Palavankylän seppä

Vuoden 1939 kotimainen kirjavalinta on Elvi Sinervon (4.5.1912 – 28.8.1986) romaani Palavankylän seppä (Gummerus). Teos sijoittuu vuoden 1918 tapahtumien jälkeiselle ajalle, kun helsinkiläinen työläisperhe joutui lähtemään kansalaissodan jälkeen Pohjanmaalle, perheen isän synnyinseudulle. Siellä Hermanni-isä aloittaa itsenäisen työn omassa pajassa, mutta ihmisten mielenlaatujen ero kaupungin ja maaseudun välillä tuntuu ympäristöä vaihtaneen perheen jäsenistä kovin suurelta, eikä kotiutuminen ole helppoa. Teos perustuu Sinervon oman perheen kokemuksiin, mutta toisin kuin tuon ajan sukuromaanit muuten, se ei ole kovin sentimentaalinen eikä nostalginen. "Tähän asti hän oli rynnännyt eteenpäin suuren vyöryn mukana. Mihin mentiin, ei ollut aivan selvää, mutta elämällä oli kuitenkin ollut määrätty suunta. Ja sitten – ei mitään. Kotikylä oli kuin turvallinen pensas, Hermanni Rintaluoma kuin jänis, joka painaa päänsä pensaaseen jäsenet vavisten, kuolemankauhun vallassa."