Viimeinen vuosi

Hanna Haurun (1978-2021) viimeiseksi jäänyt romaani Viimeinen vuosi (Like 2021) kertoo Pohjois-Pohjanmaalla asuvasta erakoituneesta kirjailijasta. Mies on saanut menestystä kirjoillaan, mutta silti häntä pidetään uravalintansa vuoksi outona. Eniten häntä kalvaa pieleen mennyt seurustelusuhde Liisan kanssa. Suhde kariutui naisen muutettua töiden perässä kaupunkiin. Tommi Melender kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Karuuden estetiikka luonnehtii myös Haurun teoksia kirjallisina olentoina. Pienoisromaani on hänelle luonteva teosmuoto, koska se jättää näkyviin vain välttämättömän. Hauru ei ole pitkien polveilevien virkkeiden tekijä, vaan hallitsee lyhyen riivityn lauseen.”

”Kello on ankara, kun se rämisee väsyneen miehen vieressä. Kaiken lisäksi se vie äänellään Liisan pois. Kuin juoksevan kantturalauman kuparikellot kalkattaisivat ja Liisa juoksisi niiden perässä eikä taaskaan tulisi takaisin. Oljet ohkaisen tyynynpäällisen sisässä rahisevat kuin Liisan auringon rutistamat hiukset. Nuuhkaisen peiton reunaa kuin se olisi Liisan navettahuivi. Nousen sitten sen alta ja laitan jalkapohjat lattialle, ettei uni palaisi vain kuljettaakseen Liisaa edestakaisin. Olisi parempi, kun hänestä ei tulisi muistutteluja, jotka todellisuuteen viedessään pahoittavat kuin tahallaan mieleni.”