Kevätjää
Niko Aslak Peltosen romaani Kevätjää (Nysalor 2020) kertoo kahdesta nuoresta sisaruksesta Elsa ja Lauri Leivosta 1920-luvun alkupuolen Helsingissä. Elsa opiskelee yliopistossa ja on siellä tutustunut kansallismieliseen heimoaatteeseen ja Akateemiseen Karjala-Seuraan. Pikkuveli Lauria kiinnostaa sen sijaan Nuori Voima -lehti ja uuden taiteen modernistiset ajatukset. Hän on päättänyt tulla runoilijaksi. Romaanin Helsinki-kuvaus on oivaltavaa ja tarkkaa. Heidi Lakkala kirjoittaa Lapin Kansan arviossaan: ”Lähihistoriasta ja eeppisestä proosasta kiinnostuneelle lukijalle Peltosen huolellisesti sommittelema kertomuskudelma on todellinen helmi.”
”Muutaman viikon kuluttua Lauri sai kirjeen, jossa kerrottiin, että hänen hopeamerkkinäytteensä oli hyväksytty kiittäen. Muutama runo julkaistaisiin Nuoren Voimen seuraavassa numerossa, ja Laurin piti nyt esittää mielipiteensä, mitkä haluaisi julkaistaviksi.
Hän oli saanut kirjeen tultuaan koulusta kotiin. Oli taas lauantai, oltiin jo huhtikuulla, ja aurinko paistoi kaikella sillä raivolla, mikä siihen oli talven aikana varastoitunut. Oli sellainen kevätpäivä, joka saisi melankoolikon surmaamaan itsensä ja vastarakastuneen kosimaan. Laurin oli mentävä Kaartinkaupungin kaduille kävelemään melkeinpä ympyrää. Sohjoksi sulanut lumi nostatti ilmoille kaikki pahat hajut, jotka olivat vain elämää nekin. Ja hänen runojaan julkaistaisiin merkittävässä lehdessä!”
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kirjoittaaksesi viestejä.