Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kirsti Kuronen

Kirjailijaesittely
21.2.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kirsti Kuronen on tokaissut, että kirjoittaessaan hän on hyvällä tuulella. Sen kyllä huomaa valmiista tekstistäkin. Kaiken kattava myönteisyys ja arkipäivän seikkailusta nauttiminen suorastaan paistavat Vili Voipio –sarjasta, jossa on ilmestynyt tähän mennessä neljä osaa. Murkkuikäinen Vili suhtautuu pohjimmiltaan lämpimästi kavereihin, eläimiin ja jopa vanhempiinsa. Asiaan kuuluu, että isä ja äiti ovat käpyjä ja kalkkipäitä, mutta Vili ei ota heihin kyynisesti kantaa kuten esimerkiksi Jacobssonin ja Olssonin Bert päiväkirjoissaan. Kirjailija ei ole häivyttänyt vanhempia taka-alalle pelkiksi roolihahmoiksi tai toisaalta tuonut heidän vaikeita ongelmiaan lasten pohdittaviksi kuten niin usein nuortenkirjoissa on tapana. Suhtautumistapa kirjoissa on virkistävä ja tuo lisäväriä kerrontaan. Vili seuraa toisinaan hyvin huvittuneena vanhempiensa hupsutuksia. Kun isä harrastaa musiikillista metelöintiä, äiti varustautuu konserttiin kuulosuojaimin. Kun äiti kuohahtaa, haukkuu kaikki kirjosiepot pataluhaksi ja nimittelee lintuparkoja ”röyhkeiksi paskiaisiksi”, on parasta olla samaa mieltä. Sukeltaminen tasapainoisen perheen arkielämään kommelluksineen on harvinaista herkkua nykyaikaisessa nuortenkirjallisuudessa. Kirjailija on todennut haluavansa pitää päähenkilönsä kilttinä ja kiroilemattomana, mutta mikään nörtti tylsimys hän ei missään tapauksessa ole. 

Vili puuhaa kaikkea mitä tuon ikäiset yleensäkin. Hänen erityisalueitaan ovat breikkaaminen ja lintujen bongaaminen. Pientä vipinää tyttöjen kanssa on tietysti koko ajan meneillään erityisesti Aadan kanssa, mikä tietää ”noloja tilanteita ja häpäisyjä”. Tyttö saa pojan ”pölvästirefleksit” toimimaan kuumilla kierroksilla. Sankari kuvailee itseään armotta:” Pöllämystyneenä näytän erityisen viisaalta: suu on ammollaan, kuola valuu, silmät seisovat ja päästäni näkee estoitta lävitse.”  Kun tilanne Vili huokaa hädissään: :”Taas TOMAATTINA!” ja kaipaa kipeästi puuteria. Toisinaan Vili lipsahtaa itseironiassaan vahvan liioittelun puolelle. Vili on varma, että pakit tulee, mutta sen parempi yllätys on huomata, että Aada katselee ystäväänsä vaaleanpunaisten lasien läpi, koska hän pussaa suoraan suulle kylmässä saunassa häkeltymisestä hikoilevaa poikaa. 

Vilin kunnianhimoinen aikomus on ryhtyä kirjailijaksi. Kun ystävä Arttu kysyy kirjan aihetta, vastaus on valmiina:” Minä ITSE! Kirjoitan kirjan itsestäni, Vili Voipiosta. Ensin yhden kirjan, sitten toisen, kolmannen…” Haave toteutuukin; sarja on kerrottu minä-muodossa Vilin näkökulmasta.

Myös äiti on kiinnostunut kirjoittamisesta, lähinnä riimittelystä. Myös Kirsti Kuronen on itse kiinnostunut runojen tekemisestä ja lintuharrastuksesta. Herää kysymys, mahtaako Vilin äiti olla kirjailijan alter ego? Vili ujuttaa armollisesti tekstinsä joukkoon muutamia äitinsä tuotoksia. Hän epäilee, että äitiparka on toisinaan vihreänä kateudesta tulevan staran varjossa. Äidille runoileminen on luomisen tuskaa, koska ajatukset hyppivät seinille, mutta pojasta polvi on parantunut, sillä omasta mielestään Vili keskittyy suorastaan rautaisesti: ” Pystyn samaan aikaan lukemaan, kirjoittamaan, kuuntelemaan musiikkia, puhaltamaan purkkapalloja ja kakkaamaan. Ja kaikkia kybällä.” Kaikki elintärkeät toiminnot niputettuna yhteen lauseeseen. Kirjailija on viljellyt hauskoja listoja tekstissään.

Kirjojen puhekieli ja sanojen valinta on nuoren suuhun sopivaa ja huumoripitoista. Herkulliset sanaleikit ja sanojen merkitysten väärinymmärtäminen, jota Artun pikkusisko Nippeli viljelee, tuovat eloisuutta kotikertomuksenomaiseen juonenkulkuun. Hauskuutta tuovat myös Vilin taipumus asioiden paisutteluun ja näsäviisastelu tuovat hauskuutta kotikertomuksenomaiseen juonen kulkuun.

Kirsti Kurosen teksti soljuu sujuvasti kuin omia aikojaan Vilin puheissa, ajatuksissa ja juonen kulussa. Kirjoissa on toden tuntua, mikä johtunee osittain siitä, että kirjailija alkoi seurata 12-vuotiaan Oskari-poikansa ja hänen kavereidensa touhuja ja kommelluksia ja merkitä niitä muistiin. Tuloksena syntyikin tervetullut, lämminhenkinen sarja, joka kulkee kirjastoissakin ahkerasti lainassa. Kariston kustantamaan ja Jari Paanasen kuvittamaan sarjaan on luvassa vielä pari osaa.

 

 - Mervi Koski Viimeksi päivitetty 14.1.2011
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 21.2.2013