Yläkoulun Nuori Aleksis 2021 -palkinto Elisa Niemiselle

Sivupiiri
5.10.2021

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Elisa Nieminen on valittu Nuori Aleksis 2021 -palkinnon saajaksi ro­maanillaan Rikki revityt (Myllylahti 2020). Palkinto jaetaan parhaalle edellisvuonna il­mestyneelle nuorille suunnatulle kauno- tai tietokir­jalle. 1500 euron palkinnon saajan valitsee yläkoulun oppilaiden muodostama raati, jonka ko­koaa Äidinkielen opettajain liitto. 

Nuori Aleksis -esiraatiin kuului 60 yläkouluikäistä lukijaa eri puolilta Suomea. Raatilaiset lukivat kevään ja kesän aikana vuonna 2020 jul­kais­tua kotimaista nuorille suunnattua tieto- ja kaunokir­jallisuutta. Luku-urakan päätteeksi kukin raatilai­nen lis­tasi neljä suosikkiaan, ja valintojen perusteella Äidinkielen opettajain liitto nimesi palkinto­ehdokkaiksi viisi eniten ääniä saanutta teosta.

Palkinnonsaajan valitsi loppuraati, johon tänä vuonna kuuluivat Julia Berg (Helsingin normaalilyseo), Lotta Sainio (Sammon koulu), Eerika Mäki (Sydän-Laukaan koulu), Fanni Karjalainen (Kajaanin lyseo) ja Saana Väike (Karan koulu). Palkinto jaettiin Turun kirjamessuilla 1. lokakuuta 2021.

 
Loppuraadin perustelut:
 
"Rikki revityt on koskettava tarina lähisuhdeväkivallasta, narsismista ja niiden vaikutuksista. 17-vuotias Eveliina taistelee päivittäin veljensä narsismin ja siitä aiheutuvan pelon ja ahdistuksen kanssa, jotka välittyvät vahvasti lukijalle. Kaiken synkkyyden keskellä on kuitenkin myös toivo paremmasta. Koukuttavan teoksen juoni ei jää junnaamaan paikalleen, ja se on selkeälukuinen sekä hyvin kuvailtu. Herkässä teoksessa narsismia on kuvattu realistisesti ja kirjailija nostaa rohkeasti esiin yhteiskunnan epäkohtia. Taitavasti rakennettu juoni pitää lukijan mielenkiinnon kirjassa koko ajan, haastaen lukijan ajattelemaan omaa toimintaansa. Teokseen sopivat takaumat luovat moniulotteisemman ja toimivamman kokonaisuuden. Mielenkiintoiset ja samaistuttavat henkilöhahmot kehittyvät koko teoksen ajan ja lukija oppii ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa. Osuva nimi ja puoleensavetävä kansikuva kruunaavat teoksen."
 
--

Henriika Tulivirta / Sivupiiri