Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Otavan Kirjasäätiön palkinnot 2019 jaettu

Ajankohtaista
28.3.2019

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Otavan Kirjasäätiö on myöntänyt viisi kirjallisuuspalkintoa ja avustuksia kirjallisuuden edistämiseen. Palkinnoilla halutaan huomioida ja kannustaa kotimaisia kirjailijoita ja kirjallisen työn tekijöitä sekä nostaa esiin heidän kulttuurisesti, sivistyksellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtään.

Veijo Meri -palkinnon sai Riikka Pulkkinen. Palkitsemista perusteltiin: "Riikka Pulkkisella on kyky heittäytyä eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten asemaan. Pulkkisen teemat voivat olla eettisiä, esteettisiä tai poliittisia, mutta hän käsittelee niitä aina eläytyen, henkilön kautta. Hänen romaaneissaan tanssivat pysähtymättömässä liikkeessä intellektuaalinen ja fyysinen, korkea ja arkinen, kaunis ja kaamea."

Kaarina Helakisa -palkinnon sai Hannele Lampela. Palkitsemista perusteltiin: "Hannele Lampela on Prinsessa Pikkiriikki -kirjoillaan luonut samaistuttavan ja mieleenpainuvan hahmon, joka on yhtä aikaa prinsessa ja batman. Pikkiriikki on anarkistisuudessaan Pepin ja Eemelin perillinen, mutta silti tämän ajan lapsi. Lampela kertoo tarinansa sujuvasti ja hurmaavan hauskasti, ja hänen kirjansa ovat loistavia ääneen luettavia."

Tietokirjapalkinnon sai Kimmo Rentola. Palkitsemista perusteltiin: "Kimmo Rentola on tehnyt uraauurtavaa työtä sota-ajan sekä kylmän sodan ajan Suomen historian tutkimuksen alueella. Rentolan kirjoissa tarinoiden sivupolut ja kiinnostavat yksityiskohdat limittyvät osaksi suurempaa kertomusta, jota maustaa taidokas kielenkäyttö. Rentolan kirjat vetävät vertoja parhaallekin kaunokirjallisuudelle."

Oppimateriaalipalkinnon sai Lukion englannin Insights-työryhmä – Elina Karapalo, Paula Keltto, Mark Kilmer, Päivi Kuusivaara, Teijo Päkkilä ja Annukka Suonio. Palkitsemista perusteltiin: "Lukion englannin Insights-työryhmä on luonut monipuolisen ja opiskelijoita innostavan materiaalin. Insights tutustuttaa opiskelijat englanninkieliseen maailmaan ja opettaa ottamaan kantaa globaaleihin ilmiöihin ja ongelmiin."

Erkki Reenpää -suomentajapalkinnon sai Laura Beck. Palkitsemista perusteltiin: "Laura Beckin suomentamien teosten skaala ulottuu korkeakirjallisista romaaneista humoristiseen nuortenkirjallisuuteen ja menestysdekkareista tietokirjoihin. Beck paneutuu työhönsä huolellisesti, ja hänen käännöksensä tekevät oikeutta alkuteoksen ilmaisulle. Beckistä on syystä tullut monen kirjailijan luottosuomentaja."

Kunkin palkinnon arvo on 15 000 euroa. Lisäksi Otavan Kirjasäätiö jakoi yli 630 000 euroa avustuksia ja apurahoja.

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

Lisätietoja:
Otavan Kirjasäätiö


Riikka Pulkkinen, Hannele Lampela ja Kimmo Rentola. Kuvat: Otava