Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Reko Lundán

Kirjailijaesittely
19.6.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Reko Lundán ehti elämänsä aikana kirjoittaa näytelmiä ja kolme romaania, jotka kaikki puhuvat syvän inhimillisyyden puolesta.

Muistutus oli kirjoitettu opettajan hallitulla ja kauniilla käsialalla karhealle paperille. Kirjaimet olivat koristeellisia ja suuria, mustekynä oli jättänyt syvän violetin värin. Märkä muste oli jonkin verran levinnyt, kovat tarkat kirjaimet pehmenivät reunoiltaan. Aivan kuten opettajan ankaruudessa olivat hänen ruskeat lempeät silmänsä. Muistutuksessa oli vain yksi suuri virhe. Siinä luki HENKILÖAUTOA siinä kohdassa missä piti lukea MAITOAUTOA.

Siksi Aki oli edellisenä päivänä odottanut puoli viisi Ripaa kotiin rauhallisin mielin. Hänestä oli tuntunut, että muistutuksessa oleva virhe kumoaisi edes osan hänen virheestään. Oli ihan eri asia heittää henkilöautoa lumipallolla tulilasiin kuin maitoautoa tankkiin. Vaaratilanne, josta opettaja oli puhunut pitkään ja rauhallisesti, oli aivan eri suuruusluokkaa.

(Ilman suuria suruja s. 42)

Lundánin kirja Ilman suuria suruja (2002) kertoo lähimenneisyydestä. Perhe muuttaa varuskuntakaupunkiin ja elää omaa pientä elämäänsä, jossa kaikki on kuitenkin suurta. Perhe hajoaa ja äidin alkoholismi ja isän uusi tuttu tuovat jännitettä kaksosten Akin ja Liisan elämään. Yllä oleva lainaus kirjasta kertoo hyvin Lundánin hallitun ja humaanin tyylin. Ihmiset kirjassa eivät ole hyviä tai pahoja vaan ihmisiä omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ketään ei tuomita, vaan ymmärrystä riittää kaikille. Kun Aki ei selkäsaunan pelossa uskalla pyytää muistutukseen nimeä isältään, opettaja muitta mutkitta repii muistutuksen ja sanoo asian jäävän heidän kahden väliseksi. Arjen tapahtumat kaupassakäynteineen ja lasten kasvamisineen aikuisuuteen tuodaan esiin rikkaasti ja toisinaan hiljaisen alakuloista huumoria viljellen.

Reko Lundánin kirja Rinnakkain (2004) on tavallaan jatkoa edelliselle, vaikka päähenkilöiden nimet ovatkin erilaisia. Nyt pääosissa ovat Jarmo ja hänen vaimonsa Kirsi, naimisissa oleva pari kaksine lapsineen. Rivitaloasuminen ja vaimon lähtö töihin Brysseliin tuovat uusia sävyjä elämään.

Kun ensimmäinen kappale päättyi ,kuulin, että Kirsin tanssikaveri pyysi lisää englanniksi. Kirsi kääntyi vilkaisemaan minua, mutta ehdin kääntää katseeni pois ja syventyä lukemaan Koivulan kappelin ilmoitustaulua. Miesten raamattupiiri oli torstaisin 18.30, alkusyksy keskityttäisiin Jobin kirjaan.

(Rinnakkain s. 25)

Tyylillisesti rivitaloelämästä kertova kirja on samanlainen kuin edellinen, vaikeuksia ja riitoja katsotaan hiljaisen huumorin ja humaanin ihmiskuvan kautta. Rehevä ja samalla ymmärtävä ihmiskuvaus on Lundánin vahvinta aluetta ja jo siksi kannattaa tutustua kirjaan.

Kolmannessa kirjassa tyylilaji muuttuu. Reko ja Tina Lundánin kirjassa Viikkoja, kuukausia (7.p.2006) kerrotaan päähenkilön vakavasta sairaudesta, joka johtaa lopulta kuolemaan. Tarina kääntyy luonnollisesti kuvaamaan perheen kamppailua ja muut jäävät sivuosaan. Miehen ja vaimon terapeuttinen vuoropuhelu tuo hyvin esiin, kuinka sairaus on koko perheen asia ja vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin lähtemättömästi.

Akin voimattomuus ei tehnyt omaa suruani helpommaksi. Pystyin helposti samaistumaan sodasta kotiin palaavien miesten vaimoihin. Pitkän odotuksen ja kaipauksen jälkeen koittaa onni siitä, että mies on säilynyt hengissä. Mies kävelee – tai horjuu – sisään ovesta. Nainen näkee että mies on rapautunut. Nainen käsittää, että onkin tuen ja turvan sijaan saanut yhden huolehdittavan suun lisää perheeseen. 

(Viikkoja, kuukausia s. 52)

Tarinasta syntyy kunnianosoitus niille, jotka hoitavat pyyteettömästi läheisiään vuosienkin ajan. Kirjan vaimo avautuu enemmän, mies sen sijaan on suomalaisen miehen tavoin hiljaa syvimmistä tunteistaan. Muutamasta ohi kiitävästä lauseesta selviää, että mies rukoilee, paljonkin. Mitä hän pyytää omassa hiljaisuudessaan, sitä hän ei kerro. Narsistiksi itseään kutsuva Aki käpertyy omaan itseensä ja sairautensa ympärille. Mies ihmettelee itsekin, kuinka ulkonäön rapistuminen huolettaa häntä.

Elämä on pudotuspeli, jossa kenelle tahansa meistä voi sattua kauheuksia koska tahansa. Kuinka kirjan Aki hyväksyy tämän, vai hyväksyykö hän sitä lainkaan, selviää kirjan lukeville. Tämä elämänlankojen mutkikas vyyhti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. On hyödyllistä peilata omia tuntemuksia kirjan päähenkilöiden suhtautumiseen ja miettiä, kuinka itse toimisi vastaavassa tilanteessa, joka voi odottaa jo kulman takana.

- Mervi Koski Viimeksi päivitetty 31.10.2008

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 19.6.2013