Sivupiirin Päivän täyt

Sivupiiri: Ajankohtaista | Täky

Meidän talon enkeli

Meidän talon enkeli

11.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Tänään 70 vuotta täyttävän islantilaisen Kristín Steinsdóttirin Meidän talon enkeli on ihastuttava lastenkirja Saarni-nimisestä pojasta. Kirja on lumoava ja valoisa tarina nuoren pojan pohdiskeluista, yksinolosta, ikävästä ja peloista. Kirja on saanut Pohjoismaisen lastenkirjallisuuspalkinnon sekä useita IBBYn kunniamainintoja. 

Yökirja

Yökirja

10.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Inka Nousiaisen (s. 10.3.1976) Yökirja kertoo pienestä Kuusta, joka on allerginen päivänvalolle. Kuu ei voi mennä päivisin pihalle muutoin kuin pukeutumalla avaruuspukuun, niinpä hän käy yksin ulkona öisin. Kuu pitää yökirjaa, kun ei voi pitää päiväkirjaa. Eräänä yönä Kuu tapaa pienen itkeskelevän tytön Raan, jonka kanssa ystävystyy..

Minä, Julia

Minä, Julia

9.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Ruotsalaisen Helena Dahlbäckin (11.11.1960 – 9.3.2000) Minä, Julia on Nils Holgersson -plaketilla palkittu päiväkirjaromaani. Julia on viidesluokkalainen tyttö, jonka kotielämä on muuttunut uuden Sofia-vauvan myötä kovasti ja paras ystäväkin on alkanut koulussa kulkea määräilevän Charlotten kanssa. Julian olo on kovin yksinäinen, vaikka ympärillä on koko ajan ihmisiä. Kirja kertoo luontevasti nuoren tytön elämästä, koulunkäynnistä ja tunteista.

Kaislikossa suhisee

Kaislikossa suhisee

8.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Kenneth Grahamen (8.3.1859 – 6.7.1932) Kaislikossa suhisee on ihastuttava satuklassikko Joenvarren eläimien elämästä, kaunista kerrontaa höystettynä vauhdikkailla seikkailuilla. Tarinan päähenkilöinä seikkailevat sympaattiset ja inhimilliset eläinhahmot Mäyrä, Myyrä, Vesirotta ja Rupikonna. Tämän viehättävän kertomuksen pohjalta on tehty animaatioita, näytelmiä ja elokuvia. 

Mikä matsi!

Mikä matsi!

7.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Tänään 55 vuotta täyttävän Måns Gahrtonin Mikä matsi! aloittaa Meidän oma futisjengi -sarjan. Pienen kyläkoulun yhdysluokkaa käyvä Maija päättää perustaa luokan oman jalkapallojoukkueen kyläkoulujen välistä peliä varten. Joukkueen kokoaminen on aluksi nihkeää, mutta lopulta mukaan saadaan tarpeeksi väkeä. Tuleeko voitto, vai onko se enää edes tärkeintä?

Kapteeni Kalsari seikkailee

Kapteeni Kalsari seikkailee

4.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Hulvattoman hauskaa menoa tarjoilee tänään 50 vuotta täyttävän Dav Pilkeyn (s. 4.3.1966) kirjasarja Kapteeni Kalsarista, sarjan aloittaa kirja Kapteeni Kalsari seikkailee. Kapteeni Kalsari on Ernon ja Huukon luoma hahmo, jonka henkilöllisyys on niiiiin salainen, ettei hän itsekään tiedä sitä! 

Varkaan jäljillä

Varkaan jäljillä

3.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Henkka, Aaron ja Leo ovat hiihtolomalla kaverinsa Kirpun perheen vuokramökillä. Kaverusten etsivänvaistoja tarvitaan, kun he löytävät naapurin ladosta valtavan määrän kaikenlaista arvokasta tavaraa. Onnistuuko Etsiväpartio selvittämään jutun? Pia Hagmarin Etsiväpartio-sarjan viides osa Varkaan jäljillä. 

Mörkövahti

Mörkövahti

2.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Hillan, Kaapon ja Maikin kesäloma alkaa jännittävästi, äiti lähtee kahden viikon rentoutuslomalle ja siksi aikaa lapsia tulee hoitamaan aika erikoinen hoitaja, nimittäin mörkö! Kun mörköjä alkaa ilmestyä myös lasten kavereiden koteihin, lapset päättävät ottaa selvää, mistä ja miksi möröt ovat tulleet. Tuutikki Tolosen (s. 2.3.1975) Mörkövahti palkittiin juuri Arvid Lydecken -palkinnolla. Palkintoraadin mukaan kirja on taidokas, omaleimainen ja siinä on kaikki rakastetun lastenkirjaklassikon ainekset. 

Mini hiihtolomalla

Mini hiihtolomalla

1.3.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Minin perhe lähtee aina hiihtolomalla laskettelumatkalle, vaikka Mini inhoaa laskettelua. Mutta minkäs teet kun perheen muut jäsenet ovat hulluina lasketteluun.. Niinpä Mini keskittyy reissuilla tekemään kaikkensa välttääkseen suksille nousemista ja lopulta myös vanhemmat tajuavat, että talvella voi pitää hauskaa myös ilman suksia. Christine Nöstlingerin helppolukuinen Mini hiihtolomalla. 

Miljan talvi

Miljan talvi

29.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Reetta Niemelän (s. 28.2.1973) kirjassa Miljan talvi Milja pääsee viettämään talvilomaa ukin kanssa maalle. Talvinen luonto tarjoaa monenlaista ihmeteltävää, hiihdellessä on kiva tutkia eläinten jälkiä ja seurailla lintujen puuhia. Tässä leppoisassa kirjassa on paljon tietoa luonnosta ja mukana on myös reseptejä ja pieniä puuhavinkkejä. 

Lumottu lehmus

Lumottu lehmus

26.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Ritva Toivolan (s. 26.2.1942) Lumottu lehmus jatkaa Tuomas Karhumielestä ja Anni Unennäkijästä kertovaa sarjaa. Anni ja Tuomas ovat muuttaneet pääkaupunkiin, pakoon Kurmo-noidan hallitsemia korpimaita. Annilla on töitä leipomossa, mutta Tuomaksen työtilanne on hankalampi. Kaiken lisäksi Tuomaksen hevonen katoaa ja pihapiirissä oleva ikivanha lehmus aiheuttaa päänvaivaa..  

Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla

Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla

25.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Sinikka ja Tiina Nopolan kirjassa Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla talvilomaa vietetään kuuluisan Kamillan ympärillä. Ristolla on tylsää, kun Nelli menee lomaksi mummolaan. Kaiken lisäksi lapsitähti Kamilla valtaa Riston huoneen ja sitten katoaa. Onneksi Nelli palaa yllättäen mummolasta ja Risto ja Nelli päättävät etsiä Kamillan ja viedä hänet laulukilpailuun. Mutta löytyykö Kamilla ajoissa?

Kuusi joutsenta

Kuusi joutsenta

24.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Wilhelm Grimmin (24.2.1786 – 16.12.1859) syntymästä tulee tänään kuluneeksi 230 vuotta. Kuusi joutsenta -satukokoelmassa kymmenen Grimmin veljesten rakastettua satua ovat saaneet satukuvittaja Pirkko-Liisa Surojeginin lumoavan kuvituksen. Kokoelman sadut: Lumikki, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen, Punahilkka, Vedenneito, Jorinde ja Joringel, Aarnikotka, Veli ja sisko, Kuusi joutsenta ja Myllyrenki ja kissa. Sadut ovat mitä mainiointa ääneen luettavaa näin maailman ääneen lukemisen päivänä!

Ranchin jukuripää

Ranchin jukuripää

23.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Lainey herää syntymäpäivänään odottaen kuulevansa hevosen ääniä. Mitään ei kuitenkaan kuulu, eikä isän lupaamaa hevosta näy. Lainey sisuuntuu ja päättää hankkia hevosen itse. Työpaikka löytyy Dodgen ranchilta, jossa koulutettavana on sekä kaupunkilaispoika Ryan että jukuripää Whiskey. Onnistuuko Lainey tehtävässään? C. S. Adlerin (s. 23.2.1932) Ranchin jukuripää.

Kaivoksen kummitus

Kaivoksen kummitus

22.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Tuomo Kuitusen (s. 22.2.1948) kirjassa Kaivoksen kummitus seikkaillaan Ylläksellä. Ystävykset viettävät hiihtolomaa Ylläksellä tarkotuksenaan lasketella ja eräretkeillä. Yksi reissu vie nuoret vanhalle kaivokselle, jonka uumenista kuuluu outoja ääniä. Nuoret päättävät tutkia kaivoksen ajatuksenaan seinäkiipeily ja luolasukellus, mutta sieltä paljastuukin ikävä yllätys..

Pikku Sammakkoprinssi

Pikku Sammakkoprinssi

19.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Tänään 75 vuotta täyttävän Hellevi Salmisen (s. 19.2.1941) Pikku Sammakkoprinssi palkittiin Topelius-palkinnolla 1997. Kirja kertoo kehitysvammaisesta Kaarosta, joka puhuu epäselvästi ja kävelee vaappuen. Mielikuvitusystävä Milkakuu-lehmän kanssa seikkaillessa sanat eivät kuitenkaan takeltele ja jalatkin liikkuvat normaalisti. Ja mikä ihana uusi maailma avautuukaan Kaarolle, kun hän oppii Milkakuun avulla lukemaan ja kirjoittamaan..

Päin mäntyä

Päin mäntyä

18.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Jatketaan Luonto lainassa -viikon luonnonsuojeluteemalla. Sitä sivutaan Marja-Leena Tiaisen kirjassa Päin mäntyä, jossa espoolainen Miro päättää irtautua niin isän määräysvallasta kuin vaaralliseksi muuttuvasta kaveripiiristäkin muuttamalla Kontioon, keskelle ei-mitään. Metsäkoulu ei vaan tunnu oikein omalta paikalta ja kun Miro eksyy metsien suojelua ajavan Pro Kallan kokoukseen, ei luokkakavereiden suhtautuminen kaupunkilaispoikaa kohtaan ainakaan parane.

Korppi ja kumppanit

Korppi ja kumppanit

17.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Tällä viikolla vietetään kirjastojen Luonto lainassa -teemaviikkoa. Kirjastot osallistuvat viikkoon erilaisin tapahtumin ja näyttelyin. Sivupiirin päivän täkynä tänään luonnonsuojeluteemalla Jukka Parkkisen Korppi ja kumppanit, joka ottaa kantaa luonnon saastumiseen ja luonnonvaraisten eläinten hädänalaiseen asemaan. 

Koira nimeltään Kissa

Koira nimeltään Kissa

16.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Tänään 50 vuotta täyttävän Tomi Kontion (s. 16.2.1966) Koira nimeltään Kissa on huikean kaunis tarina sekarotuisen koiran itsenäistymisestä, yksinäisyydestä, itsensä löytämisestä sekä kahden syrjityn ystävyydestä. Kirjassa on Elina Warstan taidokas, maanläheinen ja kaunis kuvitus. 

Laura, sua kaipaan

Laura, sua kaipaan

15.2.2016 | Jaa täky | Teostiedot
Kevään ylioppilaskokeet ovat alkaneet. Tuija Lehtisen Laura-sarjan päättävässä kirjassa Laura, sua kaipaan ylioppilaskirjoitukset ovat myös edessä. Elämä on kaikin puolin mukavaa, mutta Lauraa askarruttaa tulevaisuus.. Kaikki tuntuvat olevan selvillä siitä mitä tekisivät kirjoitusten jälkeen, kaikki paitsi Laura. Mitä ihmettä hän toivoo tulevaisuudelta?

Sivut