Heitä joku ihan ohut

Sivupiiri
17.9.2018
Aikuiset ovat olleet jo pitkään olleet huolestuneita nuorten vähentyneestä vapaa-ajan lukemisesta. 
 
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen reagoi asiaan perustamalla eri alojen asiantuntijoista koostuvan Lukutaitofoorumin miettimään uusia lukemaan innostamisen tapoja. 
 
Syyskuun puolivälissä julkistettiin työryhmän ideoima Lukuliike-kampanja, joka leviää tämän ja ensi vuoden aikana kouluihin eri puolelle Suomea. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että Suomessa ei pian ole yhtään lukematonta lasta tai nuorta.   
Lukuliike-logon kuva
Lukuliikkeeseen voi osallistua monella eri tavalla. 
 
Helpoin tapa osallistua on lukea kirjoja –  joko perinteisiä tai e-kirjoja.  
 
 
Tässä neljä erilaista kirjavinkkiä. 
 
Kirjoja yhdistää se, että ne ovat ohuita. 
 
Vähäisestä sivumäärästään huolimatta ne tarjoavat silti isoja elämyksiä.
 
Kaikki kirjat eivät ole runokirjoja, vaikka ne ensisilmäyksellä muistuttavatkin ulkoasultaan runoa.  
 
 
 
Kirsti Kuronen: Paha puuska, 75 sivua, Karisto 2015.
 
Paha puuska - kirjan kansikuva
 
 
Kirsti Kuronen: Pönttö, 86 sivua, Karisto 2017.
 
  Pönttö - kirjan kansikuva
 
Kirsti Kurosen Paha puuska ja Pönttö ovat säeromaaneja. 
 
Säeromaaneissa teksti jaetaan säkeisiin runon tapaan. Jäntevä kerronta on kuitenkin romaanin juonivetoisuutta olennaisempi asia. Säeromaaneissa kuvataan usein henkilön mielenliikkeitä.   
 
Säeromaanin yksinkertainen muoto huijaa lukijaa, mutta loppupeleissä hyvällä tavalla. Tekstin sulattelu ja vastaanottaminen jatkuu nimittäin vielä pitkään mekaanisen lukemisen jälkeenkin. 
 
Molemmissa Kirsti Kurosen säeromaaneissa on karut lähtöasetelmat. 
 
Pahan puuskan minäkertojan, Hillan, yläkouluikäinen pikkuveli on kuollut. Kukaan ei tiedä, onko hyppy junan alle päähänpisto, vahinko vai pitkällisen harkinnan tulos.
 
Pöntön päähenkilö Luna ei halua viettää ylioppilasjuhliaan. Hän on vetäytynyt kerrostalon kerhohuoneeseen miettimään asioita. Vähitellen selviää, että tytön traumatisoineista tapahtumista on kulunut jo useampi vuosi. Isä on asentanut kellariin videokameran, jonka kautta Luna seuraa tiaisen pesintää.  
 
 
Lunalla on paljon pelon aiheita: 
 
 
Viidenneksi eniten pelkään iilimatoja.
 
Neljänneksi eniten pelkään täytekakkuja.
 
Kolmanneksi eniten pelkään sotaa.
 
Toiseksi eniten pelkään rakkautta.
 
Eniten, ylivoimaisesti eniten, pelkään aikuiseksi tulemista.
 
 
Molemmissa kirjoissa työstetään nuoruuden angstia, mutta kummassakin kurotetaan ja päästäänkin valoisampaan elämäntilanteeseen.  Lukija ei missään vaiheessa ole huolestunut Lunan puolesta. Hänellä on nimittäin paljon ystäviä: Tove, Vilja-Tuulia, Monika, Linn ja Katri. 
 
Kirjan viimeisellä sivulla kerrotaan heistä vähän lisää. 
 
 
 
Mimmu Tihinen: Kello tuhat, 64 sivua, Pieni Karhu 2016.
 
Kello tuhat - kirjan kansikuva
 
Mimmu Tihisen Kello tuhat on selkokirja.
 
Selkokirja ilmaisee jo nimellään, mistä on kyse: selkokielisen kirjan kieli on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä ymmärrettävämpään muotoon. 
 
Selkokieli on alun perin syntynyt avuksi eri-ikäisille ihmisille, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Selkokielisiä kirjoja voivat kuitenkin lukea kaikki – ikään ja lukutaidon tasoon katsomatta. 
 
Säeromaanin tapaan myös selkokirja muistuttaa runokirjaa, sillä luettavuuden ja hahmottamisen helpottamiseksi lauseet on ladottu omille riveilleen.  
 
Kahdeksasluokkalainen Jesse pelaa tosissaan jalkapalloa eikä todellakaan ole kiinnostunut kirjoista ja lukemisesta. 
 
Äidinkielen ja kirjallisuuden tunnille pitää kuitenkin tehdä parityönä kirjallisuusesitelmä. Arvonnassa Jesse saa parikseen Ninnin, joka päättää, mikä kirja yhdessä luetaan.  Ninni rakastaa runoja, ja Jesse on aluksi aivan paniikissa. 
 
Mutta vähitellen Jessen mieli muuttuu: 
 
–  Ninnin valinta oli loistava. 
 
Meidän ei tarvinnut pitää esitelmää kirjasta.
 
Me saimme pitää esitelmän vihkosta.
 
Se olisi helppo homma! Ninni oli nero! 
 
Otin kirjastokortin kassista
 
ja menin iloisena kirjan kanssa lainaustiskille. – – 
 
 
Jesse työstää esitelmän teon aikana lukemiseen ja runoihin liittyviä ennakkoluulojaan, tulee aiempaa paremmin juttuun isänsä kanssa ja oppii, että meillä jokaisella on heikkouksia ja vahvuuksia, joiden kanssa voi oppia elämään. 
 
Kirjan erikoinen nimi ja kömpelö kansikuva kannattaa jättää omaan arvoonsa, sillä tarina itsessään tempaisee kyllä mukaansa. 
 
 
 
Kaisa Happonen & Karri Paleface Miettinen: Revi se, 120 sivua, WSOY 2018
 
Revi se - kirjan kansikuva
 
Revi se -kirjalla sen sijaan on räväkkä nimi. Pikasilmäyksellä sitä voi luulla jopa askartelukirjaksi: runot on nimittäin koottu kollaasitekniikalla leikkaamalla ne kirjoista ja erilaisista mediateksteistä ja liimaamalla ne uudelle alustalle.   
 
Runoissa työstetään ilmastonmuutosta, nuoren ihmisen angstia, vierauden tuntoja, mutta myös ihan tavallisen arjen kirkkaita havaintoja: 
 
jos sun todellisuus
mahtuu yhdelle A4-arkille
joku vetää tolkuttomasti välistä. 
 
 
 
Muista
että 
tänään 
nyt ja joka päivä
on Sinun tilaisuutesi
puhua 
suoraa
 
 
Kaisa Happonen ja räppäri Karri Miettinen eli Paleface antavat kirjassaan helposti toteutettavia ja innostavia menetelmiä omaan itseilmaisuun ja sanakieputteluun. Tekijät haastavat Istagramissa nuoria omaan visuaaliseen runokampanjaan tunnisteella #revisekirja.
 
Runojen tekeminen ei ole ryppyotsaista tai irrallaan tavallisesta arjesta, vaan parhaimmillaan spontaania, iloista ja voimaannuttavaa.  Modernin runouden etuna on sekin, ei tarvitse piitata välimerkeistä! 
 
 
Päivi Heikkilä-Halttunen 
 
Päivi Heikkilä-Halttunen - kuva
Kuva: Tuomas Sarparanta.
 

Ajankohtaista Sivupiirissä