Ihmisten kevät

Vuoden 1935 kotimaisena kirjana esittelyssä on Toivo Pekkasen (10.9.1902 30.5.1957) vähemmän tunnettu pienoisromaani (tai pitkä novelli, kuten tekijä sen määritteli) Ihmisten kevät (WSOY). Täsmällisen realistisilla työläiskuvauksillaan suosituksi ja sittemmin klassikon asemaan noussut kirjailija esittelee Ihmisten kevät -teoksessa kirjallista taitoaan erityisesti ihmisen mielenliikkeiden ja ruumiillisuuden kuvauksessa. Kahden nuoren ihmisen rakkauskertomusta taustoittaa tässäkin molempien työympäristö, ja Pekkanen kuvaa myös työttömyyden vaikutusta yksilöön. Pääosa on kuitenkin nuorella pariskunnalla ja heidän yhteisellä tarinallaan. "Se ei ollut enää tuota persoonatonta viettiä, jonka vallassa hän oli ollut keväällä kuunnellessaan mahlan virtaamista puista ja purressaan kaarnan halkeamasta pursuavaa pihkaa. Sen kohteena oli nyt Aune henkilökohtaisesti. Aunen kasvoilla, silmillä, hiuksilla, äänellä, ajatuksilla, istumis- ja kävelytavalla oli tärkeä merkitys hänen mielikuvituksessaan."