Hilja Mörsäri

Kirjailijaesittely
16.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Unia

Joka aamu on noustava kirjoittamaan
suurta ja ihmeellistä unikirjaa,
katselemaan kaikkea mikä ei ole tässä ja nyt.
On keksittävä naamiot: tarkoitukset,
nähtävä unta että on valveilla
ja selitettävä tämäkin uni,
ja kaupunkien ja kylien unet,
unettomien raskaat unet,
unelmoivien vähät unet.
On tarkoitettava, opittava, eroteltava,
kunnes ei elettäkään käsi, ei naamiota kasvot,
ei sanaa kieli jaksa.

(Kolme vuodenaikaa, 1958)

Hyvä lause, vaivaton hengenveto,
oppinsa unohtanut kieli.

(Päivien ja unten kirjasta, 2000)

Människan användbar,
slutnött, glömd
med en fläckig ask bredvid sig.
Livets brokiga spår,
det darrande fingret och askens lock
rör vid varandra, talar.
Deras ordlösa viskning
nästan ren och vit.

(menneet meissä – i minnet, 2002, översättning av Bo Carpelan)

Kirjailija Hilja Mörsäri (s. 1932) rikkoo runon ja aforismin rajoja unenomaisesti. Kirjoittaminen on jatkunut vuosikymmeniä, vaikka omia kaunokirjallisia teoksia on vähän. Monitöisen opettajan julkaisutauko venyi sitten Helsingin yliopiston opiskeluaikoina tehdyn kirjallisen debyytin 1950-luvulta vuosikymmenien mittaiseksi. Viidellä kokoelmallaan Mörsäri on kuitenkin tehnyt harkittua jälkeä, saanut kirjallisen lempinimen ”sivulauseiden anarkisti”.

WSOYn kirjasäätiön tunnustuspalkinnon tekijä sai vuonna 2006 ja Suomen messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -palkinnon vuonna 2008. Mörsärin lauseet eivät ole niin ehdottomia kuin hänen ystävänsä Erno Paasilinnan, mutta ne ovat painavia, merkityksistä rikkaita ja anarkistisia tihentäessään kieltä.  ”Opettaja – valo, siivooja, vampyyri.”

Kirjailija on syntynyt Karungissa, Peräpohjolassa ja antaa sen näkyä teksteissä nyt 2000-luvulla. Hämeenlinnaan on syntynyt poikkeuksellista kirjallista yhteisöllisyyttä hänen vaikuttaessaan kaupungissa. Äidinkielen lehtorin työ, ateljeekritiikki- ja toimitustyöt veivät aikaa kirjoittamiselta opettajavuosina, mutta nyt Mörsärin voi tavoittaa esimerkiksi aforismi-ilmaisua uudella vuosituhannella nostaneesta Suomen aforismiyhdistyksestä, Paimion aforismitapahtumasta ohjaamasta tai Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vanan runoklubilta. Nuori Voima -lehden "maakuntanumerossa" hän suhteutti taannoin hakukonerunoutta hyvin omaperäisesti (1/2008). Poikkeuksellinen kielentaju yhdistyy poikkeukselliseen ajatteluun.

Kun kirjailijat noin kaikkiaan eivät jaksa vastata kirjoitustauollaan Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kyselyyn lukuharrastuksesta, Hilja Mörsäri on poikkeus. Hän ei jätä noteeraamatta lukemista. Mitä hänelle kuuluu?

Sähköpostiin hän vastaa heti. Se on ihmeellistä.

Mistä kirjastasi pidät eniten?

- Kaunokirjoja ei ole kovin monta, mutta jokaisella niistä on ollut oma syntyhistoriansa ja ne tuovat mieleen kulloisenkin elämänvaiheeni, vaikka ne taustat kirjoissa vain heiveröisesti näkyvät.

- Esikoiseni Kolme vuodenaikaa ilmestyi vuonna 1958 eli samaan aikaan kun aloittelin opettajantyötäni, jonka kiinnostavuus ja pelottavuus vei energiani niin, että kirjan julki saamisesta en huomannut paljon riemuita, vaikka sain melko runsaasti suopeata kritiikkiä.

- Kirjan runot syntyivät opiskeluaikana. Kirjoitin ne hyvin tosissani ja vakuuttuneena siitä, että kirjoittamisesta tulee elämäntehtäväni. Runoni olivat voittaneet ylioppilaiden kulttuurikilpailujen runosarjan.

- Uituani sisään koulumaailmaan opetustyö ym. siihen liittyvä alkoi kiinnostaa niin, että kirjoittamisaikeet saivat väistyä aina vain tuonnemmaksi. Pääsin mukaan mm. kirjallisuuden ja kirjoittamisen oppikirjojen tekoon. Aloin kuvitella, että tätä tietä myös opetusta voisi kehittää ja uudistaa. Pöytälaatikkoon kyllä kertyi myös runoja ja aforismeja, joiden värkkäämiseen olen ollut taipuvainen melkein lapsuusvuosista lähtien, mutta en enää ollut varma, että kirjoittaminen olisi päätyöni.

- Vasta eläkkeelle jäätyäni kokosin aforismeista ja fragmentaarisista mietiskelyistä kokonaisuuden, jolle annoin nimeksi Päivien ja unten kirjasta. Nyt osasin iloita, kun kustantaja, jolle käsikirjoitusta tarjosin, ilmoitti julkaisevansa sen. Kirjan ilmestyminen toi uutta virkeyttä ja elämäntuntua ympärilleni. Olen saanut julkaistuksi pari kolme muutakin runokirjaa, jotka tosin eivät ole levinneet pientä piiriä laajemmalle, mutta kirjoittaminen alkoi taas tuntua välttämättömältä ja hyvältä tavalta pitää olemassaoloa yllä.

Oletko "feministinen kirjailija"?

- Jo 1960-luvulta lähtien olen kiinnostuneena seurannut naisen asemasta käytyä keskustelua. Sain silloin käsiini Ruotsissa julkaistuja, poleemisia keskustelukirjoja. Niitä ilmestyi siellä jo aiemmin kuin Suomessa. Ensimmäisten joukosta muistan ainakin Barbro Backbergerin  Det förkrympta kvinnoidealet ja Eva Mobergin  Kvinnor och människor. Innostuin niistä ja niiden kärkevistä havainnoista ja aloin samalla miettiä lapsuuteni pienviljelijäkodin ja koko kylän tuttujen naisten elämänosaa. Ajatuksissani olin "naisasianainen", taisinpa vähän sirotella näitä tuumailujani myös lukion tyttöjen äidinkielen tunneille.

- Runoissani tuskin minkäänlainen "feminismi" näkyy, joissakin aforismeissa ehkä kyllä, mutta kaunokirjallisten tekstieni lähtökohdat ovat yleishumanistisia, ihmisen osaan ja elämään liittyviä havaintoja, sellaista mitä ei julistamisen kielellä voi ilmaista.

Mitä tarkoitat, kun kirjoitat aforismista ja esseestä "rajalajeina"?

- Olen jossain jutussani intoutunut ihastelemaan marginaalia, rajaa: siitä näkee kahteen suuntaan. Asioiden ratkaisemattomuus ja "vaiheillaolo" luo hankauskohtia, joista voi syntyä jotain uutta.

- Kirjoittaja, joka tuntee vetoa tällaisissa epävarmuuskohdissa liikkumiseen eli esim. aforismien tai esseiden kirjoittamiseen, voi varautua siihen, että lukijoita on vähän; pysähtymisen, viipyilyn malttia on turha kovin monilta odottaa.

-Kirjoittajalle tällainen "vaikealta" ja vain vähän viihdyttävältä näyttävä ilmaisutapa saattaa olla välttämätöntä. Varmaan se löytää myös lukija-hengenheimolaisensa. - Onnistuessaan nämä lajit ovat tarkkaa ja punnittua kieltä, joten ne saattavat kirkastaa sanojen merkityksiä, pitää samean ilmaisutulvan keskellä kieltä elävänä.

Mitä on kirjailijan pöytälaatikossasi?

-Julkaisematonta materiaalia on kertynyt vuosien mittaan. Pinossa on esseitä, valmiiksi koottuna kokoelmana runoja sekä aforismeja. Kirjoittamista ei voi lopettaa.

- Sini Kiuas -

 

 

Viimeksi päivitetty 14.9.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.11.2011