Kirjasammon kevät: Kari Hotakainen kertoo

            1. Luonnon laki, alkeet 

Kari Hotakainen ajoi kolarin, leikattiin ja kuntoutui.

Se kipinöi kirjan, joka on esitelty Suomen jokaisessa lehdessä, lukupiirissä ja kirjablogissa. Myös Kirjasampo hylkää nyt indien ja hyppää taiteen valtavirtaan.

Kirjan nimi on Luonnon laki. Sen juoni on tuttu kaikille. Ja koska haluan silti uskoa, että on olemassa ihminen, joka on elänyt vuosia Salon metsissä – keräten marjoja, lukien Thoreauta, mietiskellen irtisanomistaan – tässä lyhyt kertaus:

Kirja kertoo miehestä jota leikataan, yhteiskunnassa jota leikataan.

Päähenkilö on Rautala, yrittäjä joka kiertää veroja. Sairaalan sängyllä omatunto alkaa kolkuttaa. Ongelma: En maksanut, mistä minulle nyt maksetaan.

Rautalan tytär Mira on viimeisillään raskaana. Isän ja tyttären välejä hiertävät ilmastonmuutos, presidentinvaalit ja tyttären itsenäistyminen.

Sairaalassa elämä hohtaa ja masentaa. Sairaanhoitaja Laura sietää sikailevia potilaitaan. Kun Rautala pääsee kotiin, ovelle koputtaa Badu, huumediileri ja kummipoika, jonka on vaikea käsittää Suomen ongelmia.

Kirja alkaa ja loppuu mottoon, joka on Googlen mukaan siteerattu 1060 kertaa. Ensihoitaja puhui sen Kari Hotakaisen korvaan:

Älä kato ittees, kato taivasta.

Yleisen tulkinnan mukaan sillä on kaksi merkitystä, omasta mielestäni rajattoman monta.

Yksi: Kolarin uhri pyörtyy jos katsoo itseään, taivas rauhoittaa.

Kaksi: Älä tuijota omaa napaa, vaan yhteiskuntaa joka luo hyvää kaikille.

Kolmas: Vaikka palveluita leikataan, globaalisti Suomella menee hyvin.

Neljäs: Turha ajatella liikaa politiikkaa, elämän draama on muualla. Aika kuluu, ihminen vanhenee ja kuolee, vauva syntyy maailmaan.

Nyt kun perusasiat ovat hallussa, seuraa sokraattinen jatkokurssi – ennen kaikkea niille, jotka ovat lukeneet romaanin. Kysyin kirjailijalta pari kysymystä. Eli selittäjä spekuloi, ja Kari Hotakainen kertoo.
 

            2. Luonnon laki, sokraattinen jatkokurssi

Hotakaisen taiteessa on paljon viehättäviä piirteitä. Niistä yksi on kyky välttää mustavalkoisia hahmoja: tehdä sympaattiseksi nekin tyypit joita on usein pilkattu, inhottu tai joita on ollut vaikea ymmärtää.

Näihin kuuluvat mm. yritysjohtaja (Jumalan sana), roskisdyykkari (Ihmisen osa), monen tyylin prostituoidut (Huolimattomat), ja Luonnon laissa mm. leikkauslistoja tekevä virkamies ja lempihahmoni huumediileri Badu.

Myös päähenkilö Rautala on monella tavalla kompleksinen. Hänestä on hyvä aloittaa.

Selittäjä spekuloi:

Luonnon lain Rautala on raskas ja realistinen tyyppi, vastavoima vihreän tyttären innolle parantaa maailmaa.

Mutta toisaalta: kirjoissasi ihmiset lopulta ymmärtävät, suvaitsevat ja rakastavat toisiaan – maailmankuva jota voisi sanoa melkein utopistiseksi.

Miten itse näet asian: oletko idealisti vai realisti?

Konkreettisemmin: uskotko ihmiskunnan kykyyn ratkaista ongelmansa?

Kari Hotakainen kertoo:

En tiedä olenko idealisti vai realisti, ehkä kumpaakin yhtäaikaa. Yritän kirjoittaa monipuolisia ihmiskuvia, ja jos sellainen onnistuu, lopputulos on sekoitus kaikkea.

Mutta siitä olen varma, etten halua olla asenteellisesti tai lähtökohtaisesti synkkä, siis asenteellisesti angstinen. Olen huomannut, että elämän taitekohdissa on läsnä elämän kokokuva, ja siihen kuuluu ehdottomasti myös lempeys ja ilo.

Ihmiskunta on minulle liian iso sana, mutta uskon yksittäisen ihmisen kykyyn ratkaista ongelmia tai ainakin kykyyn elää ongelmiensa kanssa. 

Selittäjä:

Olet viimeistään Ihmisen osan jälkeen alkanut saada uuden roolin. Miten suhtaudut siihen, että Suomi kuuntelee korva tarkkana mitä Kari Hotakainen sanoo politiikasta?

Toisaalta olet viime kirjoissasi viitannut entistä konkreettisemmin ajankohtaisiin tapahtumiin ja henkilöihin. (Haavisto ja presidentinvaalit, Sailas, Wahlroos jne.)

Oletko mielelläsi taiteilijan lisäksi politiikan selittäjä? Ovatko ne sama asia? Vai miten itse koet asemasi?

Kari Hotakainen:

En koe olevani poliittinen kirjailija, mutta yhteiskunnallinen varmasti siinä mielessä, että monet nykyajan ongelmat kiinnostavat minua. En kuitenkaan koe niin, että minua erityisesti kuunneltaisiin, olen kirjailija pitkässä ketjussa ja silloin tällöin myös meidän kirjoituksia kommentoidaan ja meidän mielipiteitä kuunnellaan. Mutta nämä asiat eivät ole mielessäni silloin kun kirjoitan. 

Selittäjä:

Luonnon laki on leikkivämpi kuin pari edellistä romaaniasi. Kipulääkkeiden ja shokkitilojen varjolla kirjoitat liukasta assosiaatiota ja uninäkyjä.

Myös Badun linja on aika elokuvamainen, se sotkee maailman logiikkaa melkein yhtä paljon kuin romaanisi Sydänkohtauksia.

Kiehtooko taas koetella realismin rajoja? Vai onko ajalla ja logiikalla leikittely jotain mikä liittyi erityisesti tämän romaanin tunnelmaan?

Kari Hotakainen:

Tyylilaji tulee aiheesta ja henkilöistä. Luonnon laki on sairaalaromaani ja selviytymistarina. Vahva lääkitys on tässä realismia, joka synnyttää surrealismia. Sama koskee koko kirjan rakennetta. Teema määrää, kirjailija tottelee.

Ja sitten se Badun hahmo: hän tuo romaanin lisäkierroksia ja uuden näkökulman. Kaikki lukijat eivät ole hänestä pitäneet, mutta kirjoitusvaiheessa tärkeintä on, että minä pidän hänestä. Kirja alkaa melkein kuolemasta ja päättyy synnytykseen, eräänlainen syntymä on myös kummipojan tulo Rautalan maailmaan. 

Selittäjä:

Niin kuin nimi vihjaa, Luonnon lain ytimessä on lopulta elämän suuri taite ja mysteeri:

syntymä, kuolema, ja niiden välisen rajan mietiskely.

Vaikka romaanissa on helppo keskittyä sen yhteiskunnalliseen puoleen – leikkauksiin, veroihin ja palveluihin, sen henkilöiden suuri draama liittyy elämään ja kuolemaan, lapseen joka syntyy, ja ihmiseen joka syntyy uudelleen. (Rautala ja Badu)

Elämä jatkuu ilman politiikkaa, ja se jatkuu tapahtui politiikassa mitä tahansa.

Sillä Luonnon laki on aina valtavampi kuin yhteiskunnan laki. Veroja kierretään, poliittinen peli pyörii. Mutta on myös jotain todellisempaa.

Elämä on totta. Todellista on se että jää henkiin. Että aika kuluu, että ihminen vanhenee, että äidistä syntyy lapsi. Ja että uusi elämä haisee pahalta.

Niin on ollut ja on. Se on luonnon laki.  

Kari Hotakaiselle suuri kiitos haastattelusta,

romaania selitti ja spekuloi Ilmari Envall.