Yhteiskunnan tulee tukea nuorten kirjallisuuskeskustelua

Sofia Blomberg
 

 

Perinteisessä mediassa juhlavuosi ei ole valitettavasti saanut näkyvyyttä, koska nuortenkirjallisuudesta ei syystä tai toisesta juuri uutisoida. Helsingin Sanomat julkaisee kirjalistoja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta muutaman kerran vuodesta, mutta esimerkiksi kirja-arvioita ei kirjoiteta, vaikka se olisi äärimmäisen tärkeää. Tarvitsemme juuri nyt hälyttävän kipeästi ammattikriitikoiden arvioita nuortenkirjallisuudesta, jotta nuortenkirjallisuus saisi ansaitsemaansa huolipuheesta vapaata huomiota. Nuortenkirjallisuus ansaitsee arvioita sen taiteellisesta arvosta, lajityypeistä, teemoista ja kielestä. Nuortenkirjallisuus on merkityksellistä.  

 

Nuortenkirjallisuus tulee erottaa lastenkirjallisuudesta, koska sillä on oma kohderyhmänsä. Perinteistä mediaa ei kuitenkaan moinen tunnu kiinnostavan, joten nuortenkirjallisuuden kehittäminen – eli kritiikki ja keskustelu – on pitkälti nuorten ja nuortenkirjallisuuden lukijoiden ja alan ammattilaisten harteilla. Nuortenkirjallisuudesta käydään keskustelua pienten yhteisöjen sisällä, eikä se näin ollen saavuta riittävän suurta yleisöä. Perinteisen median näkyvyys olisi siis suotavaa: tarvitsisimme artikkeleita sekä nuortenkirjoista että yhteisöistä ja toimijoista, jotka tekevät työtä nuortenkirjallisuuden näkyvyyden eteen. 

 

 

 

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, sekä kirjallisuusmedia Lukufiiliksen entisenä pitkäaikaisena vastaavana olen sitä mieltä, että kirjallisuudella ja lukemisella on suurempi mahdollisuus olla nuorelle mieluisaa, jos yhteiskuntamme arvottaisi nuortenkirjallisuuden korkeammalle Olen huomannut vuosien saatossa, kuinka nuoria saattaa jopa hävettää, että he lukevat nuortenkirjoja. Nuortenkirjallisuus on leimattu “roskakirjallisuudeksi” ja “harjoituskirjallisuudeksi”. Häpesin itsekin teininä nuortenkirjojen lukemista, kunnes löysin nuorille suunnatun kirjayhteisön, Lukufiiliksen. 

 

Olen aina pitänyt lukemisesta, mutta olen kokenut sen suhteen paljon haasteita, kuten varmasti moni muukin. Kun olin teini, lähipiirissäni ei ollut yhtään aikuista, joka olisi osannut suositella minulle kirjoja, jotka olisivat päätyneet lukulistalleni. Sain kuitenkin kotona tukea lukemiseen, mikä ei ole itsestäänselvyys. Lähes kaikki kirjasuositukseni sain äidinkielenopettajiltani niin yläkoulussa kuin lukiossakin. Lukion äidinkielenopettajani kertoi minulle Lukufiiliksestä, jonka ansiosta lakkasin häpeämästä sitä, että pidin lukemisesta. Rehellisesti: Lukufiilis muutti elämäni, kuten monen muunkin. 

 

Äidinkielenopettajani suosituksesta osallistuin välittömästi Lukufiiliksen toimintaan. Aloin kirjoittaa kirja-arvioita, joista tienasin ensimmäiset taskurahani, kuten aikoinaan myös Anna Tulusto, Tuija Lehtinen, Elina Lappalainen, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Salla Simukka. On hienoa, että Lukufiilis mahdollistaa nuorten taloudellisen itsenäistymisen. Teini-ikäisenä tuntui mahtavalta tienata rahaa siitä, mitä rakasti tehdä – eli lukea. Lukufiiliksen avustajana lukumakuni monipuolistui ja löysin oman paikkani kirjayhteisöstä. Maailma tuntui muuttuvan, kun pääsin lukemaan toisten nuorten kirja-arvioita. Pääsin keskustelemaan kirjallisuudesta muiden nuorten kanssa, jolloin ymmärsin, että minussa ei ole mitään vikaa – nuortenkirjallisuudesta saa ja pitää keskustella.

 

Lukufiilis on tälläkin hetkellä monelle nuorelle samanlainen kokemus ja alusta, mitä se oli aikoinaan minulle. Lukufiilistä lukee vuosittain noin 90 000 ihmistä - huikea luku! Olen kuitenkin varma siitä, että on nuoria, jotka eivät ole tietoisia Lukufiiliksestä. Lukufiilis tukee lukevien nuorten kirjallisuuskeskustelua ainutlaatuisella tavalla, sillä kirjallisuuskeskustelua käydään nuorten omilla ehdoilla. Näin Lukufiilis tarjoaa kirjallisuusmediana alustan, jossa näkyvät teokset, ilmiöt ja kirjailijat, joista nimenomaan nuoret ovat kiinnostuneita. 

 

Nuorten äänet eivät näy tai kuulu perinteisessä mediassa. Yhteiskunnassamme käydään vilkasta ja saarnaavaa keskustelua nuorten lukutaidon heikkenemisestä, mutta jätämme nuoret itse keskustelun ulkopuolelle – ja samalla kaiken sen kirjallisuuden, jota nuoret tällä hetkellä kuluttavat. Huolikeskustelua käyvät siis aikuiset, jotka ovat vastuussa nuorten heikentyneestä lukutaidosta. Olisi viisasta kohdistaa peilit itseensä päin, kun lähdemme pohtimaan, millaisia lukevia esikuvia nuorilla on? Suosittelevatko huoltajat nuorille kirjoja? Lukevatko huoltajat itse kirjoja? Kannustavatko huoltajat nuoria lukemaan? Käyvätkö he yhdessä nuorten kanssa kirjastossa? Näiden kysymysten vastaukset kertovat siitä, millaisia lukevia esikuvia nuorilla on – tai onko niitä lainkaan. 

 

Nuoret omaksuvat ympäristöstään erilaisia arvoja, jotka kumpuavat kotoa. Nuorten lukutottumuksiin vaikuttavat suuresti kodista tulevat lukutottumukset, jolloin perheiden tuki on välttämätöntä (Siren ym., 2023; Lukukeskus 2025). Jos huoltajat eivät pysty tarjoamaan nuorille monipuolista luettavaa, on jo menty monessa asiassa pieleen. Todellisuus on kuitenkin se, että harva huoltaja lukee itse. Harva osaa tarjota nuorille sopivaa luettavaa, esimerkiksi jotain nykyaikaisempaa kuin Neiti Etsivät. Huolipuheen syyttävä sormi ei kuitenkaan osoita vain vanhempia. Sormen tulisi kohdistua ensisijaisesti yhteiskuntaamme. 

 

Nuorten lukutaitoa tukisi kirjallisuuden näkyvyys perinteisessä mediassa. Aikuiset, joiden elämässä on nuoria, lukevat usein Helsingin Sanomien kaltaisia sanomalehtiä, Olisi tärkeää, että niissä kerrottaisiin nuorille suunnatusta kirjallisuudesta, jotta aikuiset saisivat tietoa siitä, millaisia teoksia nuorille voi suositella. Suotavaa toki olisi nostaa myös sellaisia alustoja, joista nuoret voisivat itse etsiä sopivaa luettavaa, kuten Lukufiilistä, Sivupiiriä ja Lukemoa.  Erilaiset kirjabloggaajat ja kirjatokkaajat tekevät kirjasisältöä myös nuorille. Vanhemmat ja muut nuorten läheiset voisivat itsekin tutustua näihin nuorten lukemista tukeviin sisältöihin. 

 

 

 

Nuorten lukutaidon tukeminen ei ole vain koulun ja kodin asia, vaan koko yhteiskunnan asia. Kuten jo tiedämme, lukutaito heijastelee usein perheen sosioekonomista asemaa. Tiedämme myös, että nuoret lukevat tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kiitos mediaympäristön. Mediaympäristö ei kuitenkaan vahvista nuorten lukutaitoa, sillä lukutaito karttuu lukemalla pitkäjänteisesti laajempia tekstikokonaisuuksia (Pulkkinen ym., 2024; Lukukeskus 2025). Nuoret altistuvat tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa epäluotettavalle tiedolle lähes päivittäin, jonka vuoksi kriittinen lukutaito on entistä tärkeämpää. TikTok on noussut nuorten keskuudessa seuratuimmaksi uutiskanavaksi (Kantar Media 2024; Lukukeskus 2025). Valitettavaa on, että puolet nuorista ei erota mielipidettä faktasta. Tämä on johtanut siihen, että TikTokissa mainoksia ei aina tunnisteta mainoksiksi, tai ei tunnisteta tekstin luotettavuutta.  

 

Nuoret tarvitsevat rutiineja, esimerkin näyttämistä ja yhdessä tekemistä. Perheen yhteiset kirjastokäynnit tukevat nuorten lukuharrastusta. Vanhempien ja muiden nuorten elämässä olevien aikuisten ei tulisi jäädä yksin nuorten lukemaan innostamisen kanssa. Lukeminen tulisi tehdä entistä näkyvämmäksi yhteiskunnassamme. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että nuoret ottavat kirjavinkit ja kirjakeskustelun ihan toisenlaisella asenteella, kun vinkkaaja on itse lukenut nuortenkirjoja, tai kirjoja, joista nuoret ovat kiinnostuneita. Se kertoo nuorelle, että aikuinen ei pakota ja tuputa hänelle kirjallisuutta, jota aikuinen ei itsekään halua, tai pysty lukemaan. Miksi nuoret lukisivat kirjoja, joita suurin osa aikuisista halveksuu?  

 

Nuortenkirjallisuuden näkyvyys edistäisi sitä, että myös aikuiset lukisivat niitä.  Toki kaikki nuoret eivät lue nuortenkirjoja, eikä tarvitsekaan. On kuitenkin tärkeää suositella ikätasolle sopivaa luettavaa, ja jokainen yksilö on erilainen. Nuortenkirjat käsittelevät maailmaa, jossa näkyvät nuorten elämässä ajankohtaiset aiheet ja teemat. Aikuisten olisi hyvä lukea nuortenkirjoja myös siksi, jotta he ymmärtäisivät, millaiset asiat puhuttelevat nuoria juuri nyt. Nuortenkirjallisuus on ainutlaatuinen avain nuorten maailmaan, jonka myötä nuoria on helpompi ymmärtää. Siksi vierastan ajatusta siitä, että aikuiset eivät voisi lukea nuortenkirjoja, tai toimittajat tehdä niistä kritiikkejä. Jokainen aikuinen on joskus ollut nuori, joten luulisi heidän ymmärtävän, miten haavoittuvaisia nuoret ovat teini-ikäisenä. 

 

Nuortenkirjallisuutta arvioitaessa voidaan tarkastella yksinkertaisia asioita: Millaisen maailmankuvan teos rakentaa? Onko teoksessa nuorille ajankohtaisia teemoja? Millaisia henkilöhahmoja teoksessa on? Miten he kehittyvät teoksen aikana? Nuortenkirjallisuuden arviointi ei ole siis vaikeaa.

 

Kotimainen nuortenkirjallisuus tarttuu hyvin nopeasti ajankohtaisiin teemoihin, jonka ansiosta nuortenkirjallisuuden lukeminen tuo aikuisen lähemmäksi nuorten maailmaa. Nuortenkirjallisuus on tärkeä osa nuorten kasvua ja kehitystä, sillä se tarjoaa vertaistukea tarttumalla teemoihin, jotka puhuttelevat nuoria. Nuoria puhuttelevien teemojen käsittely puolestaan tukee nuorten identiteetin kehitystä, sillä näistä teemoista nuoret löytävät samaistumispintaa omaan elämäänsä. Nuortenkirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää erilaisten nuorten maailmankuvaa, avartamalla ja laajentamalla sitä. Kotimainen nuortenkirjallisuus mahdollistaa omien arvojen pohtimista ja toimii erinomaisena keskustelunavaajana moneen ajankohtaiseen yhteiskunnan ilmiöön. Nuortenkirjallisuus heijastaa aikamme yhteiskuntaa, jonka vuoksi sen kulttuurinen vaikutus on suuri. Kirjallisuus tarjoaa tietenkin myös viihteellistä arvoa. Esimerkiksi näiden seikkojen pohjalta nuortenkirjallisuutta voi lähteä arvioimaan – ei varmasti mahdoton tehtävä ammattikriitikoille ja -toimittajille. 

 

On huolestuttavaa, että nuorten lukemisen tukemiseen käytetään vain vähän resursseja, ja oman kokemukseni mukaan niistäkin pyritään edelleen säästämään. Äidinkielenopettajat ottavat hyvin usein lukutaitotyön omille harteilleen, vaikka lukutaidon edistämiseen tarvittaisiin kaikkien aineiden opettajia. Todistetusti opettajien kiinnostus lukemista ja kirjoja kohtaan vaikuttaa nuorten lukuharrastuneisuuteen. Joka viides neljäsluokkalaisista kokee, ettei opettaja anna mieluisaa luettavaa (Book gifting impact study 2022; Lukukeskus 2025). Äidinkielenopettajana tällaiset tutkimustulokset raastavat sydäntäni, koska toivoisin jokaisen opettajan osallistuvan lukutaidon parantamiseen. Se on konkreettinen teko nuorten tulevaisuuden puolesta. Koulu on paikka, jossa kirjallisuuskeskustelua tulee käydä positiivisten tunteiden kautta, mutta myös keskustelemalla negatiivisista tunteista, joita kirjallisuus voi herättää. Kirjallisuuskeskustelua tulee käydä ikätasolle sopivasti, ja näin ollen onkin huolestuttavaa, että joka kolmas opettaja on kertonut, ettei lue ollenkaan – tai lukee hyvin harvoin – lasten- ja nuortenkirjoja (Research evidence on reading for pleasure 2012; Lukukeskus 2025). Lukutaidon tukemisen tulee olla oppiaineiden rajat ylittävää, sillä lukutaitoa tarvitaan jokaisessa oppiaineessa. 

 

 

Nuorilla tulisi olla tasa-arvoiset lähtökohdat innostua lukemisesta, mutta valitettavasti näin ei ole. Kaikilla vanhemmilla ja opettajilla ei ole kiinnostusta tukea lukemisen kulttuuria, saati innostusta perehtyä ajankohtaisiin nuortenkirjoihin. Tiedän itsekin opettajana, että lukemiseen innostamisen työ on vaikeaa, ja sitä tehdään usein vapaaehtoisesti kouluympäristössä. Olisi tärkeää saada opettajille koulutusta lukemiseen innostamisen tueksi, ja resursseja tehdä tiiviimpää yhteistyötä huoltajien kanssa. Juuri opettajakoulutuksen käyneenä huomasin, kuinka vähän nuortenkirjallisuudesta puhutaan ja koulutetaan äidinkielenopettajia. Siksi lukemiseen innostamisen työ on vaatinut paljon oma-aloitteisuutta, harrastuneisuutta ja vapaa-ajalla tehtyä työtä. Nuortenkirjallisuus ei ole tarpeeksi näkyvää, jotta siitä saisi tietoa helposti ja nopeasti. Tiedon parempi saatavuus helpottaisi vaikeaa tilannetta huomattavasti. 

 

 

Jotta nuori voi löytää lukufiiliksen, on löydettävä kirjallisuutta, josta nuori voisi nauttia. Nuoren kanssa kannattaa lähteä etsimään sopivaa luettavaa kiinnostuksenkohteiden pohjalta. Kun on saatu selville, että nuori pitää esimerkiksi jalkapallosta, voi lähteä etsimään kirjoja, joissa aihetta käsitellään tavalla tai toisella. Kirjavinkkejä voi kysyä kirjastosta, tai etsiä niitä Sivupiirin, Lukemon tai Lukufiiliksen sivuilta. Kirjallisuuteen johdattamisessa on hyvä ottaa huomioon nuoren lukukyky. En antaisi nuorelle ensimmäiseksi teokseksi paksua tiiliskiveä, vaan lähtisin liikkeelle lyhyemmistä teoksista. Kun nuori on saanut luettua kannesta kanteen teoksen – vaikka sen lyhyen – jää hänelle jo positiivinen kokemus siitä, että hän on lukenut kokonaisen kirjan. Positiiviset lukukokemukset ovat tärkeitä lukuharrastuksen kannalta, sillä niiden pohjalta lukemista kokeilee herkemmin uudelleen. Selkokirjallisuus tarjoaa erinomaiset lukumahdollisuudet niille nuorille, jotka tarvitsevat tukea lukemiseen kielellisesti ja rakenteellisesti.  

 

Lukemisesta kiinnostuneet nuoret lukevat paljon englanninkielisiä kirjoja, jotka trendaavat TikTokissa. Ei ihme, sillä TikTokissa suositut kirjat saavat paljon huomiota ja lisäksi TikTokissa on yhteisöllisyyden tuntua ja runsaasti lukevia esikuvia. Kotimainen KirjaTok-yhteisö on kasvanut huimasti vuoden aikana. Kirjavinkkejä on helppo kysyä lukevilta ihmisiltä, joiden kanssa kokee jotain yhteistä. Vaikka KirjaTokissa puhutaan pääosin englanninkielisistä kirjoista, on siellä nostettu esiin myös kotimaisia nuortenkirjoja esimerkiksi Annukka Salamalta ja Elina Pitkäkankaalta. Heidän teoksensa ovatkin saaneet sen verran huomiota, että ovat näkyvyyden ansiosta päätyneet myös monen aikuisen lukulistalle, mikä on todella hienoa. On kuitenkin hyvä muistaa, että meillä on myös muita hienoja nuortenkirjailijoita ja -kirjoja, jotka ansaitsevat näkyvyyttä. 

 

On erittäin hienoa, että meillä on Suomessa alustoja, joissa nuoret voivat osallistua kirjallisuuskeskusteluun. Harmillista on, että nämä alustat eivät ole kaikkien tiedossa ja näkyvyyden saaminen on haastavaa pienillä resursseilla. Nämä alustat, jotka tukevat nuorten lukemiseen innostamista, takaavat sen, että meillä on tulevaisuudessakin aikuisia, jotka puolustavat nuortenkirjallisuutta ja nuorten omaehtoisen kirjallisuuskeskustelun tärkeyttä. Esimerkiksi nuortenkirjallisuusmedia Lukufiilis takaa sen, että kaikki nuoret saavat osallistua kirjallisuuskeskusteluun omana itsenään ja omilla ehdoillaan. 

 

 

Nuoret tarvitsevat kirjallisuuden moninaisuuden lisäksi moninaisen kirjon lukevia esikuvia. Siksi olisi tärkeää, että erilaiset lukevat aikuiset ja nuoret näkyisivät enemmän nuorten arjessa. Nuorten äänten tulisi kuulua jatkuvasti kirjallisuuskeskustelussa sen sijaan, että havahdumme nuorten mielipiteiden kuuntelemiseen vain yksittäisinä hetkinä. Muutos avoimeen, laajaan ja saavutettavaan nuorten omaehtoiseen kirjallisuuskeskusteluun lähtee rakenteista. Yhteiskunnan tulee tarjota nuorille mahdollisuuden osallistua vuorovaikutukselliseen lukemisharrastukseen, joten äänen tarjoaminen nuorille on vähintä, mitä voimme tehdä. Jokainen 13–19-vuotias on tervetullut tekemään Lukufiilistä. Aikuisille puolestaan suosittelen Lukufiiliksen lukemista: tartu nuorten kirjavinkkeihin ja hyppää nuortenkirjallisuuden pyörteisiin - voin luvata, että niiden maailma yllättää sinut positiivisesti.  

 

 

 

Lähteet:

 

Leino, Sirén, Nissinen & Puhakka: Puoli tuntia lukemista: Kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus (PIRLS 2021). Koulutuksen tutkimuslaitos 2023.

 

Book gifting impact study. Scottish Book Trust 2022.

 

Research evidence on reading for pleasure. Department for Education 2012.

 

Pulkkinen, Jonna, Heli Kauppinen, Jenna Hiltunen, Piia Lehtola, Kari Nissinen ja Juhani Rautopuro. 2024. Tukea tasa-arvoiselle koulutielle: maahanmuuttajataustaisten nuorten osaaminen PISA 2022 -tutkimuksessa. Jyväskylän yliopisto. 

 

5 faktaa lasten ja nuorten lukemisesta 2025, Lukukeskus 2025.

 

Kantar Media: Nuoret ja uutismediasuhde. Uutismedian liitto 2024.