Kilpikonnasaari

Perheensä menettänyt 12-vuotias Edla lähetetään mystiselle Kilpikonnasaarelle etäisen sukulaisensa Joline-serkun luo. Edla päätyy pikkupiiaksi saaren majataloon. Jotakin karulla ja etäisellä saarella tuntuu olevan vialla. Kilpikonnasaarella ei nimittäin ole yhtään muita lapsia, ja Edlaa kielletään menemästä kukkulalla sijaitsevaan hylättyyn taloon. Hän kuulee tarinoita hirviöistä ja päättää yrittää selvittää, mitä saarella oikein on tapahtunut. 

Sekä aikuisille että lapsille suunnatuista jännityskirjoista tunnetun Eva Frantzin varhaisnuorille sopiva Kilpikonnasaari sijoittuu hänen edellisten kiiteltyjen lastenkirjojensa tavoin historialliseen miljööseen. Kun Osasto 23 ja Yön kuningatar asettuvat selkeämmin kauhugenren puolelle, Kilpikonnasaari puolestaan yhdistelee jännitystä ja fantasiaa. Frantz tarjoaa etenkin alakoulun viimeisille luokille sopivia väristyksiä ja tiheää tunnelmaa, aina ensiluokkaisella laadulla. Kilpikonnasaari ei myöskään kaihda synkempiä teemoja, kuten ulkopuolisuus ja kadonneet lapset. Romaanin on ruotsinkielisestä alkuteoksesta suomentanut Anu Koivunen.