Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Anja Erämaja – laulava runoilija

Kirjailijaesittely
16.12.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Helsingin Taiteiden yö elokuussa 2009. Kulttuuriareena Gloriassa tungeksii runokansaa ja muita uteliaita. Minulla ja seuralaisellani on jo kaksi tuntia runon kuuntelua takana, lukuisia kiinnostavia esiintyjiä, mutta myös sellaisia jotka tuntuvat lausuvan säkeitään suoraan paperista, yksitoikkoisella äänellä. Seuralainen alkaa jo väsyä, hänen katseensa hapuilee sivuille, yleisön yli, pidettäisiinkö tauko, kupillinen kahvia ehkä? Kuunnellaan tämä vielä, sanon, kun lavalle astuu Anja Erämajan valoisa olemus. Hän alkaa lausua, vangitsevalla, vivahteikkaalla äänellä runoja uudesta kokoelmastaan Kuuluuko tämä teille (Wsoy, 2009) ja sitten, äkkiarvaamatta Erämaja alkaa laulaa:

Yleisö on myyty, eikä epäilystäkään, Erämaja on paitsi runoilija, myös loistava esiintyjä, hänhän on aikaisemmin muun muassa esiintynyt laulajana Laulavat kahvinkeittäjät –ryhmässä. Anja Erämajan esitykseen on hyvä lopettaa Taiteiden yön runo-osuus, nousemme seuralaisen kanssa hyväntuulisina tuoleiltamme ja puikkelehdimme istuvien ihmisten editse, ulos pimenneeseen elokuun iltaan: selkiemme takaa kantautuvat jo seuraavan runoilijan säkeet.

Naisen kapinaa ja taiteilijuuden pohdintaa – huumorilla

Anja Erämajan (s. 1963) esikoisrunokokoelma Laulajan paperit (Wsoy, 2005) sai ilmestyessään kiittävän vastaanoton. Teos valittiin muun muassa Runeberg-palkinto -ehdokkaaksi ja Helsingin Sanomien Vuoden esikoiskirja -ehdokkaaksi.  Kokoelma onkin kotimaisen runouden kentällä tuoreen iloitteleva ja omaperäinen, täynnä puheenomaisia proosarunoja, humoristisia, absurdeja ja väliin uhmakkaitakin monologeja, joiden puhujana on nainen, teoksen nimenkin mukaisesti laulaja. Kokoelman läpi kulkee laulajana olemisen, taiteilijuuden tematiikka, runoissa pohditaan esimerkiksi uran takia tehtäviä uhrauksia, harjoittelemisen arkea, sekä epäonnistumisia ja alan vaihtamista. Esimerkiksi runossa ”Laulaja kääntyy” kuvataan penkin alle mennyttä esiintymistä ja sen aiheuttamaa häpeäntunnetta:

Laulajan paperit ei kuitenkaan pitäydy pelkästään taiteilijuuden problematiikassa, vaan kurkottaa moniaalle, laajemmin naisen elämään liittyviin kysymyksiin ja naiseuden eri rooleihin rakastettuna, äitinä, sisarena, tyttärenä, ystävänä ja niin edelleen. Runojen puhuja suhtautuu kapinamielisesti rooliodotuksia ja kaikenlaista yleistä kaavamaisuutta, sovinnaista ajattelua vastaan, hän ostaa kioskilta ”neekerinpusun, en suukkoa vaan neekerinpusun”, päivisin hän ei vaivaudu meikkaamaan ja uimahallin saunassakin hän istuu epänaisellisesti ”isäntämiehen asennossa, reidet levällään” (s. 21). Hän ei suostu myöskään kiltin kuuntelijan rooliin, vaan läväyttää samalla mitalla ongelmia kitisevän ystävättären niskaan. Puhuja suhtautuu myös itseensä hyvin ironisesti ja on sinut oman ruumiinsa kanssa:

Jo avausrunossa, joka yksinkertaisesti on nimetty vain ”Monologiksi” puhuja julistaa omaa lokeroimattomuuttaan, hän ei ole mikään stereotyyppi, hän toteaa olevansa: ”koira- ja kissaihminen, housu- ja hameväkeä” ja jatkaa: ”Minun on helppo puhua,/ minussa virtaa, meissä, itsevarmuus ja nöyryys.” (Laulajan paperit, s. 11) Runossa nimeltä ’Peruukissa ja ilman’ puhuja myös toteaa: ”Symmetriset ihmiset solmivat/ kestäviä liittoja, viihtyvät, juovat vähemmän viinaa, enemmän teetä, ovat/ koko lailla omillaan, eivät kaadu, harvoin kompastuvat. Symmetrisen/ ihmisen äänihuulet lepattavat tasaisesti toisiaan vasten.” (Laulajan paperit, s.32) Ja niinhän se taitaa olla, tasaisuus on tylsää ja taide kumpuaa nimenomaan säröistä, toisinajattelusta.

Kerrostalokyttärin arkea

Toisessa runokokoelmassaan Kuuluuko tämä teille (Wsoy, 2009) Anja Erämaja kuvaa suomalaista kerrostaloelämää, teoksen maailma sijoittuu erään lähiökerrostalon B-rappuun. Teoksen kuvaama arki voisi oikeastaan olla kuin mistä tahansa kerrostalosta: pidetään pihatalkoita, kuunnellaan naapurien riitelyä seinän takaa, kootaan hyllyjä, katsotaan Linnan juhlia, unettomina öinä kuunnellaan talon ääniä ja ikkunasta seurataan naapurirapun lintubongarin menoa.

Rapun B-kirjaimen voi tulkita myös symboliksi, kirjan asukkaista monet ovat jollakin lailla ikään kuin B-luokan kansalaisia, yhteiskunnasta vähän sivussa, henkilögalleria vaihtelee aina vuoteenomana makaavasta naisesta syrjäytyneen kuuloiseen bodariin, sekä naapureitaan kyttäävään kiusantekijään, jonka sukunimi Kaltio, muistuttaa äänteellisesti katalaa: ”Mitä kaikkea voi tiputtaa postiluukusta: tupakan, kävyn,/ siemeniä, siitepölyä, ampiaisen, hiiren poikasia, käärmeen. Tiputan nakin.” (Kuuluuko tämä teille, s. 62) Erämaja kirjoittaakin lokeroyhteiskuntaa hiertävistä vakavista ongelmista, kuten yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä, keveällä otteella, mutta samalla ehdottoman koskettavasti. Erämaja kuvaa kerrostalon asukkaita lämpimän ymmärtävällä huumorilla, väliin hyvin hirtehisestikin, kerrostaloasujan arjesta löytyy herkullista komiikkaa:

Runot kuin draamamonologeja

Anja Erämajan molemmat runoteokset on kuin kirjoitettu ääneen luettaviksi, kuin näyttämölle tarkoitetuiksi draamamonologeiksi. Laulajan papereissa on joidenkin runojen otsikon yhteydessä annettu jopa lukuohje: ”hitaasti, ei liian”, ”nopeasti puoliääneen”, ”mitä nopeimmin”. Laulajan paperit –teoksessa runojen puhujan voi tulkita samaksi läpi kokoelman, mutta toisessa kokoelmassa, Kuuluuko tämä teille, vallitsee moniäänisyys, puhujat vaihtelevat osastosta toiseen. Kokoelman osastot on nimetty rapun ovien nimikylttien mukaan, jotka toimivat myös puhujan määritteinä, esimerkiksi ”B 4 LEPISTÖ”, ”B 24 KOKKO SUOMAA” ja ”B 27 TEPOLA”. Runojen puhujat ovat sympaattisia ja haavoittuvia kaikkine neurooseineen, toiveineen ja pelkoineen, jotka kaikuvat paljaimmillaan näissä sisäisissä monologeissa, joilla ei ole kuulijaa, ne on ikään kuin puhuttu oman asunnon tai huoneen hiljaisuudessa, kuten tämä, vastahankaisen bodarin pohdinta taloyhtiön pihajuhlista:

Molempien runoteosten kieli on puheenomaista, suorasanaista. Erämaja hyödyntää toistoa, mikä luo runoihin osaltaan myös puheen rytmiä:

Kuuluuko tämä teille –teoksen runoissa kieli saattaa vaihdella puhekielestä kirjakieleen, puhujan mukaan. Vaikka teosten runoja ei kuulisikaan ääneen luettuina, vaikka niitä lukisi aivan ääneti itsekseen hiljaisessa asunnossa, voi niiden rytmin silti kuulla elävästi päänsisäisinä monologeina: laulajan vuodatuksen ystävättärelleen kahvilassa (mitä nopeimmin), Tepolan ryöpsähtelevän kiukun kaikkea ja kaikkia kohtaan, vuoteenomana makaavan naisen, nimeltä Lepistö, selkeän artikuloidut, viipyilevät mietteet elämästä, oman kodin yksinäisyydessä.

 

Esittely on julkaistu aikaisemmin vuonna 2009.

- Silene Lehto –

 

 

Viimeksi päivitetty 11.4.2011
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.12.2011