisäisenä asiana.
(NordBooks)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
216
Kustantaja
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
  • Asiasanayhdistelmät
    rakkaussuhde : opettajat : oppilaat
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    äidinkielenopettajat
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    ei-toivottu raskaus
  • Paperienkelit(romaanit)
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    ei-toivottu raskaus
  • Henkilöt, toimijat
    piiat
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Linna luodolla(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    piiat
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    piiat
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Tyyppi
    romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    piiat
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Pohjantuuli(romaanit)
  • Alkukieli
    Suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  •