Heli Slunga - Sanat muuttavat todellisuutta.

Heli Slunga on runoilija ja kolumnisti, joka on julkaissut kaksi runokokoelmaa. Hänen runonsa polkevat alkuvoimaa, groteskia kieltä, joka tulee iholle. Tällä hetkellä hän hän kirjoittaa kolumneja, esiintyy ja tekee kolmatta kirjaansa. Slunga on toiminut freelancerinä ja viimeiset pari vuotta ollut vapaa kirjailija.

Hän saavutti toisen sijan J.H. Erkon runokilpailussa keväällä 2007. Tänä syksynä hän sai hopeaa poetry slam -kisassa. Runopuulaakin lavarunouden SM-finaali käytiin Helsingin juhlaviikoilla. 

Alun perin Tervolasta kotoisin oleva Slunga asuu nykyään omien sanojensa mukaan ”ihan keskellä metsää”, Kiimingissä. Slunga kertoo, kuinka hän hakeutuu kauemmas kaupungeista ja sivistyksestä, ettei hänen levoton mielensä saa liikaa impulsseja. ”Pidän hitaasta elämästä, vähistä ihmisistä ja ajoittaisesta erakoitumisesta”, hän jatkaa. Slungan runoissa ei taas ole jälkeäkään seesteisyydestä. Pohjoisessa asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Ja aina ne eivät ole hyvin.

Kyykäärme lahkeessa

Heli Slungan esikoisrunokokoelma Jumala ei soita enää tänne ilmestyi vuonna 2008. Kokoelma on kasvutarina, joka lähtee pienen kylän kulmilta. Eteenpäin kuljettaessa löytyy nuoruus ja sen myötä seksuaalisuus. ”Yritin saada kyyn hereille kesken tunnin/ himokkaiden ajatusten voimalla.”  Pettymykset ja muistot raivaavat tietä runon naiskuvalle. Ei ole sävyisää ja tottelevaista. ”Syön lihaa sormin/ mieluiten raakana / nauran ruoka suussa kovaan ääneen.”  Runon minä ei suostu sulautumaan varjoihin vaan tulee kuulluksi. Rakkaus joko otetaan tai jätetään. Morsiuspuku ommellaan käärmeennahoista ja posket maalataan hehkuviksi verellä. Runokielessä on melkein hynoottinen tempo. Se tarkastelee ihmissuhteiden dynamiikkaa välillä melkein ahdistavan läheltä.

Toinen kokoelma Varjomadonna ilmestyi vuonna 2009. Sen runokieli soljuu väljemmäksi, mutta ei silti anna perään:”runoutta ei saa tuhlata savukkeensytyttimiin/ siitä on tehtävä puukko.”  Runot jatkavat aiempia teemoja. Tarkastelu menee ihon sisään. Raavitaan irti orvaskesi, kaivetaan luuta. Nainen on läpileikattu objekti, vääntynyt kylkiluu. Tai Lilith, viettelijä ja kuolema. Ei koskaan kohtuullinen hahmo, jumalainen madonna. Ahdistuksen välistä runon minä löytää myös voimaa. Maailmassa voi olla varjoja, mutta myös alkuvoimaa.”Vain hullu olisi onneton punainen korkokenkä kaasupolkimella/ rakastajia joka ilmansuunnassa sulaa tietä 140 km tunnissa.”   

Hyvässä runossa on ripaus magiaa

Heli Slunga ehti vastaamaan muutamaan kysymykseen sähköpostitse. Hän kertoo arktisesta hysteriasta ja paljastaa, miksi hänen polvensa menivät heikoiksi kirjastossa vuosien ajan.

Runosi kieli on vahvaa ja fyysistä. Kuvaus saa välillä kansanrunouden piirteitä. Miten tekstisi syntyy maailmaan? Millainen on kirjoittamisen prosessi. 

Minua on aina kiinnostanut Suomen loitsuperinne ja se, kuinka sanat muuttavat todellisuutta. Runojen kirjoittaminen on minulle enemmänkin kontaktia syvempään tasoon kuin älyllistä leikkiä. Hyvässä runossa on aina ripaus magiaa mukana!

En ole erityisen kurinalainen kirjoittaja: runoni syntyvät inspiraatiosta ja sitä on mahdotonta hallita. Se voi syntyä mistä tahansa tai yhtä hyvin pysyä oikullisesti kuukausia poissa. Kirjoitan aina ensimmäiset versiot käsin muistikirjoihin, lottokupongeille, kuiteille, servieteille, mikä paperi nyt sattuu osumaan käsiini. Tietokoneet tappavat luovuuden ja niitä voi käyttää korkeintaan viimeistelyvaiheessa.

Esikoiskokoelmassasi puhut muun muassa lapsuutesi Tervolasta. Mikä suhde pohjoisella mielenmaisemalla on teksteihisi?

Mukan jälkeen pohjoisesta näkökulmasta kirjoittajiin on suhtauduttu usein jotenkin kliseisinä, mutta kun ne pirun stereotypiat pitävät paikkansa! Kaikki se ihmismielen ja luonnon pimeys, ankeus, melankolisuus, kuolema, hillitön seksuaalisuus… koko arktisen hysterian kuva. Mistä muusta minä olisin voinut, siellä kasvaneena, ensimmäiset kirjani kirjoittaa? En osaa teeskennellä muuta kuin olen, ja ennen muuta olen lappilainen runoilija, naurakoot ja kohotelkoot kulmiaan siellä etelässä jos haluavat. Olen ylpeä juuristani. 
Yhdistän pohjoiseen aspektiin myös tapani käyttää kieltä. Kirjoitan niin kuin täällä puhutaankin. Asiat sanotaan suoraan, kaunistelematta, jopa rumasti. 

Voitit hopeaa Runopuulaakin SM-kisoissa. Miten päädyit kisaan?

No, tykkään esiintymisestä. Minusta on mukava muuttua runohahmokseni: lavalla ollessani olen vähän aikaa runojeni puhuja. Runominä on alter egoni ja esiintymistilanteeseen liittyy muun muassa myös roolivaatetus ihan kuin Teräsmiehellä ja Batmanillakin. En usko, että runoilija verkkareissa olisi kovinkaan mieluista nähtävää. Lausuttaessa runo tulee lihaksi, ja jollakin tavalla todemmaksi.

Kirjoitat myös kolumneja. Miten lähdet työstämään tekstiä tai saat ideasi?

Kyseenalaistan. Kysyn. Ärsytän. Provosoin. Kärjistän. Minulle mieluisia aiheita ovat yhteiskunnalliset epäkohdat ja laumojen typerä, omituinen logiikka, joka tuomitsee toisaalla ja toisaalla sulkee silmät omilta virheiltään.

Luen yleensä pari kolme kirjaa aihetta sivuten, ennen kuin alan kirjoittaa ja muodostaa omaa käsitystäni. Perustelemattomat mielipiteet ovat arvottomia.

Onko sinulla kirjoihin tai kirjastoihin liittyvä muisto?

Sain ensimmäisen suudelmani kirjastossa, hyllyjen välissä, 12-vuotiaana! (En tosin runohyllyn edessä). Olin silloin kotiarestissa ja tapailimme suuren ihastukseni kanssa missä vain pystyimme. Kyseinen paikka vaikutti minuun polvia heikottavasti seuraavat vuodetkin.

Ilman kirjastoa ja kirjoja olisin todennäköisesti seonnut pikkukylän ahtaudessa. Kirjat tarjosivat muitakin tulokulmia maailmaan ja paon omasta elämästä.

Vielä aikuisenakin menen kirjastoon kuten lapsi karkkikauppaan, täynnä etsimisen ja löytämisen iloa ja uteliasta mieltä.

Onko sinulla jotain uutta tekstiä tai projektia tekeillä?

On, mutta siitä on vaikea puhua tässä vaiheessa mitään. Yksi projekteistani on tehdä hieman erilaisempi runoshow. Siitä toivottavasti kuullaan myöhemmin.

Sanojen aika kiittää ja kumartaa, sekä toivottaa kirjailijalle luomisvoimaista syksyä.

– Milli Mäntynen –

Viimeksi päivitetty 28.9.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 6.10.2011