Terttu Autere

Kirjailijaesittely
24.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Hämeenlinnalaisen kirjailija Terttu Autereen (s. 1941) romaaneista Kirjepostia (2008) ja Kinkkauskivet (2009) tulee mieleen ns. hyvän mielen (feel good) -kirjallisuus, jota uskaltaa lukea illalla yöunien menettämistä pelkäämättä.

Feelgood-kategoriaan on nimetty esimerkiksi norjalaiset bestselleristi Anne B. Radge (Neshovin perheestä kertovalla romaanitrilogiallaan) ja Unni Lindell (mm. Vanhat tädit eivät muni -antologian toimittaja), sekä esimerkiksi ruotsalainen Linda Olsson, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -bestsellerin tekijä.

Niin kuin Linda Olsson, Terttu Auterekin on syntynyt 1940-luvulla ja julkaissut nopeasti kaksi ensimmäistä romaaniaan. Kumpikin on vaihtanut ammattia. Kummallakin on kyky kertoa napakkaa tarinaa. Olsson kirjoittaa nykyajasta ja Autere kahdessa ensimmäisessään historiasta. Autereen ilmaisussa on bestseller-aineksia, kun ns. suuret ikäluokat toteuttavat unelmiaan ja harrastavat tullessaan eläkeikään. Heillä on usein pitkän lukemisharrastuksen mukanaan tuoma valikoiva maku. He osaavat arvostaa kirjailijaa, jolla on paitsi tarina, myös kielentajua ja kyky leikata kerrontaa ja luoda tuokiokuvia.

Toisaalta nuoremmille lukijoille esimerkiksi kirjailijan kuvaamassa seksuaalisessa häveliäisyydessä saattaa olla tuntematon, hupaisakin maailma. Autere kuvaa sitä maailmaa ja etenkin naisten ja tyttöjen tapojen ja unelmien hassuuksia pilke silmäkulmassa.

Kirjepostia-romaania Helsingin Sanomat kiitti kypsäksi debyytiksi vuonna 2008. Kriitikot ovat lukeneet kirjailijan romaaneja usein viihteenä. Mutta riittääköhän tuolle ilmaisulle se että päähenkilöt elämänpiireineen ovat eniten tyttöjä ja naisia? Romanssit eivät ole keskiössä.

Kirjepostia on 1900-luvun alkupuolen pikkukaupungin ajankuvaa ja sopivaisuutta hellästi pistelevä romaani, joka tuo mieleeni eniten Anton Tsehovin novellit. Kirjailija kirjoittaa lyhyitä lukuja, tuokiokuvia ajasta, jolloin kirjeet herättivät kaiken sosiaalisen elämän tapaan uteliaisuutta ja juoruja pikkukaupungin tapojen sopivaisuutta tarkkailevan sydämessä.

Kinkkauskivet sijoittuu evakkoaikaakin kokeneen tytön mielenmaisemaan sodan ja Lahteen muuton jälkeen, tytön lähiympäristöön ja tytölle merkityksellisiin asioihin. Huomaan ajattelevani, että täytyypä Autereen jälkeen taas emigrantti-venäläistä Andrei Makinea, kielessä on jotain samaa ja kyvyssä annostella materiaalia ja leikata asioista toisiin.

Kariston kotisivuilla Terttu Autere kertoo elvyttäneensä kirjoittamisharrastuksen eläkkeelle jäätyään ja hakeutuneensa luovaa kirjoittamista opiskelemaan. Purjehdusta, lukemista, senioritanssia sekä UNIFEMissä eli Unicefin naistenjärjestössä toimimista harrastava kirjailija on esim. kirjamessuilla kiittänyt luovan kirjoittamisen ryhmiä kirjoittamisen innostajina.

Romaaneista saattaakin löytää osia, jotka vaikuttavat alkujaan luovan kirjoittamisen harjoituksilta. Esim. ”Oliko Agatha Pärssinen koskaan ollut rakastunut? Voisiko jokin kaukainen muisto opiskeluvuosilta nostaa hienoisen punan Agatha Pärssisen poskille?” (Kirjepostia, s.58) tai ”Entä jos Sonja Orell eräänä päivänä nousee nuo kaksikymmentäkaksi porrasaskelmaa neiti Hammarin ovelta rouva Ramstedtin kerrokseen?” (Kirjepostia, s. 41) - - Omaelämäkerrallisen kirjoittamisen miettijät voivat lukea Kinkkauskiviä virikkeenä aiheista, joita omasta elämästään muistella. Hienoa!

- Sini Kiuas-
 

Viimeksi päivitetty 9.2.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 24.11.2011