Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi on kuollut

Ajankohtaista
3.10.2012

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja, kirjallisuuskriitikko ja kirjailija Jarmo Papinniemi on kuollut tiistaina sairauskohtaukseen Helsingissä.

Papinniemi (s. 1968) työskenteli kirjallisuusarvostelijana vuodesta 1989 ja kirjoitti muun muassa Etelä-Saimaaseen, Uuteen Suomeen ja Demariin. Ennen siirtymistään Parnasson päätoimittajaksi hän toimi myös Yleisradion tv-uutisten toimittajana ja kulttuuritoimittajana.

Hänet muistetaan hyvin sataosaisesta Tuhat vuotta, sata kirjaa -televisiosarjasta, jonka hän toimitti yhdessä Seppo Puttosen kanssa. Hän käsikirjoitti ja ohjasi myös tv-dokumentteja.

Yhdessä entisen äidinkielenopettajansa ja sittemmin kriitikkokollegansa Kaisa Neimalan kanssa hän julkaisi kirjallisuusaiheiset teokset Lukukirja (2008) ja Aloittamisen taito (2010).

Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi Sävelten siivilä (2011), joka oli yhdessä Ilkka Kuusiston kanssa kirjoittama säveltäjän muistelmateos.

Papinniemi oli aktiivinen kulttuurikeskustelija, joka blogissaan Parnasson verkkosivuilla seurasi ja kommentoi monia taiteen aloja, kirjallisuuden lisäksi eritoten musiikkia.

Hän toimi monissa kirjallisuuspalkintolautakunnissa ja johti kolmena vuonna puhetta Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa yhdessä Virpi Hämeen-Anttilan kanssa.

Lähde: Helsingin Sanomat