Kingi ja joulujen joulu

”Se katselee perhettään, joka istuu kynttilänvalossa. Sen suuri koiransydän täyttyy ilosta ja rakkaudesta.
– Minun perheeni, Kingi ajattelee. – Minun ikioma perheeni.”

 

Kingi on iäkäs koiraherra, joka asuu perheensä kanssa pienessä saaressa. Perheeseen kuuluvat ihmiset Keppinainen ja Isonenä, sekä koirakaverit Susse ja Silvi. Tärkein Kingille on kuitenkin hänen oma ihmisensä: Poika.

Eräänä päivänä Kingi huomaa, että kotona tapahtuu kummia! Keppinainen hääräilee salaperäisen näköisenä, taloa siivotaan ja puunataan ja ikkunoihin ripustellaan koristeita. Kingi päättää ryhtyä salapoliisiksi ja selvittää, mistä on kyse!

Eppu Nuotion kirjoittama ja Katri Kirkkopellon kuvittama Kingi ja joulujen joulu johdattelee lukijan joulutunnelmaan vanhan koiran silmien kautta. Kinkun vahtiminen on tärkeää työtä, kuusen valitseminen on ehdottomasti koiran tehtävä, eikä kukaan kai voi suuttua, jos jouluna maistaa piparkakkukaupungista palan… Ja sitten toisen… Ja kokonaisen talon!

Tämä mukavasti kirjoitettu joulukirja sopii erityisen hyvin joulunodotukseen ja muistuttaa siitä, että jouluna ei tarvitse suorittaa tai stressata: joulun on tarkoitus olla iloinen, rauhallinen ja rakkaudentäyteinen juhla. Kirja sopii mainiosti luettavaksi kaiken ikäisille!