Sinikka ja Tiina Nopola

Kirjailijaesittely
15.12.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Useasti palkitut ja ylistetyt Sinikka ja Tiina Nopola tunnetaan lastenkirjailijoina joiden mielikuvitus on tuottanut jo klassikoiksi nousseita lastenkulttuuri-ilmiöitä, kuten Heinähattu ja Vilttitossu sekä Risto Räppääjä.

Sinikka Nopola kuitenkin aloitti uransa aikuistenkirjailijana. Hänen ensimmäinen romaaninsa on vuonna 1987 julkaistu novellikokoelma nimeltään "Teepussit." Vuonna 1978 julkaistiin kaksi hänen runoaan osana Ryhmä 78-nimistä kokoelmaa. Hän on sittemmin kirjoittanut sekä lapsille, että aikuisille sekä yhdessä siskonsa Tiinan kanssa että yksinään ja yhteistyössä muiden kirjoittajien kanssa.

Hän on kirjoittanut myös hämäläistä kulttuuriperinnettä esittelevän trilogian.

Syyskuussa 2010 Helsingin kaupunginteatterissa sai ensi-iltansa Sinikka Nopolan kirjoittama näytelmä "Eila, Rampe ja palvattu onni."  Se perustuu löyhästi teoksiin "Kyä tässä jotain häikkää o" (ilmestyi vuonna 2006)  ja "Eila, Rampe ja elämän tarkoitus" (ilmestymisvuosi 2009.)

Sinikka Nopola syntyi Helsingissä 1953. Hän on opiskellut Tampereella. Monipuolinen tuotanto sisältää kaunokirjalisuuden lisäksi mm. kuunnelmia, pakinoita, kuvakirjoja, television komediasarjoja sekä näytelmiä. Lisäksi Nopolat ovat käsikirjoittaneet kaksi Risto Räppääjä-musikaalielokuvaa: Risto Räppääjä (elokuva) sekä Risto Räppääjä ja polkupyörävaras.

 - Minni Koroma

Viimeksi päivitetty 22.11.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 15.12.2011nki.