Yksinäinen mies

Vuoden 1976 kotimaisena kirjana esitellään kirjailija ja kääntäjä Markku Lahtelan (1.8.1936 31.7.1980) romaani Yksinäinen mies (Gummerus). Lahtelaa on arvostettu erityisesti kokeellisen kirjallisuuden lukijoiden piirissä ja hänen teksteistään on tehty useita tutkimuksia. Yksinäinen mies kertoo päähenkilönsä vaiheet monitasoisesti sekoittaen päiväkirjamerkintöjä, muistelukatkelmia, ulkopäin nähtyä kuvausta ja entisen tyttöystävän romaaninalkiota. Synkkä sielunmaisema rakentuu menneisyydessä koettujen vääryyksien, erityisesti päähenkilön mielestä vanhempien kasvatuksessaan tekemien virheiden, ympärille. "Jos jaksaa kahlata Yksinäisen miehen unet ja tajunnanvirrat, saa palkakseen syvälle ja suoraan iskeviä totuuksia, niin vahvoja, että ne pakottavat lukijankin ajattelemaan," toteaa Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarvio. "Juurieni avulla saan kosketuksen johonkin mitä välttämättä tunnen tarvitsevani; mutta juuret estävät minua myös lähtemästä pakenemasta silloinkin kun tilanne kaiken järjen mukaan on sietämätön: kun vastoinkäymiset sulkeutuvat ympärilleni ja kun tuntee että tuhon välttämiseksi ainoa keino olisi pako."