Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kirsti Ellilä

Teosesittely
9.1.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kirsti Ellilän päähenkilöitä ovat naiset: tytöt, teini-ikäiset ja nuoret aikuiset. Henkilöiden elämää, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan kuvataan usein humoristisesti ja kevyen feministisellä otteella. Ellilä on monipuolinen kirjailija: viihderomaaneja, lasten- ja nuortenkirjoja, jännitysromaani, näytelmiä sekä scifi-novelleja. Esikoisteos Isäni koti (1994) on realistinen kuvaus nuoren Orvokin kasvusta isän kuoleman jälkeen äidin ja Pelastusarmeijassa toimiva isoisän vaikutuspiirissä.

Usko, toivo ja kuolema (1998) on tiivistunnelmainen ja omaperäinen psykologinen jännitysromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Penseen pikkukaupungin kirkkoherran viraston henkilökunnan ympärille. Nuoriin naisiin kohdistuneet hyökkäykset, menneisyyden salaisuudet ja vanha uskonlahko, josta kukaan ei halua enää puhua, luovat kehykset sisäänpäin kääntynyttä yhteisöä huojuttaville tapahtumille. Teoksen näkökulma vaihtelee eri henkilöiden välillä, mutta varsinaisiksi päähenkilöiksi nousevat paikkakunnalle muuttanut seurakunnan uusi nuorisotyöntekijä Marja, hänen Penseestä kotoisin oleva aviomiehensä Markus sekä kirkkoherra Olavi Mäkynen. Ellilä rakentaa jännitystä taiten pienillä keinoilla. Syyllisyys, pelko ja torjutut muistot muodostavat kudelman, josta henkilöiden on vaikea pyristellä irti.

Ellilän nuorten- ja lastenkirjojen tytöt ovat aikaansaavia ja reippaita, uudenaikaisten tyttökirjojen sankarittaria. Sisu Tähtinen ja kohtalokas samba (2004) ja Sisu Tähtinen ja turvesukkahousubisnes (2005) kuvaavat omatoimista Sisu-tyttöä, joka nimensä veroisesti puskee kaikkien niiden vaikeuksien ja kommellusten läpi, joita hänelle aiheuttavat määräilevät opettajat ja kiusaava koulutoveri sekä omalaatuinen perhe etunenässä volgansienistä ja turvesukkahousuista kiinnostunut äiti. Arjen lisäksi Ellilän lasten- ja nuortenkirjat puhuvat myös yhteiskunnallisesta vastuusta. Sisu Tähtinen on mukana järjestämässä hyväntekeväisyysgaalaa petroskoilaisen lastenkodin hyväksi ja turvesukkahousubisneskin kääntyy lopulta petroskoilaisten vanhusten eduksi. Teini-ikäisestä Emmasta kertovan sarjan kuudessa osassa käsitellään muun muassa teatteria, syömishäiriöitä, eläinsuojelua, nettichattia ja nykytyttökirjojen tapaan pohdiskellaan ihastumista, rakkautta ja ystävyyden vaatimuksia.

Maanantaisyndrooman (2005) minäkertoja on lukiosta maalariammattikouluun siirtynyt Maanantaiksi kutsuttu Mandi, joka koulunvaihdon myötä muuttaa vanhempiensa luota kommuuniin. Opiskelu ja kommuunielämä eivät vastaa täysin teinitytön ennakko-odotuksia, mutta hän yrittää sopeutua ja aikuistua. Rauhallisen ja itseään etsivän Mandin kautta tarkastellaan tyttöjen ja naisten elämää poikia suosivien asenteiden puristuksissa. Kiihkofeministinen kommuuniasukas Ella esittää provosoivia ja teräviä kommentteja miehistä ja haavenaisista, Mandi törmää arjen sovinismiin ja huomaa työharjoittelussa joutuvansa tekemään kaikki raskaat ja ikävät siivous- ja putsaustyöt, kun pojille osoitetaan taitoa vaativammat ja kevyemmät työt:

"Seuraavan viikon teoriatunneilla kuuntelin, miten kurssikaverini vertailivat työkokemuksiaan, ja minulle valkeni varsin nopeasti, että kaikki siedettävät hommat oli annettu pojille. Pojat olivat päässeet tapetoimaan ja maalaamaan ja kunnostamaan huonekaluja sillä välin kun tytöt olivat viettäneet viikon purkamalla ja siivoamalla, pesemällä seiniä ja ikkunanpuitteita.
      - Miksi meidän on tehtävä kaikki ikävät hommat? ihmettelin.
      - Siksi kun pojat eivät suostu, minulle sanottiin." (Maanantaisyndrooma, s. 30.)
Rakkauskaan ei ole helppo asia. Mandi kiinnostuu kämppäkaverinsa Orvokin kanssa samasta pojasta. Taiteellinen Max lyö tietämättään tyttöjen väliin kiilaa ja lopulta Mandi joutuu miettimään pitäisikö hänen tarttua mahdolliseen rakkauteen vai noudattaa ystävättärien universaalia lakia "Se, joka huomaa miehen ensiksi, saa pitää hänet."

Kommuunielämää Ellilä on kuvannut myös ensimmäisessä nuortenkirjassaan Kesä kummitustalossa (1995). Kahdessa teoksessa on jotakin samaa: teinitytön irtiotto vanhemmistaan, omalaatuinen kämppäkaveri, tyttöjen ihastuminen samaan poikaan. Kesä kummitustalossa on kuitenkin tarinana oleellisesti synkempi kuin Maanantaisyndrooma. Ellilän myöhemmille kirjoille ominainen huumori ja naisnäkökulma eivät tässä teoksessa vielä näy. Poikaystävän kuolemasta toipuva ja vaativien vanhempien valvontaa pakeneva Peltsi valtaa uusien ystäviensä kanssa asumattoman omakotitalon. Talon menneisyys on synkkä ja pian Peltsi alkaa nähdä toistuvia painajaisia. Henkilöhahmoina Maanantaisyndrooman Mandi ja Kummitustalon Peltsi ovat lähempänä Ellilän aikuishahmoja kuin Emma-sarjan suunnilleen samanikäistä päähenkilöä.  

Feministinen silaus näkyy myös Ellilän viihderomaaneissa Miehenvaihtoviikot (1996) ja Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin (2005). Teosten sisältämä naisnäkökulma on pohdiskelevaa ja arjen tasolla ongelmiin pureutuvaa eikä miehiä suinkaan tarkastella mustavalkoisesti. Ironia kohdistuukin usein miesten sijasta naisiin, heidän odotuksiinsa ja toimintatapoihinsa. Romaanien aikuiset ja aikuistuvat naiset ovat erilaisia kuin lastenkirjojen aikaansaavaa tyttöenergiaa pursuavat henkilöt. Naishahmot ovat omaa identiteettiään haparoiden etsiviä, usein neuvottomia mutta eivät avuttomia, kaavoihin kangistunut parisuhde ei innosta, mutta eivät naiset mitään alfaurostakaan uudeksi kumppanikseen välttämättä etsi. Pääosassa ovat tavalliset alle kolmikymppiset naiset ja miehet, joiden parisuhde-, opiskelu- ja työnhankintakiemuroita Ellilä kuvaa lempeän huumorin läpi.

Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin päähenkilö Selma elää remontin keskellä arjen ankeuteen hiipuvassa avoliitossa. Opinnot ovat levällään eikä toimittajantyö paikallislehdessä tarjoa todellisia haasteita. Ratkaistakseen kertaheitolla remontin aiheuttamat rahaongelmat Selma päättää kirjoittaa rakkausromaanin. Helppoahan se olisi, hän on saanut kunniamaininnan runokilpailussa, tottunut toimittajana kirjoittamaan, lisäksi hän on koko ikänsä lukenut salaa rakkausromaaneja. Perinteisten rakkausromaanien konventioiden mukaisen teoksen kirjoittaminen osoittautuu kuitenkin hankalammaksi kuin Selma oli osannut kuvitella:

"- Minä en näe tässä mitään tarinaa, Edu sanoi säälimättömästi. ? Tässä on vain joku vetistelevä ääliö, jonka sinä olet ristinyt Giselaksi, ja kaksi kankeaa pölvästiä, jotka lausuvat vuorosanoja luontevasti kuin amatöörinäyttelijät operettilavalla.
      - Hän vetistelee, koska Mikael jätti hänet, mutta Gisela ei voi unohtaa Mikaelia, minä selitin. - Ja pian paljastuu ettei Mikaelkaan voi unohtaa Giselaa, mutta pystyykö Gisela antamaan Mikaelille anteeksi, sitä minä ihmettelen.
      - Mikael teki fiksusti kun jätti Giselan, Edu sanoi. - Ja Giselan kannattaisi ryhdistäytyä ja miettiä jotain muuta tekemistä. Nainenhan on maailmankuulu toimittaja, hemmetti vieköön, mutta missä ihmeen välissä hän hoitaa työnsä? Hänen kaikki aikansa menee sen ihmettelemiseen, että minne hänen pölkkypääpoikaystävänsä on joutunut ja eikö tämä enää rakasta häntä. Ja mistä tämä sinun ihmiskuvauksesi on peräisin? "Hänen tummien ripsien reunustamat silmänsä", "hänen kastanjanruskeat, aaltoilevat, vyötärölle ulottuvat hiuksensa".
      - Ei tämän ole tarkoituskaan olla suurta taidetta, minä sanoin. - Tämän pitää liikuttaa tunteita.
      - En käsitä miten kömpelöt ilmaukset liikuttavat tunteita, ellei sitten ole kysymys tahattoman komiikan tuottamista naurunpurskahduksista, Edu sanoi.
      Hän oli taas pirullisella tuulella.
      - Minusta sinä et ole oikein ajan tasalla tämän eepoksesi kanssa.
      Olihan Gisela nimenä hiukan makea, mutta entä sitten? Teksti liikutti ainakin minua itseäni, mutta sen määrässä oli toivomisen varaa. Vaikka olin viimeiset vuodet ollut toimittajana ja pidin itseäni rutinoituneena kirjoittajana, en ollut saanut kasaan lähimainkaan kymmentä liuskaa vuorokaudessa, mikä oli ollut tavoitteeni.
      - Eikö tuo ole vähän jakomielistä? Yrität kirjoittaa rakkaustarinaa, vaikka et tiedä mitään rakkaudesta, Edu sanoi. - Et tunnista rakkautta, vaikka törmäisit siihen.
      - Mitä sinä tuolla tarkoitat?
      - Tarkoitan että kannattaisi kirjoittaa sellaisista asioista, joista tietää jotakin, Edu mumisi." (S. 57-58.)

Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on hauska, kriittinen ja naisviihdettä raikkaasti arvioiva romaani. Keskeisimmiksi pohdinnan kohteiksi nousee kaksi kysymystä: minkälaisen kuvan rakkaudesta kirjat välittävät ja muokkaavatko romanttiset romaanit naisten rakkaus- ja parisuhdeodotuksia. Minkälaisia eväitä romanttinen viihde antaa arjen kohtaamiseen? Selmalle rakkausromaanit ovat pakoa arjen harmaudesta, salaa ja häpeillen luettu lohduttava viihdeannos. Selman ystävätär Maria suhtautuu genreen halveksivasti ja pitää sitä suorastaan vaarallisena, koska rakkausromaanit antavat nuorille tytöille väärän kuvan rakkaudesta, seksistä ja parisuhteesta. Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on mainio teos. Se on puhdaspiirteinen rakkausromaani ja samalla lajin hilpeä parodia. Selman tiukasti genren mukaan kirjoittama teos eteerisen Giselan onnenetsinnästä rinnastuu hupaisalla tavalla hänen omaan elämäänsä. Ellilän valtti huumorin lisäksi on, että hän tekee teoksensa päähenkilöistä moniulotteisia ja kiinnostavia hahmoja. Hän kirjoittaa taitavasti rakkausromaanien lajikonventioiden mukaan ja saman aikaisesti muokkaa ja kääntää päälaelleen samoja konventioita.

Henkilöhahmojen moniulotteisuus näkyy Kirsti Ellilän muissakin romaaneissa. Henkilöt ja heidän ratkaisunsa ovat uskottavia ja lukijan tulkinnoille jätetään tilaa. Huumori on kirjailijalle ominainen tapa tarkastella asioita. Teokset pureutuvat arkeen ja arjen tapahtumista kirjailija osaa poimia merkittäviä hetkiä. Kirjailija onkin todennut, että "Ns. tavallisten ihmisten arki on minusta kiinnostavaa ja ikävän aliarvostettua. Suurmiehiä enemmän olen kiinnostunut piennaisista."

- Tuija Lassila - Viimeksi päivitetty 27.4.2010

Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 9.1.2013