Rambo

”Parhaiten äidin masennuksen havaitsin, kun astuin jonkun oman ikäiseni kotiin, jonka vaatekaapeista löytyi parillisia sukkia ja jääkaapissa oli syömäkelpoista ruokaa. Vähitellen olin alkanut vältellä sellaista elämää viettävien seuraa, sillä ne kaverisuhteet eivät koskaan onnistuneet kovin hyvin.”

Yläkouluikäinen Rambo on tottunut huolehtimaan itsestään – masentuneen äitinsä kanssa asuva poika on joutunut opettelemaan, miten selviydytään. Rambolla on herkästi tulistuva luonne, omalaatuinen huumorintaju, ainainen nälkä ja uskomaton mielikuvitus. Kesälomalla Rambo pääsee äitinsä miesystävän vanhempien kesämökille. Paikka tuntuu lähinnä paratiisilta: normaali päivärytmi, säännölliset ruoka-ajat ja hyväsydäminen isäntäväki ovat jotain, mihin Rambo ei ole tottunut. Kesäloman ihana rauha kuitenkin rikkoutuu, kun mökille saapuu myös äksy ja hankala Liina. Tytöllä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta kesän edetessä herää kysymys: onko Liina sittenkään yhtään onnellisempi kuin Rambo?

Erinomaisesti kirjoitettu teos käsittelee masennusta, yksinäisyyttä ja ulkopuolelle jäämistä herkän humoristisella otteella. Rambo antaa äänen heille, jotka harvoin saavat ääntään kuuluville.