Jukka Viikilä, Jarmo Nieminen ja Irmeli Ruuska saivat Kaarlen palkinnot

Ajankohtaista
31.1.2017

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Gummerus Kustannus on jakanut vuosittaiset Kaarlen palkintonsa. Kustantamon perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan nimetyt palkinnot jaettiin iltajuhlassa 27.1.2017.

Kaarlen palkinto kaunokirjailijalle myönnettiin Jukka Viikilälle romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista. Kustantaja ja toimitusjohtaja Anna Baijars perusteli palkitsemista: Akvarelleja Engelin kaupungista ujutti runouden romaaniin ja Finlandia-voittajaksi. Teos osoittaa, miten vähällä voi sanoa paljon, ja miten hiljaisuus voi kertoa kokonaisen tarinan.”

Kaarlen palkinto tietokirjailijalle myönnettiin Jarmo Niemiselle tietokirjasta Keisarin perintö – Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta. Baijars kertoi palkinnon olevan tunnustus "tarmokkaalle tekijälle ja työryhmän vetäjälle, joka on onnistunut yhdistämään kirjassaan huikeaa visuaalisuutta, syvällistä historiaa, vahvoja arkistolöytöjä ja henkeäsalpaavan ulkoasun”.  

Kaarlen palkinto kääntäjälle myönnettiin Irmeli Ruuskalle hänen tinkimättömästä ja taiteellisesti kunnianhimoisesta työstään suomennetun kaunokirjallisuuden ja kertovan tietokirjallisuuden parissa. ”Irmeli Ruuska kuuluu niihin kirjallisuusmaailman taustalla vaikuttaviin taitureihin, joiden tekstiä niin lukijat kuin tekijät kiittävät. On ilo palkita kääntäjä, jonka työn laatu ei horju ja jonka kynä taipuu tyylistä ja kirjallisuuslajista toiseen", Baijars kertoi. Viime vuonna julkaistiin Ruuskan käännöksinä Helen Macdonaldin H niin haukka ja Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa

Kaarlen palkinto kaunokirjailijalle on arvoltaan 5000 euroa, tietokirjailijalle 3000 euroa ja kääntäjälle 2000 euroa.

Lisätietoja:

Gummerus: Kaarlen palkinnot Jukka Viikilälle, Jarmo Niemiselle ja Irmeli Ruuskalle

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo