Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset

Valmistauduin huolellisesti, kuten Summer Maple -fanin kuuluu: luin ensin uudestaan Juha Itkosen kiihkeän ja herkän rockromaanin Anna minun rakastaa enemmän (2005). Vasta sitten avasin kädet täristen keväällä 2016 julkaistun jatko-osan Palatkaa perhoset.

Ja taika on tallella! Se todella on. Juha Itkosen teksti on irtonaista, repaleista, intensiivistä, hohtavaa ja viettelevää. Jopa ensimmäisen osan kuuluisa yllätys vetää maton alta melkein yhtä tehokkaasti kuin vuosia sitten. Silloin piti selata sivuja taaksepäin ja tarkistaa, mitä juuri äsken luin, siis mitä oikeastaan tapahtui?

Jatko-osan viimeisen sivun jälkeen huokasin onnellisena. Myös lopetus, ehkä romaanin vaikein asia, on onnistunut. Perhoset ovat palanneet, sivujen välistä niitä pelmahti silmille kokonainen parvi. Nokkosperhosia, tietenkin. Minulle Juha Itkosen romaani on valmis ja ehjä vasta nyt.

Ja soittolista Spotifyssä tietenkin kruunaa kaiken, vaikka romaani soi kyllä muutenkin.

Päähenkilö Summer Maple eli Suvi Vaahtera on suomalainen muusikko, josta kasvaa kirkkaasti kimmeltävä kansainvälinen rocktähti. Ensimmäisen bändinsä, The Black Liliesin Suvi perustaa poikaystävänsä, kitaristi Antti Salokosken kanssa jääkiekkokaupungissa, joka muistuttaa kovasti Hämeenlinnaa.

Summer Maplen tarina läpivalaistaan tarkasti, vaikka pääosin kertojana onkin Antti. Kirjailija solahtaa ihmeen luontevasti myös Suvin äidin, Leenan rooliin. Leenan havainnot Suvin isästä, Ristosta ovat kliinisen tarkkoja. Vanhempien suhde ainoaan lapseen on sekoitus jumalointia ja syyllisyyttä. On hetkiä, jolloin on kysyttävä itseltään: kasvatimmeko hirviön?

Suvin lapsuus, Leenan ja Riston rakkaustarina, Antin elämä kahdestaan isänsä, liikemies Sakari Salokosken kanssa, Suvin ja Antin yhteinen koti Helsingissä – kaikella on merkitystä. Jokainen harkittu yksityiskohta kutoutuu taitavasti toiseen. Henkilöhahmot ovat orgaanisia, ne haluavat, pelkäävät, riitelevät, häpeävät, pitkästyvät, surevat, rakastavat. Ja soittavat rokkia!

Välillä tuntuu, kuin lukisi musiikkia, jonka genre on dream pop tai indie rock. Niin uskottavasti Itkonen kuvaa rockmusiikin soittamista: epävarmojen soittajien sulautumista bändiksi, biisien haparoivaa syntymistä, kiukutteluja treeneissä, puolituntemattoman bändin ankeaa keikkailua. Tämän kaiken hän tarjoilee musikaalisina kuvina, joissa on savuinen valo.

Oli yksinkertaisesti kauheaa astua siihen huoneeseen, sulkea ovi ja työntää piuha vahvistimeen. Istuin Sakari Salokosken ostaman Marshallin päällä ja tuijotin sukkiani, tupakka kärysi tuhkakupissa vieressäni kuin jokin myrkyllinen toteemi. Se oli ainoa mahdollinen tapa soittaa, mutta hyvällä tahdolla sen saattoi tulkita kadehdittavaksi välinpitämättömyydeksi.

Jo ensimmäisessä kirjassa Suvi breikkaa isosti läpi ja muuttaa New Yorkiin. The Black Lilies jää Harjun vanhan ruumishuoneen treenikämpälle jammailemaan. Summer Maplen kansainvälinen menestyslevy, ironiaa sykkivä Kill Your Darlings, kertoo oleellisen myös Suvin ja Antin suhteen tilasta.

Itkonen kuljettaa lukijaa New Yorkin kaduilla varmalla otteella ja esittelee rockhistorian maamerkkejä Villagen kulmilla. Mutta yhtä todelliselta tuntuu myös sohjoinen Espoo, jonne lohduton Antti päätyy. Kun Summer Maple kiertää maailmaa rockstarana, Antti on opiskelevinaan yliopistolla. Kun Summer Maple esiintyy stadioneilla uuden ystävänsä Coldplayn Chris Martinin kanssa, Antti lainaa isältään rahaa ja viettää Elisan kanssa häitä.

Kunnes tapahtuu jotain uskomatonta.

Itkosen romaaneja tekee mieli verrata Jennifer Eganin rockromaaniin Aika suuri hämäys. Siinäkin on ovela kierre, eikä kaikki todellakaan ole miltä näyttää. Aikatasoja kuoritaan kuin sipulia, ja välillä itkettää. Mikä on fiktion totuus, kun kaikki on mahdollista?

Onneksi Antilla on mustakantiset vihkonsa. Niiden sivujen läpi hän pääsee mihin todellisuuteen tahtoo, niistähän voisi kirjoittaa vaikka romaanin. Vihkojen kautta hän tavoittaa Suvin.

Minä, Antti Salokoski, olen Summer Maplen laulujen hän – niin minä olen kirjoittanut, mustakantiseen vihkooni. Ilman minua Suvilla ei olisi lauluja, ilman minua Summer Maplea ei olisi. Tämä on totta.

---

”I remember the slow days, echoes in those empty rooms”, Summer Maple lauloi kuusi vuotta myöhemmin, ensimmäisellä soololevyllään. Kenestä se voisi kertoa ellei meistä, meidän loputtomasta talvestamme, meidän hiljaisesta talostamme

Juha Itkonen kirjoittaa sukupolville, jotka kasvoivat rockmusiikin rytmeissä eivätkä ole koskaan luopuneet siitä. Teksti on kuin lisättyä todellisuutta, mutta käänteisesti: fiktioon on siroteltu oikeita rocklehtiä, bändejä, biisejä, keikkoja, jotka lukija poimii ja tunnistaa. On ehkä ollut paikalla.

Mutta miksi, voi miksi en sitten löydä nettikaupoista Summer Maple On Tour -teepaitaa? Eikö todellisuus voisi taipua sen verran? 

Lennon & McCartney. Vaahtera & Salokoski. Suvin ja Antin vaikean suhteen lisäksi näissä kirjoissa elää toinenkin kuuma rakkaustarina: rakkaus musiikkiin. Kumpi on suurempi? Päätä sinä. Mutta älä koskaan aliarvioi perhosen siiveniskun voimaa.

Eeva Kiviniemi / Raision kaupunginkirjasto