Runeberg-palkinto 2019 Heikki Kännölle

Ajankohtaista
5.2.2019

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Vuoden 2019 Runeberg-kirjallisuuspalkinto jaettiin J. L. Runebergin päivänä 5.2. Heikki Kännölle romaanista Sömnö (Sammakko). Raadin perusteluista:

"Heikki Kännön Sömnö vaikutti vahvasti, koska se on hämmästyttävän uudennäköinen, omaperäinen ja määrittelyjä pakeneva. Samalla se silti palauttaa uskon tarinoiden ikivanhaan mahtiin ja lukemisen nautintoon, joista ainakin jälkimmäisen pelätään olevan kuihtumassa. Romaanista kumpuaa tarinankertojan uteliaisuus ja ilo, jonka tuloksena syntyy lukijan ihmetys ja riemu monialle haarautuvan kertomuksen ja mehevän, aistillisen kielen äärellä.

Sömnön kerronta on kesytöntä, pelotonta ja ennakkoluulotonta. Se syleilee useita lajityyppejä: se on aateromaani, taiteilijaromaani, sukuromaani, historiallinen romaani, pikareskiromaani ja lisäksi pastissi kaikista niistä."

Runeberg-palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinnosta vastaavat sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Palkinnonsaajan valinneeseen raatiin kuuluivat tänä vuonna kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, kriitikko, vapaa toimittaja Maija Jelkänen ja fil.tri, kirjallisuustutkija Mikko Carlson. Palkinto on luotu tukemaan laatukirjallisuutta, mutta myös antamaan uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistämään Runebergin päivän viettoa.

Lisätietoja:
Porvoo: Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2019 Heikki Kännölle
Yle: Runeberg-palkinto kirjailija Heikki Kännölle
Kirjasampo: Runeberg-palkinnon ehdokkaat 2019 julkistettu

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo
 

Heikki Kännö ja Sömnö-kirjan kansikuva