Pepi Reinikainen

Kirjailija Pepi Reinikaiselta (s. 1949) on ilmestynyt viiden romaanin jälkeen teos Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat. Vuosi on 2007 ja kustantaja Kirjapaja. Teoksen sijoittuminen elämäkerrallisen kirjoittamisen, henkisen kasvun ja elämäntaitoon ohjaavan kirjallisuuden alalle ei ole suuri yllätys, sillä useimmat Reinikaisen romaanit ovat toistaiseksi olleet päähenkilöidensä kasvukertomuksia. Henkistä etsintää käsittelevät esimerkiksi Kirjapajan kautta julkaistut romaanit Täyttyvä matala (1993) ja Rakastajan kasvot (1997), sekä Kirja-Auroran kautta  ilmestynyt romaani Enkelten leikki (2001). Kaunokirjailija kirjoittaa luontevasti tietoteoksen, onhan hän taustaltaan freelancetoimittaja, luovan kirjoittamisen ohjaaja ja psykoterapeutti.

”Kaunokirjallisten teosteni pääteemoina ovat olleet ulkopuolisuus ja erilaisuus, mutta näiden pohjalla perusajatuksena on kulkenut parantaminen. Ehkä se on ollut totaalisen järjetön ajatus, tuskin kuitenkaan sen huonompi kuin se, että kirjoittaja itse haluaa tulla kirjoillaan hyväksytyksi ja rakastetuksi, kuten olen kuullut sanottavan. ”En tunnusta hakeneeni hyväksyntää, saati rakkautta, enkä koe sitä suuremmin saaneenikaan, mutta epäselväksi on kyllä jäänyt myös se, onko kukaan tullut kirjoillani parannetuksi tai autetuksi”, Pepi Reinikainen kirjoittaa teoksessa …aina joku kirjoittaa – kirjailijoita Hämeestä (Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistys Vana –66, 2007).

Tekijän esikoisromaani Hullu, ihana lintu – metsäkyyhky voitti Arthouse-kustantamon romaanikilpailun. Arthousen vuonna 1988 julkaisema teos päätyi Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Alkunsa teos sai kirjailijan mukaan Hollannissa, jossa hän asui kymmenisen vuotta avioiduttuaan sinne. Hän katsoi olohuoneesta jonakin päivänä pihalle ja mieleen tuli hahmo, niin yksinäinen, että ainoat ystävänsä olisivat linnut. Teoksessa suomalaisnainen asuu Hollannissa ja tutustuu lintujen ystävään, vanhaan naiseen, joka vie kertojan kaupunkiympäristössä vaikuttavien jättiläislintujen maailmaan. Jokaisella, oli sitten ihminen tai lintu - tai ihmiseksi naamioitunut lintu - on omat tehtävänsä. Teos on jaettu erilaisten lintulajien mukaan sellaisiin osiin kuten petolinnut, tulilinnut, häkkilinnut. Toiset niistä on oikeita ja toiset keksittyjä. Kertojalla on hullun rakkauden salaisuus. Tutustuttuaan kahteen kulttuuriin hän törmää ahdistavaan yhteisöön, joka uhkaa murskata omapäiset ajattelijat.

Reinikaisella on helposti lähestyttävä kirjoittamisen tapa, päähenkilöt ovat fiksuja ja yhteiskuntakriittisyydessään usein sarkastisen hauskoja tekijän ensimmäisissä romaaneissa. He toilailevat yhtä hyvin kuin heidän havaintojensa kohteet, jotka asetetaan alttiiksi monille elämänmuutoksiin johtaville juonenkäänteille, irti ennustettavasta arjesta. Reinikaisen minäkertojat ovat usein kuuntelijoita, jotka tapaavat yhteisönsä muuttamiseen rohkeasti tähdänneitä naisia. Nämä menettävät otteensa todellisuudesta samalla kun heidän tarkkailijansa vahvistuvat. Tekijän ensimmäisessä romaanissa etenkin yksinäisyys ja muukalaisuus tulevat havaituiksi. Päähenkilön kaipaus muutokseen tulee sitä todemmaksi, mitä jyrkemmät rajat ympäristö olemiselle asettaa.

Kirjailijan toista romaania Pimeän pesä, paratiisi (1990) arvioitiin sen ilmestyessä mm. feminismin ilkeänhauskaksi satiiriksi. Päähenkilön mukana lukija tutustutetaan naisten yhteisöön, jossa miehet ja miehen kaltaiset kulkevat O-alkuisin nimin. Naiset ovat tehneet utopian, mutta menettävät sen hallinnan. Teoksessa päähenkilöt joutuvat arkitilanteista ääritilanteiseen todellisuuteen jollakin tapaa syyntakeettomaan henkeen, esimerkiksi unien tai tajuttomuuden, kautta. Kirjailija itse on kirjoittanut vuonna 2007: ”Fiktiiviset teokseni ovat eräänlaista science fictionia.”

Pimeän pesä, paratiisi –teoksessa naisyhteisön hallitsija Peerit on vahva nainen ja Täyttyvä matala –romaanissa Martta Riivatuinen on niin ikään vahva - aluksi. Kirjailija on kertonut ”aikalailla tietoisesti” kirjoittaneensa romaaneihinsa usein kaksi naista, joita voidaan lukea toistensa vastakohtina ja myös - ikään kuin jungilaisittain – yhden henkilöhahmon kahtena puolena, joiden ristiriitaa teoksen minä ratkoo.

Pimeän pesä, paratiisi –romaanin kertojalta kysytään: ”Joko olet päättänyt, mitä olet, olet ollut; mitä voisit olla?” Hieman samasta asiasta on kysymys ns. elämänkaarikirjoittamisen mallissa, jota kirjailija on kehittänyt. Kohteena ovat ihmiset, jotka haluavat lisätä itsetuntemustaan kertoen ja kirjoittaen joko ryhmässä tai itse opiskellen. Avainasia elämänkaarikirjoittamisessa tuntuu olevan turvallisuus. Ohjattuaan erilaisia elämänkaarikirjoittamisen ryhmiä Reinikainen kouluttautui psykoterapeutiksi, koska arveli siitä olevan hyötyä, kun kirjoituttaa elämänkaariryhmissä perheiden ja kokonaisten sukupolvienkin aiheita.   

Elämänkaarikirjoittaminen-kirjaa lukiessa herää kysymys: Tarvitseeko bloggaavan sukupolven sitten selvitellä menneisyyttään itselleen, jos se alati ilmaisee itseään blogeissaan isolle yleisölle?

Reinikainen vastaa sähköpostilla: ”Blogit ovat kai nykyaikaista päiväkirjaa, tyylilaji on tyypillistä tälle aikakaudelle ja myös tietylle ikäkaudelle. En tosin ole pahemmin seurannut, mitä niissä kirjoitetaan ja millä antaumuksella. Olettaisin, että tämäntyyppinen, liika avoimuus voi toimia myös haitallisesti ajan mittaan. Julkinen päiväkirjanpito voi olla merkitä itsensä markkinointia sellaisillakin toreilla, jonne ei lopulta olisi halunnut joutuakaan. Oman menneisyyden selvittely on tärkeää, mutta usein myös rankkaa puuhaa, joka täytyisi voida tehdä suojatusti. Julkisuus voi vääristää sanottavan mihin tahansa suutaan, rehellisyys - jota niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin selvittely vaatii - voi pahasti kärsiä.”

Sini Kiuas Viimeksi päivitetty 22.6.2009

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 10.7.2013