Riina Katajavuori

Kirjailijaesittely
20.2.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Riina Katajavuori (s. 1968) on 1990-luvun näkyvimpiä nuoria suomalaislyyrikoita. Hän on ollut keskeisiä hahmoja sekä Nuoren Voiman Liiton että Elävien Runoilijoiden Klubin toiminnassa, ja hänen runojaan on käännetty yli kymmenelle kielelle.

Katajavuoren ensimmäinen kokoelma Varkaan kirja (1992) leikkii sitaateilla ja erilaisilla puhetavoilla amerikkalaisen "kielirunouden" (language poetry) tyyliin. Teoksen maailmassa varas on sankari. Todellisuutta tarkastellaan vinosta perspektiivistä. Runojen "tapahtumapaikat" sijoittuvat maailman eri puolille, ja teksteissä on viittauksia niin korkea- kuin populaarikulttuuriinkin. Usein ei voi olla aivan varma, milloin ollaan vakavissaan (jos milloinkaan), milloin ironisella tai parodisella tuulella. Jotkut runot ovat suorastaan lorumaisia. Leikillisyydessä piilee kuitenkin lohduttomuus: postmodernista peilisalista ei ole ulospääsyä.

Toinen kokoelma, Kuka puhuu (1994), jatkaa samaa postmodernia leikittelyä. Ilmaisu on tosin hioutuneempaa, vähemmän purskahtelevaa ja poukkoilevaa kuin esikoisteoksessa. Sävy on uhmakkaan ilkikurinen. Kirjan ensimmäisen runon nimenä on ironisesti "Jotta säilyisi jokin järjestys". Äänet risteilevät, pysyvää subjektia ei ole.

Kolmannen kokoelman, Painottoman tilan (1998), kannessa on kuva astronautista, joka juuri on laskeutunut avaruusaluksineen veteen, siis palannut takaisin painovoiman alaisuuteen. Mutta tässä teoksessa ei vallitse samanlainen ilakoiva umpikujatunnelma kuin kahdessa ensimmäisessä kokoelmassa. Sävy on muuttunut pehmeämmäksi ja lempeämmäksi - tavallaan sovinnaisemmaksi, mutta myös helpommin lähestyttäväksi. Mukana on esimerkiksi äitiysaiheisia runoja.

Katajavuoren runoissa on selvästi enemmän viittauksia yhteiskuntaan ja ajankohtaisiin tapahtumiin kuin joillakin muilla 1990-luvun nuorilla suomalaislyyrikoilla. Mutta yhteiskunta näyttäytyy absurdina paikkana, ja suoraa kannanottoa perinteisiin poliittisiin kysymyksiin vältetään. Oikeastaan ainoita poliittisia piirteitä Katajavuoren runoissa on naiseustematiikan käsittely. Naisen on miehisessä maailmassa määriteltävä itse oma paikkansa ja löydettävä itsevarmuutensa. Mutta kyse ei ole mistään totisesta siskousjulistuksesta: esimerkiksi Kuka puhuu -kokoelman runo Daami alkaa sanoilla "Täällä tuoksuvat kissat ja kosmetiikka. / Naisen käsite liehuu ohitseni.". Katajavuorelaisessa maailmassa myös naiseus ja mieheys ovat eräänlaisia "kertomuksia", kulttuurin luomuksia. Sukupuoliroolit ovat todella vain rooleja.

Katajavuoren ensimmäinen proosateos, Hevikimmat (1999), käsittelee 1980-luvun alkupuolen teinityttöjä, jotka ovat innostuneet tyypillisesti poikien musiikkina pidetystä hevirokista. Hevimusiikin ympärille kehittynyttä alakulttuuria ole kaunokirjallisuudessa käsitelty läheskään niin paljon kuin vaikkapa hippejä tai punkkareita. Romaanin tapahtumat sijoittuvat helsinkiläiseen esikaupunkiin. Miljöön, aikakauden ja sen musiikin kuvaus on miltei kansatieteellisen tarkkaa - jos lukijalla itsellään on kokemusta 1980-luvun helsinkiläisestä teinielämästä, hän löytää kirjasta paljon tuttua, vaikkei olisikaan astellut samoja katuja tai kuunnellut samoja yhtyeitä kuin tarinan päähenkilöt. Ja ilmiselvästi kirja on vedonnut nykynuorisoonkin. Mutta Hevikimmat ei ole mikään haikeansuloinen nostalgiamatka hevareiden, hanoirokkareiden ja diskohileiden aikakauteen. Vaikka se ei ole tyyliltään erityisen postmoderni tai "runollinen", siinä on samaa feminististä tematiikkaa kuin Katajavuoren lyriikassa. Tytöt vitsailevat oman hevibändin perustamisesta; päähenkilö Pinni kertoo poikaystävälleen, että osaa soittaa kitaralla yhden kappaleen (kunhan kitara on lappeellaan). Mutta miehisessä hevikulttuurissa ei tytöille ole paikkaa aktiivisina toimijoina. Hevirokkaripojat pitävät enemmän "tavallisista" tytöistä, jotka eivät osaa keskustella kitaristeista tai musiikkikappaleiden yksityiskohdista. Viime kädessä hevaritytöt voivat luottaa vain toisiinsa.

Riina Katajavuoren tuotanto muodostaa yhtenäisen, mutta samalla dynaamisen ja elävän kokonaisuuden.

 

Viimeksi päivitetty 6.10.2011

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 20.2.2013