Helsinki Lit 2015 -festivaaliraportti: perjantai 22.5.

Teema
25.5.2015

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali on uusi, kansainvälinen tulokas Suomen kirjallisuustapahtumien kentällä. Festivaali järjestettiin Helsingin Savoy-teatterissa ja sitä pystyi seuraamaan myös kotisohvilta Yle Teeman ja Areenan kautta, mikä oli todella hieno ratkaisu Yleltä. Tallenteet ovat myös jälkikäteen katseltavissa Ylen Helsinki Lit -sivulta. Savoy-teatteri sopi mielestäni tapahtuman paikaksi hienosti: keskusteluille intiimin tunnelman tarjoava tila, mutta väkeä kuitenkin mahtuu hyvin (penkkien mukavuudesta myös erityismaininta!) esiintyjien ollessa sopivan lähellä yleisöä. Itse löysin kumpanakin päivänä paikkani muutama rivi eturivistä taaksepäin keskeltä, mikä osoittautui juuri mainioksi.

Festivaalin ohjelma alkoi perjantaina kello 17.30 ohjelmajohtajana toimineen kirjaillija Philip Teirin sekä kirjailija Sofi Oksasen avajaispuheenvuorolla, jossa he kertoivat miten tapahtuman ideointi lähti siitä ajatuksesta, että Teir ja Oksanen seisovat alussa juuri tällä tavoin yhdessä lavalla. Suurta yleisömäärää kiiteltiin myös kovasti, se oli selvästi ollut yllätys, ja Savoy-teatteri näyttikin tapahtuman alkaessa varsin täydeltä. Ensimmäisenä esiintyjänä olleen Mihail Šiškininkin kerrottiin todenneen, että onpa paikalla paljon väkeä.

Ensimmäisinä keskustelijoina festivaalilla olivat siis Sofi Oksanen ja Sveitsissä nykyisin asuva venäläiskirjailija Mihail Šiškin, keskustelun kielenä oli englanti. Šiškinin romaani Neidonhius on ilmestynyt suomeksi tämän vuoden alussa Vappu Orlovin kääntämänä, alun perin kirja on julkaistu venäjäksi jo kymmenen vuotta sitten. Šiškinin kirjoittama essee Venäjän voitonpäivästä, ”suuresta isänmaallisesta sodasta” ja hänen isästään ilmestyi pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa. Šiškin aloitti puheenvuoronsa ”manifestilla”, jossa puhui mm. Venäjällä tapahtuvasta koulukirjojen uudelleen kirjoittamisesta, ”venäläisestä sielusta” (joka onkin saksalaisten keksintö!), ja totesi, että nykyiset vallanpitäjät ovat ottaneet Venäjän panttivangiksi. Kirjailija kuvasi maan hallitsijan führeriksi ja totesi, että keskiaikainen paholaisusko on ottanut Venäjällä Euroopan ja Amerikan muodon. Šiškinin mukaan Venäjä on matkalla kohti itsemurhaa, ja ”venäläiset ovat erilaisia: he haluavat onnettomia loppuja.”

Manifestin jälkeen Oksanen kysyi Šiškiniltä suuren isänmaallisen sodan merkityksestä. Šiškin puhui mm. isästään, joka oli ollut 18-vuotias ollessaan tuossa sodassa, ja isoisästään, joka oli teloitettu isän ollessa nuori. Hän kertoi isoäidistään, jolle isoisän pidätys ja teloitus olivat vanhoilla päivilläkin olleet edelleen nykyisyyttä, eivät koskaan menneisyyttä. Šiškinin isän suhtautumisesta sotaan voi lukea edellä mainitusta HS:n esseestä.

Oksanen otti seuraavaksi puheeksi sen, että Venäjältä lähtevät nyt ne, jotka voisivat muuttaa maata erilaiseen suuntaan, sillä rajathan ovat nyt auki ja kaikki vapaita lähtemään. Šiškin totesi, että tervetuloa diktatuuriin 2000-luvulla, juuri tästä siinä on kyse.

Šiškin on työskennellyt Venäjällä myös opettajana. Ennen perestroikan aikaa hän tunsi itsensä valtion viholliseksi, koska hänellä oli kotona kiellettyjä kirjoja! Gorbatšovin aikana muutoksen tekeminen tuntui vielä mahdolliselta. Venäjän nykytilannetta seuratessaan hänellä on ollut olo, että hän on ollut huono opettaja, kun ei ole pystynyt muuttamaan Venäjää.

Oksanen kysyi Šiškiniltä, onko mahdollista tehdä vallankumous ulkopuolelta? Šiškin vastasi, että ei, vallankumous on Venäjällä hyvin paha sana historiallisesti siihen liittyvien mielikuvien takia; verenvuodatusta ei haluta enää lisää. Ongelmana on, että ihmiset haluavat kuunnella propagandaa. Hän esitti esimerkin tavallisesta, köyhästä venäläisestä, jonka poika on ollut sotimassa Ukrainassa ja kuollut. Tälle venäläiselle on tarjolla kaksi selitystä, joista toisessa poika on tehnyt väärin lähtiessään sinne sotimaan, toisen selityksen mukaan hän on sankari. Kumpaa tuo poikansa menettänyt venäläinen todennäköisesti uskoo, haluaa uskoa?

Kirjailijat keskustelivat myös kielestä. Šiškin mainitsi Ivan Buninin, joka taisteli käyttämänsä kielen avulla neuvostotodellisuutta vastaan. Šiškin totesi tekevänsä ehkä itse samaa, hän on kirjoittanut hyvin omanlaisellaan venäjällä teoksensa.

Neidonhius-romaani sai alkunsa kirjailijan äidin päiväkirjojen pohjalta. Šiškin ei ensin ymmärtänyt päiväkirjoja, ja lopulta kaikki heidän vanhempiensa jäämistö tuhoutui tulipalossa. Šiškinin mukaan hänen äitinsä positiivisuus päiväkirjoissa oli valoa, jota on pakko olla pimeyden keskellä, jotta ihmiset jaksaisivat.

Lopussa Oksanen kysyi myös mielipidettä Helsingin kirjamessujen Venäjä-teemasta. Šiškin totesi, ettei itse halua osallistua mihinkään tapahtumiin, joissa Venäjän valtio on jossain muodossa rahoittajana. Tapahtuman jälkeen maanantaina 25.5. tuli kuitenkin tieto, että Šiškin osallistuu Helsingin kirjamessuille huomattuaan Helsinki Litin myötä, että hänellä on täällä suuri lukijakunta. Helsingin Sanomien uutisen mukaan Neidonhius myytiin loppuun viikonlopun aikana ja siitä ollaan ottamassa uutta painosta.

Seuraavana vuorossa olivat Monika Fagerholm ja Peter Høeg. Høegilta on ilmestynyt juuri myös suomeksi hänen uusin romaaninsa Susanin vaikutus. Fagerholmin Lola ylösalaisin -kirjasta on puolestaan tekeillä TV-sarja.

Høeg oli selkeästi tapahtuman yleisön puheista kuulemani perusteella illan odotetuin esiintyjä. Hänen läpimurtoromaaninsa Lumen taju oli 1990-luvulla kansainvälinen bestseller ja se on nousemassa suorastaan klassikon asemaan. Fagerholm totesi alkuun, että hänen ja Høegin keskustelu sisältää varmasti paljon naurua, ja ehkä jopa tanssia, ja näin tosiaan oli! Kirjailijat keskustelivat englanniksi.

Høeg aloitti kertomalla kokemuksestaan Prismassa. Hauska tarina alkoi nopeasti saada varsin absurdeja piirteitä… Høegin taidot tarinankertojana myös suullisesti tulivat esille heti kättelyssä.

Fagerholm kertoi sitten Savoy-teatterista ja kokemuksistaan siellä. Hän mainitsi myös äitinsä olleen lastenkirjastonhoitaja, joka pukeutui satutunteja varten myös tarinoiden velvoittamiin asuihin. Näistä kokemuksista hän sanoi viehätyksen tarinoihin kohdallaan lähteneen. Høeg puolestaan kertoi isoäidistään, joka oli kertonut varsin omalaatuisen iltasadun… Yleisöllä oli jälleen hauskaa. Høeg on ollut myös tanssija, mutta hän sanoi tarinankerronnan tulleen kuitenkin jo ennen sitä.

Fagerholm ja Høeg puhuivat myös Margaret Atwoodista, jota kumpikin suuresti arvostaa.

Lukijoiden kanssa kommunikointia ja esiintymisiä käsiteltiin myös. Fagerholm muisti nähneensä Høegin joskus esiintymässä, ja miten yleisö kuunteli tätä haltioituneena. Silloin hän oli ajatellut, että tätä on kirjallisuus parhaimmillaan.

Lopuksi Fagerholm kysyi Høegilta tämän monta vuotta kestäneestä tauosta kahden kirjan välillä, jolloin Høeg alkoi kertoa tarinaa siitä, miten oli kohdannut sumussa nuoren itsensä, ja kertonut tälle mm. että maailman pahuudet menevät huonompaan suuntaan siitä, mitä ne olivat ennen, koska ihmiset eivät tee asialle mitään. Hyvin koskettava tarina päätti kirjailijoiden vaikuttavan ja suuria tunteita tarjonneen esiintymisen.

Høegin tarinassaan esittämä toteamus maailman asioiden huononemisesta sopi hyvin aasinsillaksi seuraaviin esiintyjiin, jotka olivat Jussi Valtonen ja Elina Hirvonen. He olivat tulleet lyhyellä varoitusajalla paikkaamaan Carl-Johan Vallgrenia, joka joutui jättämään Helsinki Lit -esiintymisen väliin perhesyistä. Ikävän peruutuksen jälkeen tapahtumalle oli todellinen onni saada korvaajiksi kuitenkin näin kovan tason kotimaiset esiintyjät. Valtosen ja Hirvosen kirjat käsittelevät samoja teemoja, mutta hyvin eri tavalla kerrottuna. Hirvonen vitsaili heidän kirjojensa synnystä, sillä he kuuluvat samaan kirjailijoiden käsikirjoituspiiriin, ja Hirvonen oli lukiessaan Valtosen käsikirjoitusta pari vuotta sitten todennut, että Valtonen on kirjoittanut samaa kirjaa kuin hän, mutta paljon pitemmin. Lopulta Valtonen sitten julkaisi teoksensa He eivät tiedä mitä tekevät ja ns. putsasi pöydän saamalla siitä myös Finlandia-palkinnon. Hirvonen seurasi perässä tänä vuonna omalla huomattavasti lyhyemmällä romaanillaan Kun aika loppuu, joka on myös kerännyt jo paljon kiittäviä arvioita.

Hirvonen luki isän ja pojan kohtaamista kuvaavan katkelman Valtosen romaanista, ja Valtonen pohti, olisiko vastaavanlainen kohtaus voinut jollain lailla pelastaa Hirvosen kirjan henkilön. Hirvonen kertoi kirjansa kirjoittamisessa olleen pakahduttavaa surua erityisesti siksi, että hänellä on pieniä lapsia, eikä hän tiedä millainen maailma näillä lapsilla on edessään. Valtonen totesi, että suhtautuminen asioihin muuttuu, kun saa lapsia ja joutuu vastaamaan näille, miksi maailma on sellainen kuin on.

Hirvonen totesi Valtosen kirjasta nousevan ajatuksen, että ”ihmisen vapaus on vapautta olla alusta mainoksille”. Myöhemmin puhuttiin kirjassa esiintyvästä Iam-laitteesta, jonka maailma ei ole kovin kaukana, jos miettii personoituja mainoksia esim. Facebookissa.

Puhetta oli pariinkin otteeseen siitä, että Hirvosen kirjan henkilölle yritetään saada diagnoosi ja hänet yritetään sopeuttaa yhteiskuntaan, joka itse asiassa onkin se, joka on sairas. Valtonen pohti, onko jokaisesta ihmisestä tulossa nykymaailmassa yksityinen yritys, mikä ei ehkä tuo meistä parhaita puolia esiin, koska olemme tottuneet rakentamaan maailmaa yhdessä.

Hirvosen kirjassa peilinä toimii henkilön mummi, joka toteaa, että nykypäivän nuorilla on tarjolla enemmän kuin suurimmalla osalla ihmisistä maailmassa tulee ikinä olemaan, ja siksi ei voida olla välinpitämättömiä sen suhteen, mitä tapahtuu. Hirvosen kommentti summasi nykymenon: ”Me katsotaan tuhoutuvaa maailmaa, yritetään tehdä vatsalihaksia ja syödä vitamiineja.”

Kiinnostavan keskustelun jälkeen viimeisenä päivän ohjelmassa oli konsertti, jossa Aulikki Oksasen runoja esitettiin Vuokko Hovatan, Zarkus Poussan ja Oksasen itsensä toimesta. Hovatta lauloi runojen sävellettyjä versioita ja Oksanen itse lausui runojaan Poussan vastatessa musiikkitaustoista. Vaikuttava konsertti oli hieno päätös ensimmäiselle Helsinki Lit -päivälle, jonka loputtua jäi odottamaan innolla, mitä lauantain ohjelma toisi tullessaan.

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

Festivaalin lauantaipäivän raportti Kirjasammossa