Worldcon 75 -raportti: keskiviikko 9.8.

Teema
11.8.2017

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kun maailman suurin tieteis- ja fantasiakirjallisuuden harrastajien tapahtuma saapui 9.13.8.2017 ensi kertaa Pohjoismaihin, vieläpä Suomeen ja työpaikkani naapuriin, pitihän sinne päästä paikalle katselemaan. Viikon aikatauluistani johtuen parhaaksi päiväksi mennä Worldconiin osoittautui tapahtuman avauspäivä eli keskiviikko. Vaikka ohjelmaa oli silloin selvästi vähemmän kuin torstaista lauantaihin, oli kiinnostavia paneeleja, haastatteluja ja keskustelutilaisuuksia kuitenkin aivan riittävästi  päällekkäiset ohjelmat tuottivat vaikeutta valitsemiseen. 

 

Vapaan liikkuvuuden fantasioita

Paikalle juuri ennen ensimmäisten ohjelmien alkua saavuttuani piti jonottaa hetki. Messukeskuksen aulassa kiemurteli jono, jossa ihmiset odottivat kaulanauhojensa tai rannekkeidensa saamista riippuen siitä, olivatko hankkineet päiväpassin vai jäsenyyden koko tapahtuman ajaksi. Englannin kieli hallitsi aulan puheensorinaa, sillä suuri osa tapahtuman osallistujista oli ulkomaisia fandomiin eli scifi- ja fantasiaharrastajien faniyhteisöön kuuluvia. Ehdin kuitenkin juuri ajoissa ensimmäiseen valitsemaani paneeliin teemalla "Fantasies of Free Movement". Niall Harrisonin vetämä paneeli keskusteli vapaan liikkuvuuden käsitteestä spekulatiivisessa fiktiossa. Muut osallistujat olivat Rosanne Rabinowitz, tapahtuman kunniavieras John-Henri Holmberg ja Nicholas Whyte. Rabinowitz kertoi vapaan liikuvuuden merkitsevän hänelle elämää, mahdollisuutta kulkea mihin haluaa. Hänelle ei ollut syntynyt sidettä tiettyyn kotimaahan, vaan hän pitää omana maanaan koko maailmaa. Vapaa liikkuminen on Rabinowitzille lähinnä henkinen tila. Holmberg pohti, ettei tunne paljon modernia fantasiaa voidakseen pohtia vapaan liikkuvuuden ajatusta siinä  hän tuntee parhaiten scifiä, joka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia vapaan liikkumisen kuvaamiseen ja mahdollistaa asian käsittelyn kompleksisesti. Whyte kertoi ottavansa vapaan liikkuvuuden asiana suorastaan henkilökohtaisesti ja totesi sen olevan yksi olennaisimmista narratiiveista scifissä. 

Panelistit käsittelivät pakistanilais-brittiläisen kirjailija Mohsin Hamidin romaania Exit West (2017). Man Booker -palkinnon pitkällä ehdokaslistalla oleva kirja kuvaa pakolaisuutta käyttäen myös fantasiakirjallisuuden keinoja  ihmiset pystyvät siirtymään tietynlaisten ovien kautta yhtäkkiä toiselle puolelle maailmaa. Kirjan kuvaamassa todellisuudessa rajatarkastukset menettävät merkitystään ja liikkuminen vapautuu. Holmberg ei pitänyt romaania varsinaisena fantasiakirjallisuutena, vaan sanoi sen kuuluvan "mainstreamiin", valtavirran kirjallisuuteen. Todettiin, että 80-luvulla vastaavanlaista kirjallisuutta, jossa maailma yhdentyi kokonaisuutena, kirjoitettiin paljon. Exit Westin edetessä muuttuu tapa, jolla maailma on järjestynyt sellaiseksi kuin on. Miltä maailma näyttäisi, jos kirjassa kuvattu täysin vapaa siirtyminen paikasta toiseen olisi mahdollista? Mainittiin myös, että kirjan kuvaama maailma ei ollut post-apokalyptinen, vaan elämää jota eletään. Kirja koettiin myös optimistiseksi, ja monet kirjailijat olisivat voineet kirjoittaa teemasta synkemminkin. Paneelissa oli mukana brittiläisiä tekijöitä, jonka myötä keskustelu kääntyi hetkeksi Brexitiin ja mielenosoituksiin pakolaisten puolesta. Jonkin verran käsiteltiin myös Dave Hutchinsonin Europe-sarjaa ja Ada Palmerin Terra Ignota -sarjaa. Huomautettiin, että ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopassa oli varsin vapaa liikkuvuus, ja vasta viimeiset sata vuotta tilanne on ollut toisenlainen. Dr. Who -sarja oli tietenkin mainittava, ja Whyte huomioi, että 60-luvulla alkaneessa sarjassa oli vain yksi kaupunki eteläiseltä pallonpuoliskolta. Liikkuminen ja tutkimattomille alueille matkaaminen nähtiin hyvin perinteisenä spekulatiivisen fiktion narratiivina, kuten myös vapauden teema. Tieteiskirjallisuus pyrkii ymmärtämään, miten asiat ovat ja miten niitä olisi mahdollista muuttaa.

 

Suomispefin kehitys ja matka marginaalista maailmalle

Seuraava kuuntelemani paneeli oli suomenkielinen ja käsitteli kotimaista spefiä teemalla "Suomispefin aallot  marginaalista maailmalle". Anne Leinosen vetämässä paneelissa olivat mukana myös J. Pekka Mäkelä ja Katri Alatalo. Leinonen totesi suomalaiselle spefillä menevän tällä hetkellä hyvin, mutta tilanne ei ollut sama silloin kun hän aloitti "Portin kasvattina" osallistuen lehden kirjoituskilpailuun ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Leinosella on vahva fandom-tausta ja hän on mm. järjestänyt monia tapahtumia samalla kun on edistänyt omaa kirjailijan uraansa. Leinonen sai taannoin apurahan kahden romaanin kirjoittamista ja viime vuosikymmenten Suomi-spefin historian tutkimista varten. Mäkelä kertoi osallistuneensa myös aikanaan yhdellä novellilla Portin kirjoituskilpailuun. Hän tuli mukaan genren tekijöihin suomentamalla tieteiskirjallisuutta, mutta vasta ensimmäisen oman kirjan julkaisun jälkeen hän uskaltautui paikalle Finncon-tapahtumaan. Mäkelä koki heti kuuluvansa yhteisöön, joka toivotti tervetulleeksi. Alatalolle oman yhteisön löytäminen oli aina ollut tärkeää. Hän oli kirjoittanut pienestä asti ja elänyt lapsuutensa Harry Potter- ja Taru sormusten herrasta -buumien keskellä, "osuin siihen saumaan herkässä iässä", hän naurahti. 2010 Alatalo osallistui Nova-kirjoituskilpailuun ja siitä alkoi tavoitteellinen kirjoittaminen. Kilpailu oli Alatalolle ensimmäinen kosketus fandom-yhteisöihin ja ensimmäisessä conissaan hän kertoi olleensa hukassa, eikä oikein uskaltanut lähestyä ihmisiä. Myöhemmin Alatalo lähti itsekin mukaan yhdistystoimintaan. Mäkelän innostus spekulatiiviseen fiktioon lähti Taru Sormusten Herrasta -teoksesta, jota hänen kirjan aikanaan lainannut äitinsä ei ollut edes ajatellut fantasiakirjana, vaan teoksena jonka lukeminen kuuluu yleissivistykseen. Genrekirjojen etsiminen kirjastosta oli ennen haastavaa, koska ne olivat hyllyissä muun romaanikirjallisuuden seassa. Nykyään kirjastoissa yleensä on omat osionsa myös spekulatiivisen fiktion genreille.

Keskustelu siirtyi taas fandomin yhteisöllisyyteen. Viime vuonna kuollut kirjailija Ritva Toivola oli Suomessa uranuurtaja lasten ja nuorten spefinovellien kirjoittajana, mutta ei ollut mukana fandomin toiminnassa. Joskus spefiharrastajien keskuudessa on puhuttu kirjailijoista, jotka eivät tunne genren perinteitä ja siirtyvät siihen kirjoittaen esimerkiksi kliseistä fantasiaa. Toki myös fandomin ulkopuolinen voi perehtyä genreen omatoimisesti. Kun Mäkelä haki Kirjailijaliittoon, hän sai jäsenyydestä päättämässä olleelta viestin, että olipa jykevää tekstiä, tästä täytyisi pitää enemmän ääntä. Leinonen on Kirjailijaliitossa toimiessaan huomannut, että spefin kirjoittajat arkailevat hakea liittoon, mikä on harmi, sillä hakematta sinne ei pääse. Mäkelä oli apurahoja saatuaan havahtunut olevansa täysipäiväinen kirjailija, ja hän oli ilahtunut siitä, että marginaalisemmankin kirjallisuuden tekijällä oli mahdollisuus apurahoitukseen. Alatalo oli kirjoittanut ensimmäiset tekstinsä pienelle kustantajalle, jolloin hän oli oppinut tuomaan tekemisiään aktiivisesti esille. Suhde valtavirran kirjallisuuteen puhuttaa usein, ja Alatalo ei kannata "mainstreamin dissausta", sillä senkin tekijöissä on mukavaa väkeä! Mäkelä oli kuullut valtavirran kirjailijoiden kadehtineen esimerkiksi spefin tekijöiden yhteisöllisyyttä ja mahdollisuutta julkaista novelleja. Novelli voi lajina edelleen spefigenressä hyvin, mutta valtavirran puolella sen julkaisemisen tilanne on heikko. 

Alatalo ei ollut koskaan nähnyt tarpeelliseksi piilotella fantasiakirjailijuuttaan, vaan oli tuonut sitä aina esille. Mäkelä kertoi uuden kustannustoimittajan kummastuneen hänen nyt tekeillä olevaa romaaniaan, että tämähän on historiallinen romaani eikä spefiä. Kirjassa on Mäkelän mukaan myös spefin elementtejä, mutta ei yhtä pinnalla kuin ennen. Reaalifantastikkojen manifesti antoi Leinoselle mahdollisuuden käyttää mitä aineksia tahansa ja sekoitella niitä, mikä on hämmentänyt keskustelua. Myös spekulatiivinen fiktio eli spefi on terminä varsin uusi ja aluksi se epäilytti väkeä, mutta nyt kyseessä on jo vakiintunut kattokäsite. Johanna Sinisalo loi suomikumman (Finnish weird) käsitteen, mikä oli Leinosen mukaan alun perin "mätäkuun juttu", josta tuli Ylen uutinen. Nykyään suomalaisen kirjallisuuden viennissä ulkomaille käytetään "Finnish weird"-termiä yleisesti. Mäkelän Muurahaispuu-romaanin ilmestyessä kustantajan edustaja ei hyväksynyt maagista realismia kirjan genreksi, koska tämän mielestä maaginen realismi oli sitä, mitä Etelä- ja Väli-Amerikan kirjailijat kirjoittavat. Niinpä takakanteen tuli "reaalifantastinen kertomus". Tulevaisuudesta puhuttaessa Alatalo totesi, ettei osaa Worldcon-hulinan ja uuden romaanin ilmestymisen takia juuri sanoa siitä mitään, mutta spekulatiivisen fiktion parissa hän työskentelee varmasti myös jatkossa. Mäkelän tuleva romaani on "koepala monessakin mielessä", ja lisäksi hänen vuosia sitten alkanut kirjasarjansa on jatkumassa. Leinonen kertoi aikovansa viedä suomalaisia spefinovelleja Kiinaan! Markkinaa kuulemma olisi, ja Worldconin osallistujien joukossa oli useita kiinalaisia vieraita. 

 

Avausseremoniat

Pienen tauon ja myynti- sekä näytteilleasettajakojujen kiertelyn jälkeen (kun mukaan oli tarttunut lyhyessä ajassa kolme kirjaa...) oli vuorossa tapahtuman avausseremonia. Suomalaisesta perinteestä kertovien ja vuodenkierron mukaan etenevien taustadiojen yhteydessä esiintyi ensin tanssiryhmä Linnea esittäen Kekrin juhlintaa. Talvi-osiossa kuoro lauloi potpurillisen joululauluja, pääosin tietysti synkkiä, minkä jälkeen kunniavieraat saapuivat lavalle vastaanottaen lahjat joulupukilta. Kunniavieraat kertoivat myös omista Worldcon-muistoistaan. Kevät-osiossa lavalla kävi pieniä virpojanoitia. Juhannuksesta kertovassa osiossa esiintyi Savosphere-lauluyhtye, ja tanssiryhmä Linnea palasi esittämään juhannusyön tanssia. Lopuksi lavalle saapui vielä tapahtuman järjestäjäkomitean puheenjohtajisto.

 

Tea and Jeopardy ja George R. R. Martin

Lämminhenkisen ja sympaattisen seremonian jälkeen jäin suureen saliin, jonne valitettavasti ei ollut iso osa halukkaista mahtunut avausohjelmaa seuraamaan. Seuraavaksi samassa tilassa nimittäin oli haastateltavana Tulen ja jään laulu -kirjoistaan ja niiden pohjalta tehdystä Game of Thrones -televisiosarjasta tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija George R. R. Martin. Häntä haastateltiin palkitun Tea and Jeopardy -podcastin live-esityksessä. En tiennyt podcastia ennalta, joten haastattelun tyyliä en osannut arvata ollenkaan. Heti esiintyjien tultua lavalle kävi ilmi, että tyyli olisi hyvin humoristinen. Lavalle oli todella katettu teepöytä, jonka ääreen haastattelija Emma Newman istahti podcastin toisen käsikirjoittajan Peter Newmanin esiintyessä vierellä hovimestarin asussa. He vitsailivat Emma Newmanin saavan seuraavaksi vieraakseen murhaajan (Martinhan on tunnettu siitä, että hänen luomansa suosikkihahmot kuolevat yksi toisensa jälkeen). Kirjailijakin saapui teepöydän ääreen ja kertoi Newmanille olleensa Suomessa jo muutaman päivän. Puhuttiin mm. shakista (Game of... chess), ja Martinin nimen RR-kirjaimista syntyi keskustelua. Newman uteli, mistä nimistä ne tulevat, mutta kirjailija ei suostunut paljastamaan (tieto ei kuitenkaan ole salaisuus vaan löytyy heti esim. Wikipediasta). "Really Rich is good", Martin nauratti yleisöä. Ru Paul's Drag Race -sarjaa seurannut Newman kysyi Martinilta, mikä olisi tämän drag queen -nimi, ja palloteltiin muun muassa nimiä "Raven" ja "Falcon".

Vakavammistakin aiheista haastattelussa keskusteltiin  Martin sanoi pitävänsä indie-julkaisemista merkittävimpänä muutoksena kirjallisuusalalla juuri nyt. Pienjulkaisemisesta ja omakustantamisesta tulee koko ajan varteenotettavampi vaihtoehto kirjan julkaisemiseksi. Viiden-kuuden kustantajan dominointi ja bestsellereiden myyntiin keskittyminen on Martinin mukaan vahingoittanut myös fantasiakirjallisuutta. Laajan ja kestävän tuotannon kirjoittaminen ei ole enää mahdollista entiseen tapaan, koska joka kirjasta ei voi tulla suurta myyntimenestystä. Newman kysyi Martinilta, miltä tuntuu kun tämä tunnistetaan kaduilla nykyisin. "Ainoa paikka, jossa saan olla rauhassa, on kustantajani toimitalo, siellä kukaan ei tunnista minua", Martin vitsaili. Suosikkiteoksekseen klassisesta musiikista Martin kertoi Tšaikovskin sävellyksen 1812 Overture (Orkesterialkusoitto 1812), mikä kirvoitti hurrauksia yleisöstä. Myös tulevia kirjaprojekteja sivuttiin, mutta tarkkoja julkaisuajankohtia odotetuille teoksilleen hän ei paljastanut. Aivan hillittömäksi haastattelu meni loppua kohden, jolloin Emma Newman kertoi menevänsä pyytämään lavalle "lintuja", mutta ei saanut näitä suosteltua, joten verhon takaa alkoi kuulua lintujen ääniä matkien laulettua Game of Thronesin tunnussävelmää. Yleisön selvittyä naurustaan Martin näytti nukahtaneen, minkä esityksessä todettiin johtuneen tämän teehen joutuneesta väärästä ainesosasta, joten Martin piti herättää. Yleisön hurraaminen ja ulvominen ei auttanut, joten todettiin, että koska kyseessä on George R. R. Martin, olisi parempi yrittää herättämistä äänellä, joka muistuttaa suosikkihahmon kauhealla tavalla kuollessaan pitämää ääntä! Niinpä yleisö matki erilaisia kuolinkorinoita ja -kirkunoita, jolloin Martin saatiin "herätettyä". Kävi selväksi, että spefitapahtumien kirjailijahaastattelut saattavat helposti lähteä paljon villimpään suuntaan kuin muodollisissa tavan kirjallisuustapahtumissa! 

 

Spefin sukupuolipronominit

Seuraavaksi olin menossa kuuntelemaan kirjoittamisaiheista ohjelmaa, mutta koska väkimäärä oli yllättänyt järjestäjät ja tilat kävivät ahtaiksi, en päässyt pariin ensiksi yrittämääni ohjelmaan, vaan jouduin molemmissa kääntymään ovella ja kokeilemaan seuraavaa vaihtoehtoa. Seuraaville päiville Worldconin järjestäjät reagoivat suureen osallistujamäärään hankkimalla lisätilaa ja rajoittamalla lipunmyyntiä, mutta keskiviikkona tilanahtaus vaivasi monessa kohtaa. Kolmas yritys kuitenkin lopulta toden sanoi ja pääsin kuuntelemaan tilan takaosasta sukupuolipronomineja koskevaa paneelikeskustelua. Paneelin osanottajat olivat Cenk Gokce, Worldconin kunniavieras Johanna Sinisalo, Catherine Lundoff, Kelvin Jackson ja John Chu. Sinisalo totesi olevansa paneelissa todennäköisesti siksi, että on aina kirjoittanut ilman sukupuolipronomineja, koska suomen kielessä niitä ei ole. Keskustelun aihe koskeekin lähinnä kieliä (mm. englantia), joissa kyseisiä pronomineja käytetään. Tieteiskirjallisuudessa sukupuolirooleja on murrettu erilaisin tavoin, tunnetuimpana esimerkkinä Ursula K. Le Guinin Left Hand of Darkness (suom. Pimeyden vasen käsi). Pohdittiin sitä, miten sukupuoli on yleensä ensimmäinen asia, joka toisista ihmisistä rekisteröidään ehkä huomaamattakin, ja miten vastasyntyneiden kohdallakin se halutaan ensimmäiseksi tietää.

Paneelissa mukana ollut sukupuolettomaksi (agender) identifioituva Kelvin Jackson kertoi, että haluaisi elää Pimeyden vasen käsi -romaanin Talviplaneetan kaltaisessa yhteiskunnassa. Hän pitää suomen kielestä juuri siksi, ettei se käytä sukupuolipronomineja. John Chu totesi, että kiinalaiset helposti sotkevat pronominit opetellessaan englantia. Le Guin oli kirjassaan tehnyt ratkaisun käyttää englannin maskuliinista he-pronominia kuvaamaan myös sukupuolettomia henkilöitä. Nykyisin englannin kielessä they-pronominin käyttö on lisääntymässä neutraalina vaihtoehtona. Mainittiin myös George Orwellin 1984-teos, jossa käytettyjen sanojen merkitys ajatteluun nousi vahvasti esiin. Sinisalo otti puheeksi, että suomen kielessä kutsutaan ihmisiä myös se-pronominilla (engl. it), eikä sitä pidetä mitenkään kummallisena. Englannissa it-pronominia ei kuitenkaan oikein voi käyttää ihmisistä, koska se ei sovi kulttuuriin.

Lähellä mainstreamia olevan scifin todettiin olevan melko konservatiivista, eikä siinä tehdä kielellisiä kokeiluja kovin paljoa. Transtaustaiset kirjailijat käyttävät usein teoksissaan erilaisia keinoja kuvata sukupuolta, mutta he päätyvät usein pienille kustantajille ja jäävät marginaaliin, sillä valtavirran lukijat pitävät heidän tapaansa kuvata asioita vieraannuttavina. Suomenkielisen novelliantologian kääntämisessä englanniksi oli monesti noussut kysymyksiä siitä, mitä sukupuolta jokin novellin sivuhenkilö oli, ja monesti kirjoittajalta tuli vastaukseksi: "en tiedä". Monissa kielissä substantiivit ovat joko feminiini- tai maskuliinisukuisia ja niiden on todettu vaikuttavan ihmisten ajatteluun ja siihen, miten asioita kuvaillaan. Tietynsukuista asiaa kuvataan joko perinteisen feminiinisillä tai maskuliinisilla adjektiiveilla. Panelistit pitivät mielenkiintoisena ajatuksena, että kirjallisuudessa kokeiltaisiin täysin uusien pronominien käyttöä ja sitä, miten ne vaikuttaisivat ajatteluun. Lopussa keskusteltiin myös jumalan sukupuolittamisesta: vaikka suomen tai turkin kielissä näitä pronomineja ei ole käytössä, lapset ainakin Suomessa oppivat isä jumalan käsitteen jo pienestä pitäen.

 

Lavarunoutta ja yhteenvetoa

Spekulatiivisen fiktion tapahtumassakin pitää tietysti olla lavarunoutta, joten päivän viimeisenä ohjelmanani katsoin scifi- ja fantasiateemaista poetry jamia. Runouden kieli oli tällä kertaa johdonmukaisesti englanti, jota esiintyessään käyttivät myös suomeksi pääosin kirjoittavat Maija Haavisto ja Artemis Kelosaari. Valtaosa runoilijoista oli tapahtuman ulkomaalaisia osallistujia, esimerkiksi brittiläisiä ja amerikkalaisia spefi-runoilijoita. Monien runojen tyyli oli kertovaa proosarunoa, mutta joukossa kuultiin myös humoristista riimittelyä ja saturunoa.

Päällimmäiseksi Worldcon-päivästäni jäi mieleen kiinnostavan ohjelman runsaus. Se tuotti toisaalta valinnan vaikeutta, toisaalta yllätyksiä, kun ohjelmasaleihin ei mahtunut sisään ja piti valita jotakin uutta. Tapahtuman vahva yhteisöllisyys välittyi myös tällaiselle hieman ulkopuoliselle kulkijalle lämpimänä, ja yhdyn Kiiltomato-lehteen raportoineen Aura Nurmen näkemykseen siitä, että conin leikillisyys voisi olla paikallaan kotimaisissakin kirjallisuustapahtumissa. Turun Kirjamessut onkin asiaan tänä vuonna jo tarttunut, sillä tapahtumaan pääsee yhtenä päivänä ilmaiseksi sisään cosplay-asussa. Mieluusti Worldconissa olisi viettänyt useammankin päivän, ja moni tapahtumassa alusta loppuun ollut kertoi kokeneensa suuria elämyksiä, hienoja kohtaamisia ja tunteen siitä, kuin olisi tullut kotiin. Järjestäjät ja valtava määrä vapaaehtoisia tekivät Worldconin eteen suuren työn reagoiden nopeasti yllätyksiinkin, ja Twitter-kommenttien perusteella on näyttänyt, että kauempaa matkustaneille vieraillekin tapahtuma oli pääosin onnistunut. Seuraava Worldcon järjestetään ensi vuonna Yhdysvalloissa San Josessa.

 

Teksti ja kuvat:
Tuomas Aitonurmi

Informaatikko ja toimittaja
Kirjasampo