Worldcon 75 -tapahtuma 9.–13.8.2017

Ajankohtaista
8.8.2017

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Helsingissä järjestetään 9.–13.8.2017 World Science Fiction Convention eli Worldcon-tapahtuma. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tieteis- ja fantasiakirjallisuuden harrastajien ja tekijöiden suurin tapahtuma saapuu Suomeen. Kunniavieraita tapahtumassa ovat John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo, Claire Wendling ja Walter Jon Williams. Seitsemäskymmenesviides Worldcon tapahtuu pääosin Helsingin messukeskuksessa, joitakin tapahtumia on myös Pasilan kirjastossa ja Rauhanasemalla. Ohjelmaa on luvassa yhteensä yli 800 tuntia. 

Kirjasammossa on valmistauduttu tapahtumaan erilaisin listauksin ja esittelyin, joista voi lähteä liikkeelle esimerkiksi aineistonäyttelyitä kootessa. On hyvä tutustua varsinkin tieteiskirjallisuuden ja fantasiakirjallisuuden genresivuihin, jotka tarjoavat tietoa, hakulinkkejä ja genreihin liittyviä kirjahyllyjä. Kannattaa katsoa myös kesäkuussa julkaistut vinkkihyllyt fantasian klassikoistafantasia- ja scifidekkareistaavaruuteen sijoittuvasta scifistä ja scifin eri lajeja esittelevästä paletista! Kirjasammon toimittaja on mukana tapahtumassa osallistujana keskiviikkona 9.8. ja päivästä tulee jälkikäteen raportti Kirjasampoon. 

Lisätietoja:
Worldcon 75
Worldconin ohjelma
Artikkeli Helmet.fi:ssä

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo