Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Pentti Holapan varhainen proosatuotanto

Teosesittely
28.10.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Pentti Holappa (s. 1927) aloitti kirjallisen uransa runokokoelmalla Narri peilisalissa (Otava, 1950), mutta laajensi ilmaisuaan kertovan proosan puolelle jo seuraavassa teoksessaan eli novellikokoelmassa Peikkokuninkaat (WSOY, 1952). Holapan proosatuotanto voidaan jakaa karkeasti kahteen ajalliseen jaksoon: varhaisiin 50- ja 60-lukujen romaaneihin ja novelleihin sekä myöhempään kypsään kauteen, joista tunnetuin on Finlandialla palkittu Ystävän muotokuva (WSOY, 1998). Esseitä ja artikkeleita hän on kirjoittanut koko uransa ajan.

Peikkokuninkaat

Peikkokuninkaat –novellikokoelmassa Holapan ilmaisu hakee vasta muotoaan, mutta tutut teemat ovat siinä jo iduillaan. Ympäröivän yhteiskunnan arvomaailman ahdasmielisyys kahlitsee kaikissa kokoelman novelleissa. ”Max ”-novellissa urautunut Karl Perävuori myy työkseen kaukolomamatkoja ja elää hiljaiseloa vaimonsa ja lemmikkihiiri Maxin kanssa. Vaimo lähtee sukuloimaan muutamaksi päiväksi ja Karl jää hiiren kanssa kotiin. Päivien aikana Max onnistuu karkaamaan ja Karl jää yksin itsensä kanssa. Ihmisen näennäinen vapaus onkin pohjimmiltaan kulttuuristen siteiden rajamaa vankeutta.

”Vanhuus”-novelli kerrotaan vanhan ja sairaan leskimiehen näkökulmasta. Hänen ainut perheenjäsenensä, oma poika, on kahden vaiheilla: jääkö hän kotiin auttamaan ja elämään isänsä kanssa vai olisiko aika itsenäistyä ja lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle? Isä ei halua kahlita poikaansa, mutta silti hän pohjimmiltaan haluaisi että poika jäisi kotiin. Isän ja pojan välinen kiinteä suhde tukahduttaa siis pojan omat tarpeet ja toiveet. Holapan teoksissa perhe- ja rakkaussuhteet kuvataan myöhemminkin valtapelinä, jossa toinen osapuoli joutuu alistumaan ja luopumaan omista tarpeistaan.

”415”-novellissa ollaan konkreettisesti vankilassa. Systeemin numeroima mies muistelee mennyttä rikostaan ja ryhtyy suunnittelemaan pakoa toverinsa, Profeetan, kanssa. Mutta onko vapaudella ja vankeudella sittenkään mitään eroa, sillä todelliset kiviseinät ja kalterit ovatkin pään sisällä. Kokoelman nimikkonovelli ”Peikkokuninkaat” sijoittuu pieneen kyläpahaseen, jossa kaikki asukkaat tarkkailevat ja kontrolloivat toistensa elämää. Paheellisin laiskurin ja naistenmiehen maineessa oleva Artturi toimii juuri maineensa mukaisesti. Hän kiertää kylän naisväen keskuudessa sylistä toiseen ja laiminlyö kotiväkeään. Ahdasmielisessä ilmapiirissä Artturin vanhapiika-sisko menettää järkensä ja sytyttää kotitalonsa palamaan.

Yksinäiset

Holapan ensimmäinen romaani Yksinäiset (WSOY, 1954) on kertomus kirjakauppias Koteloisen yksinäisyydestä ja irrallisuudesta. Hän on nuorehko leskimies, joka on elänyt vaimonsa kuoleman jälkeen rutiininomaisesti vain työn ja kirjakokoelmansa parissa. Parantolassa vietetyn jakson jälkeen hän aistii yhtäkkiä keväisen Helsingin kadut uudella hurmioituneella tavalla. Romaanissa on monta hienoa 50-luvun Helsinkiä kuvaavaa jaksoa, joista Kaisaniemen puisto, Hietaniemen hautausmaa ja Kaivopuiston ranta ovat muistettavimpia. Romaani on otteeltaan kevyt ja kerronnaltaan yksinkertainen teos, jota voisi sanoa oman aikansa sinkkuromaaniksi.

Muodonmuutoksia

Muodonmuutoksia (WSOY, 1959) on jälleen novellikokoelma, jonka kaikki novellit sivuavat tavalla tai toisella metamorfoosin teemaa. ”Boman” kertoo puhuvasta koirasta, joka kasvattaa itselleen siivet päästäkseen tapaamaan koulukotiin suljettua ystäväänsä, yksinäistä Pertti-poikaa. Teoksen kertoja on jälleen omaan suljettuun elämänpiiriinsä tyytyvä kirjatoukka, joka näkee koirassaan ihanteensa – kyvyn nousta kaavamaisten, ennalta määrättyjen kuvioiden ulkopuolelle ja toteuttamaan omaa sisäistä kutsumustaan. Novellissa ”Tanssi” pariisilainen tanssija lumoaa katsojansa ja kasvattaa itselleen kaviot. Tanssi ja ihmisen liikunnallinen puoli nähdään tässä novellissa kielen ja kulttuurin tuolla puolen olevaksi elementiksi. Kehoaan kuuntelemalla ja seuraamalla ihminen voi tavoittaa jotain olennaista omasta itsestään.

”Metamorfoosi”-novelli aloittaa Holapan tuotannon yhden keskeisen juonteen eli työväkeen ja ylipäänsä työoloihin liittyvän pohdiskelun. Ranskalaiseen kylään sijoittuvassa novellissa kylän uusi asukas Jacques hurmaa kaikki tapaamansa ihmiset ja nousee nopeasti työpaikkansa eli tekstiilitehtaan päällystöön. Hän ryhtyy ajamaan työntekijöiden oikeuksia ja saa lopulta aikaan lakon. Lakon seurauksena tehtaan työntekijöiden tilanne paranee olennaisesti ja Jacquesista tulee sankari. Tosin hän on loukkaantunut vakavasti lakkomellakoiden aikana ja rakastunut hoitajaansa, vajaaälyiseen tyttöön. Rakastunut Jacques on muuttunut mies ja saa kyläläisten vihat niskaansa.

Kokoelman viimeinen novelli ”Kentaurit” on kietova fantasiakertomus outoon mielikuvitusmaailmaan eksyneestä kirjanpitäjä Matista. Outoa maailmaa asuttavat unohdukseen ja tässä hetkessä elämiseen pyrkivät nuoret kentaurit ja heidän vanhemmat veljensä sekä vaaralliset karvaiset hirviöt Zicit. Jälleen keskeisenä teemana on ihmisen sisäisen, todellisen minän toteuttamisen ja sitä rajoittavan ympäröivän yhteiskunnan välinen ristiriita. Vapautunut ruumiillisuus ja aistillisuus ovat tärkeitä asioita nuorille kentaureille, kun taas heidän vanhemmat veljensä yrittävät tukahduttaa tunteensa ympärillään olevien vaarojen vuoksi.

Tinaa

Tinaa (WSOY, 1961) on Holapan ensimmäinen mestariteos romaanitaiteen alalla. Teos on hämmästyttävän tuoreen ja modernin oloinen kertomus kolmesta keski-ikäisestä veljeksestä ja heidän vanhemmistaan ja lapsistaan. Veljekset pohtivat tyrannimaisen isänsä merkitystä elämälleen. Yksi veljeksistä yrittää rakentaa isästä ihanteellisen kuvan, jota muut eivät hyväksy. Veljesten ja heidän vaimojensa välisiä valtasuhteita Holappa kuvaa herkullisesti. Pankinjohtaja Rafael Arponen on veljeksistä jyrkin ja naurettavin. Hän haluaa ylläpitää isästään ja suvustaan moitteetonta kuvaa ja kulissia. Rafaelin kaksi poikaa ovat myös saaneet kokea isänsä tyrannimaisuuden. He ovat kieroon kasvaneita nuoria, jotka eivät tunne empatiaa läheisiään kohtaan. Holappa käsittelee sukukronikkaa suvereenisella kerronnallisella tekniikalla, jossa ajalliset ulottuvuudet risteilevät ja sekoittuvat toisiinsa. Kertojan identiteetti on myös jatkuvassa liikkeessä.

Perillisin ominaisuudet

Perillisen ominaisuudet (WSOY, 1963) romaani sijoittuu tehtaaseen ja sen johtoportaan henkilöstökuvioihin. Eläkeikää lähestyvä tehtaanjohtaja etsii itselleen seuraajaa ja päättää valita tehtävään kouluttamattoman portinvartijan Tauno Rantalan. Valinta aiheuttaa lähipiirissä hämmennystä ja kateutta, mutta Rantala oppii ahkerana miehenä nopeasti tehtävänsä. Pian vanhaa patruunaa ei enää kaivata ja uudet tuulet puhaltavat tehtaalla. Rantalan johdossa tehdas on omaksunut uusia tehokkaampia toimintatapoja ja korvannut kiinteisiin työsuhteisiin perustuvan mallin tilapäistyövoimalla. Pätkätyöläiset näyttäytyvät yhteisön silmissä uhkaavana ulkopuolisena räyhääjäporukkana. Teoksen kerrontarakenne on omalaatuinen: puhujasta ei ole aina tarkkaa tietoa ja repliikit on kirjoitettu pötköön ilman erottavia välimerkkejä. Nathalie Sarrautelta omaksuttu kirjoitustapa hävittää puhutun ja ajatellun välisen eron. Kerronnalliset ratkaisut tukevat teoksen teemaa, joka liikkuu jälleen ihmisten välisissä valtasuhteissa.

- Jukka Uotila -

 

Viimeksi päivitetty 26.5.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 28.10.2011