Ääni ja vimma

Yhdysvaltalainen William Faulkner (25.9.1897 – 6.7.1962) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1949. Hänen pääteoksensa, modernistinen klassikkoromaani Ääni ja vimma (Tammi 1965, suom. Kai Kaila) ilmestyi alun perin vuonna 1929. Shakespearen Macbethin sitaatista nimensä saanut teos käyttää hyvin moninaisia, epätavallisia kerronnan keinoja, kuten kertojien tajunnan hyppäyksiä eri aikatasoille, aistihavaintoihin keskittyvää tajunnanvirtaa ja lukijalle esitettyjä sirpaletietoja, joita ei mitenkään selitetä. Teosta onkin kuvattu haastavaksi mutta palkitsevaksi. Romaani kertoo Compsonien suvun tarinaa käyttäen neljää eri näkökulmahenkilöä, joista kunkin kertoma jakso sijoittuu yhteen tiettyyn päivään. Kerrontatavat saavat aikaan sen, että sukutarina syntyy myös lukijan omista mielikuvista ja kokemuksista käsin kasvaen ainutlaatuiseen tehoon. "Menimme kirjastoon. Luster väänsi valot palamaan. Ikkunat mustenivat ja seinälle tuli iso musta läikkä ja minä menin ja kosketin sitä. Se oli kuin ovi, mutta ei ollut ovi. Tuli ilmestyi taakseni ja minä menin tulen luo ja istuuduin lattialle ja pitelin tohvelia. Tuli suureni. Se nousi äidin tyynyyn asti."