Tuula-Liina Varis ja näköalapaikka suomalaisen naisen mielenmaisemaan

Teosesittely
16.12.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Tuula-Liina Varis tunnetaan monipuolisena kirjoittajana, joka on pitkän uransa aikana työskennellyt sekä journalistina että kaunokirjailijana. Loimaalla syntynyt (1942), mutta sittemmin joensuulaistunut Varis on opiskellut yliopistossa muun muassa suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä sosiologiaa. Varis työskenteli pitkään toimittajana Kansan Uutisissa ja vapaaksi kirjoittajaksi jättäydyttyään hän on kirjoittanut kolumneja mm. Kotilieteen ja Eläkeläiseen. Varis tunnetaan myös televisiosta, sillä hän juonsi joitain vuosia sitten TV1 kirjallisuusohjelmaa, Kirja A ja Ö:tä. Varis on rakastettu kirjailija, jolla on uskollinen fanijoukko, mutta menestyksestä kertovat myös useat kirjallisuuspalkinnot.

Tuula-Liina Variksen kaunokirjallinen tuotanto koostuu pääasiassa romaaneista ja novellikokoelmista, mutta mukaan mahtuu muutama muistelmateoskin. Variksen kaunokirjallista tuotantoa leimaavat koskettavat naiskuvaukset, inhimillisyys ja elämänmaku. Variksen tekstejä on aina miellyttävä lukea, sillä ne ovat kiinnostavia, oivaltavia ja jollain tapaa tuttuja. Varis kuvaa onnistuneesti suomalaista sielunmaisemaa.

Varis kuuluu itse suuriin ikäluokkiin, mikä on helppo todeta tutustuessaan hänen tuotantoonsa. Sotaan ja sen vaikutuksiin palataan toistuvasti. Varis onkin aikansa tuote, mikä tekee hänestä juuri niin kiintoisan kirjoittajan. Itselleni hän on avannut ymmärryksen edeltäneiden sukupolvien sielunelämään. Variksella on taito kertoa asioista, joista omat isovanhempani ja vanhempani ovat vaienneet. Varis pohtii kirjoituksissaan myös usein naiseutta sekä muutosta, vanhenemista ja kuolemaa. Oman osansa Variksen terävistä huomioista saavat myös ne kaikkein tärkeimmät eli kirjoittaminen ja kirjallisuus.

Muotokuvamaalarin tytär
(2010)
Variksen viimeisin teos on kehuttu novellikokoelma, joka jakautuu rakenteellisesti neljään osioon. Temaattisesti se sisältää pohdintoja muun muassa sukupolvia erottavasta kuilusta, joka tuntuu välillä mahdottoman syvältä. Kukin osio pitää sisällään koskettavia tekstejä, joista ei huumoria tai tragikomiikkaa puutu. Erityisen liikuttava on kolmannen osion Pieni mummosarja, joka kertoo vanhusten ja ympäröivän maailman yhteentörmäyksistä. Kokoelma on taattua Varista, ajatus on kirkas ja kieli on terävä.

Irma (romaani, 2008)
Irma on psykologinen romaani, jonka keskiössä on aivan tavallinen suomalainen nainen. Elämä vie meitä ja yritys säilyttää itsensä eheänä on hankalaa. Jokainen kokemus muokkaa meitä, minuus muuttuu tai sitä muutetaan. Irman minuuden kokonaiskuva hahmottuu neljän osan kautta, jotka kukin kertovat tarinaa omasta näkökulmastaan. Teoksesta muodostuu mielenkiintoinen mosaiikki, joka hahmottuu kokonaisuutena vähitellen.

Ihmisen paikka, kirjoituksia 2000-luvulta (2006)
Kokoelmateokseen on kerätty joukko Variksen kirjoittamia kolumneja 2000-luvulta. Kolumnit ovat pääasiassa Viikkolehdestä, Kotiliedestä ja Eläkeläisestä. Ne ovat ajatuksia herättäviä ja niitä ahmii kuin huomaamattaan toinen toisensa jälkeen. Teemat kolumneissa liikkuvat yhteiskunnallisissa ilmiöissä, mutta näkökulma on ja pysyy Variksen omana, subjektiivisena, mutta silti tunnistettavana.

Toshiro Mifunen tiikeri (novellikokoelma, 2005)
Toshiro Mifune oli japanilainen näyttelijä, joka tuli tunnetuksi erityisesti yhteistyöstään Akira Kurosawan kanssa. Toshiro Mifunen tiikeri on Variksen toinen novellikokoelma. Teos kokoaa yhteen jälleen kerran joukon erilaisia ihmiskohtaloita, aiheissa liikutaan aina orpoudesta eksistentialistiseen ahdistukseen.

Vaimoni (romaani, 2004)
Variksen tuotannossa hieman erilainen teos, joka sisältää dekkarin piirteitä olematta kuitenkaan tyylipuhdas jännäri. Pitkään yhteistä matkaa tehneen avioparin elämää on jo vuosia varjostanut lapsen kuolema. Eräänä päivänä vaimo katoaa…

Rakas (romaani, 2002)
Elämä keikahtaa raiteiltaan, kun eläkeikää lähentelevä Iiris joutuu jättämään toimittajan uransa suunniteltua aikaisemmin. Nyt on aika tehdä tilit selväksi menneisyyden kanssa. Ajallisesti teos esittelee elämää 50-luvulta nykypäivään.

Maan päällä paikka yksi on (1999)
Maan päällä paikka yksi on kuvaa elämää sodan jälkeen. Erityistä on nuoren tytön näkökulma, joka tekee aiheen käsittelystä mielenkiintoisen ja koskettavan. Sota muutti paljon ihmisiä, miehiä ja naisia, isiä ja äitejä. Elämä jälleenrakentamisen aikaan oli kovin niukkaa sekä fyysisesti että emotionaalisesti. Teos on hyvä muistutus nykypolville siitä, millaisessa maailmassa isovanhempamme joutuivat elämään. Varis palkittiin teoksestaan Runeberg-palkinnolla.

Pikku naisia (novellikokoelma, 2000)
Nimensä mukaisesti kokoelma naiseutta eri näkökulmista käsitteleviä novelleja. ”Naisia naisten kanssa, naisia lasten kanssa, naisia miesten kanssa ja naisia niiden kanssa, jotka ovat jo kuolleet.” – kirjan takankansi.

Peili ja ikkuna (lyhytproosaa, 1996)
Peili ja ikkuna on kokoelma erilaisia tekstikappaleita, muistelmia ja esseitä, joissa ikääntyvä nainen käy läpi elämäänsä, mennyttä ja nykyhetkeä. Vaihdevuodet, suru, sairastaminen ja rakkaus muodostavat käsiteltyjen aiheiden kirjon.

Variksen muuta tuotantoa:

  • Esiäiti kellarissani (tarinakokoelma 1993)
  • Elämäni on minun (Anneli Saulin muistelmat yhdessä Anneli Saulin kanssa, 1993)
  • Tessu - maailman viisain koira (lastenkirja yhdessä Kari Luukkosen kanssa, 1994)
  • Kilpikonna ja olkimarsalkka (muistelma, 1994)
  • Tippaleipä kaalipadassa ja muita ilmiöitä (kirjoituksia, 1999)
  • Tuula-Liina Varis: Kaksi kesää, kaksi kirjaa. Ihmisen ääni 34. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27892-0.
  • Maailman kansalainen. Tarja Cronbergin elämäkerta. (2007)

 

- Mari Lähteelä -

 

Viimeksi päivitetty 2.3.2011
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.12.2011