Vetää kaikista ovista

Vuoden 1974 kotimaisena kirjana on Eeva Joenpellon (17.6.1921  28.1.2004) romaani, Lohja-sarjan aloittava Vetää kaikista ovista (WSOY). Neliosaisen sarjan ensimmäinen osa kuvaa läntisen Uudenmaan maalaiskylän elämää 1920-luvulla, kun maa toipuu sisällissodasta ja teollistuminen on kiihtymässä. Levottomat ihmiset hakevat uutta ja parempaa, yhteisön monenlaiset jäsenet toivovat erilaisia asioita. Joenpelto käyttää rikkaan kerrontansa osana myös Lohjan murteella kirjoitettua dialogia. "– – ihmiskuvaus syvenee luku luvulta ja kirjan päättyessä toteamme Joenpellon luoneen lähes kaikista henkilöistään taiteellisesti persoonallisia ja ihmisenä antoisia eläjiä", todettiin Arvostelevassa kirjaluettelossa. Vetää kaikista ovista sai Kiitos kirjasta -palkinnon 1975. "Hänniskä rupesi katselemaan silmät sirrillään puiden latvoihin. Paljaat oksat liikahtelivat ilman värähtämättäkään, rapisivat itsekseen iankaikkisina kunnes nekin kumminkin joskus kuolisivat kun kirves kävisi. Hän seisoi selin taloon, jonka emäntä oli. Hänessä oli kaikki kaksikerroksisen rakennuksen voima ja vankkuus."