Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kaija Pakkanen

Kirjailijaesittely
9.7.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kaija Pakkanen olisi lapsena halunnut tulla näyttelijäksi, mutta ankara isä kielsi häntä edes käymästä teatterissa. Opettajan lapsen ei sopinut liehua joka paikassa. Kaija Pakkanen on kuvannutkin eläneensä yksinäisen lapsuuden keskellä vilkasta karjalaiskylää. Tämä yksinolo sai hänen luovuutensa purkautumaan paperille heti kun hän oli oppinut kirjoittamaan. Kaija Pakkanen opiskeli Viipurissa sairaanhoitajaksi vuosina 1936-1939  ja oli tuolloin salakihloissa tulevan miehensä kanssa. Sairaanhoitajaopiskelijoiden seurustelua kun ei katsottu hyvällä silmällä. Hyvin pian hän huomasi olevansa sairaanhoitajana väärällä alalla - ja olevansa kolmen lapsen äiti. Jos ei kerran näyttelijäksi, niin sitten kirjailijaksi, ja ehdottomasti lastenkirjailijaksi!  

Esikoisteos Annikki, sairaanhoito-oppilas (1950) oli hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa, muttei suinkaan ensimmäinen hänen kirjoistaan. Ensimmäinen kustantajalle tarjottu,  Satukirja oli kotona valmiina käsikirjoituksena.  Annikki, sairaanhoito-oppilas on perinteinen tyttökirja, joka hyvin omakohtaisesti kertoo opiskelusta Viipurissa sairaanhoito-oppilaitoksessa.  Teos on harvinainen suomalainen ammattiromaani, jolla on nykyisin suorastaan dokumentin arvoa. Kaija Pakkanen itse häpeää esikoisteostaan ja sanoo, ettei enää koskaan kirjoittaisi niin kilttiä kirjaa.      

Kuuluisin Kaija Pakkasen tyttökirjoista on Missu löytää ratkaisun (1953), joka kuvaa elävästi sodanjälkeistä, nousevaa Suomea.  Tässä kirjassa ovat mukana niin karjalaisten uudelleen asuttaminen, lapsihalvauksen tuhot kuin koko pienen kauppalan elämänmeno kuvattuna Mirjan eli Missun silmin.  Missun ongelma on r-vika joka tuhoaa hänen koko lausumisharrastuksensa.  Monissa tyttökirjoissa Pakkanen kuvaa jotakin yksilön fyysistä vammaa, kuten r-vikaa, sokeutta tai   epilepsiaa.  Kirjat eivät kuitenkaan ole sosiaaliraportteja, vaan kuvaavat päähenkilön kasvua sinuksi vammansa ja ympäristönsä kanssa.  Kaikkein läheisimmäksi tyttökirjoistaan Pakkanen sanoo vuonna  1970 ilmestynyttä  teosta Sebastianin tytär. Kirja kertoo tavallistakin tavallisemmasta tytöstä Ninasta, joka sairastaa epilepsiaa, ja hänen suhdettaan mielenterveysongelmaiseen isäänsä, jonka työkyvyttömyys ja työttömyys pitävät perheen taloudellisesti ja henkisesti tiukoilla. Perheen äiti on voimahahmo, koko perheen pystyssä pitäjä. Kirjalla on kuitenkin toinenkin taso, loputon määrä kertomuksia Ihmeellisestä Sebastianista, joka vaeltaa kuin kulkuri ja taikoo kuin velho maailman sellaiseksi kuin sen pitäisi olla.

Kaija Pakkasen laaja satutuotanto on hyvin usein luontoaiheista ja sisältää lukijaa aktivoivaa aineistoa. Esimerkiksi kirja Minä kerron, piirrä sinä sisältää Kaija Pakkasen satuja tai puolisatuja ja Maija Karman kuvat, joita lukija saa jatkaa.  Maija Karma on kuvittanut ja tehnyt kannet suurimpaan osaan Kaija Pakkasen kirjoista. Kuvittajan ja kirjailijan yhteistyö oli hyvin saumatonta, sillä he olivat myös hyviä ystäviä. Monet luontoaiheet saivat alkunsa kirjailijan kesämökillä. Kirja Tapahtui kesäsaaressa  sisältää paljon luonnontietoa ja yksiin kansiin vietynä monet mökillä tapahtuneet luonnonhavainnot.

Kaija Pakkaselle hyvin läheinen lajityyppi  on puolisatu, kotikertomus, juuri lukemaan oppineen kirja, miten sitä nyt aina kuvataankaan. Teksti isokokoista, tapahtumat tutunoloisia, mutta aina on mukana se jokin sadun elementti, joka tekee kirjasta kiehtovan. Kaija Pakkasella on taito saada arkipäivä kukkimaan.  Näitä juuri lukemaan oppineiden kirjoja ovat mm. Peten syntymäpäivä, Löytyi luola ja Tule, sanoi Tomtom.

Lorut ja runot ovat tulleet viime vuosikymmeninä kirjailijalle kaikkein läheisimmiksi.  Sadutkin muuttuvat runonmuotoisiksi.  Kielellä leikitteleminen on aina viehättänyt kirjailijaa. Keskeisin kirjailijan runotuotanto on koottu vuonna 1982 kokoomateokseen Leikkimökin runokoppa. Yhteistyö Marjatta Kurenniemen ja Maija Karman kanssa loi ihanan pieneen käteen sopivan lorukirjan Kaksi kukkopilliä, oman alansa klassikon.  

Kaija Pakkanen on aina työskennellyt hyvin ammattimaisesti. Heti lasten lähdettyä kouluun koneen ääreen sivuja täytyi syntyä päivän aikana tietty määrä, ja loppulause oli aina valmiina ennen kuin kirjaa oli edes aloitettu. Loppulause on se mihin koko kirja tähtää, mutta tie sinne on salainen.  Tärkeänä työssään kirjailija on pitänyt kiinteää suhdetta lukijakuntaansa. Kotona oli tietysti kotiraati, ensin omat lapset, sitten lapsenlapset. Lisäksi Kaija Pakkanen toimitti  kymmenen vuotta Yhteishyvän lastenpalstaa, joka oli hyvin aktiivinen lajissaan. Myös kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa Kaija Pakkanen kävi vinkkaamassa jo kauan ennen kuin koko termi keksittiin. Kaija Pakkanen on kuvannut itseään käyttökirjailijaksi, sillä monet kirjan aiheensa hän on saanut kentältä.  Kirja Meidän kylän lapset syntyi lastenlasten toistuvista pyynnöistä kertoa minkälaista silloin oli, kun mummi oli pieni. Päivää, Amerikka, joka kuvaa siirtolaisuutta Suomesta Yhdysvaltoihin lapsen silmin sai alkunsa koulukäynnin tuloksena.

Kirjailijan 50 vuotta kestäneellä kirjoittajan uralla on omien kirjojen ohella syntynyt yli sata käännöstyötä. Kaikkien tuntemat Mikko Mallikkaat, Viirut ja Pesoset, Pondus-pingviinit  ja muut ovat saaneet suomenkielisen asunsa Kaija Pakkaselta. Kääntämistä Kaija Pakkanen kuvaa vaativaksi työksi, jossa pitää eläytyä niin kirjoittajan kuin lapsen, joka kirjan lukee, ajatusmaailmaan.

Täyttäessään 80 vuotta vuonna 1995 kirjailija totesi, ettei enää julkaise kirjoja. Suomennoksia on kuitenkin ilmestynyt, eikä varmasti satu ja runo jätä kirjailijaa, jonka tuotanto on viihdyttänyt niin mummoa, äitiä kuin lastakin.

Leena Laakso Viimeksi päivitetty 20.12.2007

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 9.7.2013