Kertomus sokeudesta

Portugalilaisen José Saramagon (1922–2010) romaanissa Kertomus sokeudesta (Tammi 1997, suom. Erkki Kirjalainen) toimenpiteet epidemian hillitsemiseksi menevät pahasti yli. Kaupungissa alkaa levitä outo sairaus: ihmiset näkevät äkkiä pelkkää valkoista. Sairastuneet päätetään eristää muista täysin, ja tällaiseen suljettuun laitokseen joutuu myös silmälääkäri – ja hänen vaimonsa joka näkee, vaikka hänenkin luullaan sokeutuneen. Tapahtumat muuttuvat brutaaleiksi; onko kaaoksesta ulospääsyä? "Saramago kirjoittaa vimmaisella tyylillä, johon tottuminen vie aikansa. Virkkeet ovat pitkiä, välimerkit yliarvostettuja, kuvailu laajaa. Lukemiseen saa keskittyä, mutta kun rytmin mukaan pääsee, se vie", kirjoittaa Suketus blogissaan Eniten minua kiinnostaa tie. Saramago sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1998.

"– – Tuon olion syytä on koko tämä meidän onnettomuus, jos minulla vain olisi silmät, niin minä tekisin hänestä selvää nyt heti, hän karjui ja osoitti samalla sinne missä luuli toisen olevan. Poikkeama ei ollut suuri, mutta dramaattinen ele näytti hullunkuriselta, koska syyttävästi sojottava sormi osoitti viatonta yöpöytää."