Nainen ja apina

Tanskalaisen Peter Høegin (s. 1957) romaanin Nainen ja apina (Tammi 1996, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen) päähenkilönä on eläintarhan johtajan tylsistynyt vaimo Madelene. Hän asuu miehensä kanssa Lontoossa ja kuluttaa toimettomia päiviään väsyneesti juopottelemalla. Hän kiinnostuu miehensä tutkimuskohteesta, eriskummallisesta apinasta nimeltä Erasmus. Madelene ja apina löytävät toisensa ja karkaavat yhdessä kaukaiseen eläinpuistoon. Apina oppii pian englantia ja suhde syvenee. Arkitapahtumien yksityiskohtainen kuvaus yhdistyy teoksessa surrealistiseen fantasiaan maagisen realismin hengessä. Antti Majander kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Nainen ja apina irtoaa entistä päättäväisemmin rationalistisuudesta ja yrittää todennäköisyyden tuolle puolen.”

”Apina juoksi häntä kantaen suoraan yli lasikaton, jonka alla leikki lapsia, he ohittivat käsivarrenmitan päästä avoimella kattoterassilla istuvan päivällisseurueen, he kulkivat ovella seisovan rakastavaisparin editse ja ohi, ja nuoret tuijottivat suoraan heidän lävitseen ulos yöhön ja tähtiin, eikä kukaan nähnyt heitä, ja koska oli niin lähellä ihmisiä, Madelene ymmärsi senkin, miksi. Ihmiset eivät huomanneet heitä, koska eivät odottaneet näkevänsä heitä. Ikuisen ärsyke- ja informaatioparveilun keskellä Lontoon asukkaat olivat lakanneet uskomasta että todellinen ihme olisi mahdollinen.”