Johanna

Vuoden 1944 kotimaisena kirjana esitellään hieman tuntemattomampi teos, Elisabet Laurilan (12.6.2013 - 2004) runollinen esikoisromaani Johanna (Tammi). Teos kertoo kauniilla kielellä lapsinäkökulmasta katsoen perheen elämästä ja tragedioista. Päähenkilö menettää äitinsä jo lapsena ja kokee monenlaista surua ja ahdistusta kasvaessaan. Teemojensa myötä teos vertautuukin paljon edellisen vuoden kirjana esiteltyyn Irja Sallan Unissakävijään. Laurilan kieli ja kuvaus on kuitenkin hyvin omanlaistaan, ja tässä aikanaan hyvin kiitellyssä pienoisromaanissa ahdistus ei tule ulkoa ympäristöstä, vaan se on enemmän Johannan sisältä kumpuavaa. Elisabet Laurila kirjoitti myöhemmin erityisesti runoteoksia, ja hän sai ennen kirjailijaksi ryhtymistään vaikutteita Tulenkantajien jäseniltä, joihin oli tutustunut. "Johanna rakastaa ruohoa. Äidin jälkeen ruoho on kilteintä maailmassa. Siinä voi maata ja istua. Se ei itke eikä toru, mutta sillä on kuitenkin ääni. Sen hän on kuullut joskus, kun hän on painanut korvansa tiukkaan maata vasten. Se on hiljaista suhinaa, niinkuin kirkossa urkujen soidessa loppuvirren aikana."