Nälkäsatuja

Nälkägenren mestariteos on Knut Hamsunin Nälkä. Hamsun eli lapsuutensa ankarassa köyhyydessä, ei käynyt koulua, vaan teki hanttihommia Norjassa ja Yhdysvalloissa, suutarina, nuohoojana, kivenhakkaajana, monissa eri ammateissa. Nälässä kiehtoo myös sen murhaava autenttisuus. Se antaa äänen niille miljardeille, joille elämän suuri kysymys on aina ollut sama:

Mistä saisi vähän ruokaa?

Hamsun sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1920. Vanhempana kirjailija flirttaili norjalaisen fasismin kanssa ja on siksi ollut epäsuosiossa. Nälkä on onneksi puhdistavan epäpoliittinen: se on psykologinen luotaus nälän logiikkaan.

Myös suomalaisessa kirjallisuudessa taistelu ruuasta on tietysti ollut suuri aihe.

Realistisen kauden kaanonissa ruoka on arjen ydinongelma. Minna Canthin Työmiehen vaimo, Linnan Täällä Pohjantähden alla – lista on loputon ja jatkuu nykypäivään asti. Aki Ollikaisen Nälkävuosi on herättänyt niin paljon melua ettei sitä tarvitse erikseen nostaa esille.

Enemmän mainosta kaipaa Olli Jalosen Yksityiset tähtitaivaat, joka ilmestyi ensin kolmena kirjana. Etenkin niistä ensimmäinen – Johan, ja Johan – kuvaa runollisesti taistelua ruuasta ja elämästä, Neuvostoliitossa ja Suomessa.

Sen lisäksi se on häikäisevä kirjallinen täysosuma: Olli Jalosen kieli on suomalaisen kirjallisuuden suuria ihmeitä.

Nälkäkirjojen romanttisempi traditio nousee kärsivän taiteilijan myytistä. Tämän genren suuri kipinä oli Kafkan novelli Nälkätaiteilija.

Vuosikymmeniä myöhemmin Paul Auster löi läpi romaanillaan Yksinäisyyden äärellä. Sen toinen osa, Muistin kirja, sisältää amerikkalaisen kirjallisuuden kauneimpia nuoren runoilijan kuvauksia, Pariisista ja New Yorkista, tähän tyyliin:

”A. osti S:lle ruokaa, toi viiniä ja savukkeita, varmisti että S. ei kuollut nälkään – se vaara oli aina olemassa…. Joka kerta kun A. toi aterian (yleensä paistetun kanan Place d`Italien leikkelemyymälästä), seurauksena olivat leikkikestit, tekosyy juhlia. ”Aah, kanaa!” S. huudahti haukaten kanankoipea. Ilkikurisen, anteeksipyytävän naurunhörähdyksen kera, kuin myöntääkseen puutteensa nurjuuden ja ruuan tuottaman eittämättömän nautinnon. Tuon hörähdyksen valossa kaikki muuttui absurdiksi ja selkeäksi.”

Eikä Auster ollut ainoa. Myös beatsukupolvi romantisoi elämäntapaa, jossa ruoka oli vähissä. Kerouacin On the Roadissa (suom. Matkalla) jokainen suupala on ihme, joka on vaatinut loputonta kaahaamista Amerikan preerioilla – ja kolkuttelua ystävien oville.

Niin kauan kuin kirjoitetaan ihmisistä, kirjoitetaan myös nälästä. Sen on osoittanut viimeistään nuortenkirjasensaatio Nälkäpeli (Suzanne Collins).

Sitäkin lukiessa kannattaa syödä välillä. Ruoka tekee ihmiselle hyvää. Kuten Knut Hamsun kirjoittaa:

”En ollut isoon aikaan saanut niin runsasta ateriaa, ja vähitellen minut valtasi samanlainen kylläinen rauhallisuus, jollaista ihminen tuntee pitkän itkun jälkeen.”

Knut Hamsunin sitaatin on suomentanut Viki Kärkkäinen,
Paul Austerin sitaatin Erkki Jukarainen.

Ilmari Envall

Kirjasammon kevät: Nälkä ja muita huumeita