Kunnollisia miehiä ja vahvoja naisia

Kirjailijaesittely
21.5.2012

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Jukka-Pekka Palviainen on kirjailija ja koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Hän on syntynyt 1967 Raumalla ja asuu nykyään Vammalassa.

Palviainen on kirjoittanut viisi romaania aikuisille ja lapsille tähän mennessä kolme kirjaa Rämäpäät-sarjaa. Palviaisen aikuisten romaaneja yhdistää myös raumalaisuus ja rauman murre. Murretta on monien teosten dialogissa ja tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen Raumalle tai sen lähistölle. Paikallisuus tuo teoksiin viehättävää todentuntua.

Ressukoita miehiä ja vahvoja naisia

Palviaisen romaaneille on tyypillistä, että niissä on pääosassa vähän ressukka mies, jonka nainen on jättänyt tai jättämässä. Miehet ovat ihan tavallisia, kunnollisia ja kaikin puolin kilttejä, mutta naiset haluavat jotain muuta. Hedelmäpelissä Anita haluaa kokea hedelmöittymisen hetken, jota hänen miehensä Asko ei hänelle voi antaa. Harkinta-aika kertoo vaimonsa yllättäen jättämästä Jounista. Mitä ikinä keksitkin pelätä -teoksessa Sini on jättänyt Mikon ja lähtenyt Ranskaan haaveilemaan naisista. Eikä kirjan toinen päähenkilö Katariinakaan ota Mikkoa oikein vakavissaan miehenä. Isä, poika ja Pyhäranta -teoksessa sekä isä että poika ovat vaimojensa hylkäämiä. Isän vaimo lähti toisen miehen matkaan ja pojan vaimo haluaa lapsia, mutta jonkun muun kanssa.

Palviaisen teosten naiset ovat miehiin verrattuna toimijoita. He eivät jää kotiin odottelemaan parempia aikoja, vaan yrittävät ratkaista asiat. Usein ratkaisut ovat vähän epämoraalisia ja naiset joutuvat pulaan, josta vässykät miehet heitä yrittävät tukea pois. Reinossa Susanna on ajautunut maksamaan vuokraansa luonnossa ja Reino yrittää kovasti auttaa Susannaa. Hedelmäpelin Anita yrittää järjestää hedelmöittymistään hieman kyseenalaisin keinoin ja Asko yrittää tukea vaimoaan ja pitää itsensä kasassa prosessin aikana. Mitä ikinä keksitkin pelätä -teoksessa Katariinaa vainoavat velkojat ja hiljainen Mikko tarjoaa hänelle turvapaikan. Isä, poika ja Pyhäranta -teoksen baarin tiskin takana seisoo Pirjo, joka on aikoinaan ajautunut Amsterdamiin punaisten lyhtyjen alueelle, josta hänet pelastaa kirjan isoisä.

Hauskat Rämäpäät

Palviaisen lapsille kirjoittama Rämäpäät-sarja kertoo Kuusipuiston koulun lapsista ja heidän opettajastaan, jota sanotaan Rehtoriksi. Kirjassa Rokkirehtori ja Rämäpäät tytöt huolestuvat Rehtorin parisuhdeasioista ja laativat salaa seuranhakuilmoituksen lehteen. Rämäpäät ja vankikarkuri -kirjassa lapset auttavat konstaapeli Tipusta vankikarkurin etsinnöissä ja selvittämään kuka varastelee kyläkaupasta öisin herkkuja. Sarjan kolmannessa kirjassa, Rämäpäät leirikoulussa, lapset pääsevät leirikouluun. Mutta ensin kerätään rahaa ja saadaan konstaapeli Tipunen lupautumaan kuskiksi.

Kirjasarja on pullollaan pieniä kommelluksia, hauskaa sanailua ja arkisia seikkailuja.

- Siina Tiuraniemi -

 

Viimeksi päivitetty 8.2.2011
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 15.12.2011