Lastenkirjat ajan hermolla

Parhaat kirjat sysäävät lapsia oivaltamaan asioita oman ajattelun ja toiminnan kautta

Suomalaisten lasten ja nuorten lukutaito ja vapaa-ajan lukemisen motivaatio ovat puhuttaneet aikuisia jo useamman vuoden ajan. Uutiset otsikoidaan usein huolipuheen kautta, vaikka uusimmassa, OECD-maiden 15-vuotiaiden koululaisten PISA-tutkimuksessa suomalaiset sijoittuivat edelleen lukutaidon osalta edelleen mitalisijoille yhdessä Viron, Kanadan, Irlannin ja Etelä-Korean kanssa.

Toisaalta heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut edellisiin vuosiin verrattuna: ikäluokasta lähes 14 prosenttia omaa sellaiset taidot lukemisessa, että he eivät selviä jatko-opinnoista ja ovat siten vaarassa syrjäytyä. Lukemiseen liittyvät asenteet ovat sukupuolittuneet: yli 60 prosenttia suomalaispojista sanoo lukevansa vain pakon edessä.

Lasten ja nuorten lukutaidon ja -lukumotivaation hajaantuminen vaatiikin kaikilla luokka-asteilla ja oppiaineissa entistä enemmän ammattikasvattajien paneutumista – sekä kokonaan uusia innovaatioita että vanhojen käytänteiden päivitystä.

Oleellinen muutos aiempaan on siinä, että lasten ja nuorten lukemisesta eri syistä kiinnostuneiden aikuisten on nähtävä entistä enemmän vaivaa löytääkseen yksittäiselle lukijalle sopivaa ja kiinnostavaa luettavaa.

Enää ei voida ajatella, että tietyn ikäiset hyötyvät tietyntyyppisestä tai -mittaisesta kirjallisuudesta. Kirjallisuuden eri lajityyppien rikas kirjo – esimerkiksi kuvakirjat, lyriikka, lyhytproosa, sadut ja fantasia, romaanit, tietokirjat ja sarjakuvat, unohtamatta selkokirjallisuuttakaan – on hyvä pitää eri ikäisten ja eritasoisten lukijoiden tavoitettavissa.

Entistä tärkeämpää on myös sanoittaa oppilaan huoltajille lukutaidon etenemistä ja iloita yhdessä taitojen ja kirjoja kohtaan heränneen mielenkiinnon lisääntymisestä. Lukeminen pitäisi nähdä yhtenä arkisena asiana, joka rentouttaa ja rauhoittaa lasta, nuorta ja aikuista. Silmäilevä ja paneutuva lukeminen ovat molemmat yhtä arvokkaita.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tarjonnassa kotimaisuusaste on parin viime vuoden ajan ollut jopa hieman suurempi verrattuna käännöksiin (Lastenkirjatilastot). Lapset ja nuoret kiinnostuvat usein monien eri syiden takia kuitenkin enemmän käännetystä tarjonnasta. Siksi tässäkin artikkelissa keskitytään etupäässä kotimaiseen, suomen- ja ruotsinkieliseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

Arjen tunneteidoista hyötyvät kaikki

Lastenkirjallisuuteen mahtuu yleensä muutama näkyvä teema, joka löytyy eri variaatioin useamman kustantamon tuotannosta. Tunnetaitoihin keskittyvät teokset tukevat myös opetussuunnitelmien linjauksia, ja useammasta löytyy erillinen osuus ammattikasvattajille.

 

Alakoulun tarpeisiin monikäyttöisin vuoden tunnetaitokirjoista – lasten omaan vuorovaikutteisuuteen kannustavan otteensakin vuoksi – on Eppu Nuotion Minä tykkään nyt. Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista (kuv. Liisa Kallio, Tammi 2019), joka jatkaa Nuotion aiemman Näin pienissä kengissä -kokoelman (Tammi 2003, kuv. Katja Tukiainen) hengessä.

Runoista löytyy peilauspintaa ohimeneviin arkisiin tunnekuohuihin tai pidempikestoisiin tunnetiloihin yhtälaisesti riehakkaille ja ujoille, rohkeille ja aroille, kantasuomalaisille ja maahanmuuttajille. Teos viestii ilman huutomerkkejä moniarvoisuuden puolesta. Eri tunteisiin liittyvien runojen ohessa on sanataidekasvattajien Anna Anttosen ja Kati Inkalan inspiroivia tehtäviä.

Rouheammin tunnetaitoja tarjoilee Malin Klingenbergin ja Sanna Manderin (S&S 2019, suom. Hannele Huovi) Pierun elämää, joka nimensä mukaisesti keskittyy alapään ennakoimattomiin toimintoihin.  Suolistokaasujen toimintoihin keskittyvät runot voivat siekailemattoman tyylinsä innostaa  runouteen aiemmin penseästi aiemmin suhtautunutta lasta tarttumaan muihinkin kuvitettuihin runokirjoihin!

Lastenkirjallisuuden konkarien juhlavuodet

Kaksi lastenkirjallisuuden konkaria ja suuren yleisön suosikkia, Mauri Kunnas ja Timo Parvela, ovat viettäneet kuluvana vuonna juhlavuotta. Heitä yhdistää suuren suosion lisäksi myös tinkimätön lojaalius lukijoitaan kohtaan. Kumpikin julkaisee vuosittain useampia teoksia eri ikäisille lukijoille. Heidän kohdallaan on perusteltua puhua hyvin kehitellystä brandistä, joka on tuottoisa myös heidän kustantamoilleen.  

Mauri Kunnaksen 40 vuoden takainen debyytti, Suomalainen tonttukirja (Otava 1979, juhlapainos 2019), puhuttelee edelleen monestakin syystä: verkkainen pohdiskeleva esitystapa tekee siitä hektiseen vauhtiin tottuneelle nykylukijalle jopa meditatiivisen luku- ja katseluelämyksen. Tietokuvakirja kertoo kiinnostavasti suomalaisesta kansanperinteestä. Kunnaksen tonttukirjaa voi myös pitää yhtenä varhaisimmista faktaa ja fiktiota yhdistävistä kotimaisista lastenkirjoista. 

Toivottavasti Timo Parvelan Sammon vartijat -trilogian juhlapainos (Tammi 2019) löytää ensipainoksia (Tammi 2007–2009) enemmän lukijoita. Kalevalan tapahtumat nykyhetkeen tuova toiminnallinen seikkailu sopii myös luokan kanssa ääneen luettavaksi viidennestä luokasta ylöspäin.

Tiedonnälkä herää uusien tietokirjojen äärellä

Kotimainen lasten tietokirjallisuus on aiheiltaan monipuolisempaa kuin koskaan aiemmin. Tarjolla on visuaalisesti kiinnostavia teoksia lähestulkoon kaikilta elämän osa-alueilta. Kaikki lapset eivät innostu perinteisestä kaunokirjallisuudesta. Lapsen harrastus, mielenkiinnon kohde tai jokin henkilökohtainen ominaisuus voivat auttaa kiinnostumaan tietokirjoista.

Laadukas lasten tietokirjallisuus tukee myös ilmiöoppimista ja laaja-alaista osaamista yli oppiainerajojen kannustaen lasta omaehtoiseen tiedonhakuun, ihmettelyyn ja erilaisten alustojen monipuoliseen käyttämiseen.

Osa uusista lasten tietokirjoista malttaa rajata aluettaan, ja usein tämä toimii lukevan lapsen mielenkiinnon herättäjänä jopa paremmin kuin tekstiin ja kuvitukseen pakattu ylenpalttinen tiedonpaljous.

 

Maja Säfströmin Tärkeitä tietoja eläimistä ja Tärkeitä tietoja eläinvauvoista (Nemo 2018 ja 2019, suom. Nina Tarvainen) jokaisella aukeamalla on mustavalkoinen pelkistetty kuvituskuva esitellystä eläimestä ja lyhyissä virkkeissä tuodaan siitä jokin kiinnostava kuriositeetti esille. Tällä nerokkaalla konseptilla herätetään lapsen uteliaisuus hankkia muista tietokirjoista lisää tietoa kiinnostavasta eläimestä.  Graafisesti pelkistetty kuvitus kiinnostaa eri-ikäisiä.

Laura Merzin ja Aino Järvisen Otusten joukossa -kirjaa (Etana Editions 2019) ei ensikatsomalta edes arvaisi tietokirjaksi sen taiteellisen mustekuvituksen vuoksi. Tässäkin kuvatietokirjassa koukutetaan lukijaa tutustumaan paremmin esiteltäviin eläimiin. Otusten joukossa ottaa kantaa myös ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen ja ihmisen ekologisiin valintoihin.

  

Carlos da Cruzin Kalojen mitalla (Teos 2019) jatkaa sarjan edellisen kirjojen (Eläinten mitalla ja Dinosaurusten mitalla, Teos 2016 ja 2018) formaattia, jossa eläinten kokoa havainnollistetaan vertaamalla niitä ihmisen mittakaavaan.

  

Alkuopetukseen innostusta voi löytyä myös Pasi Lönnin ja Jussi Kaakisen Poliisiasema- (Tammi) ja Matti Waitisen ja Marjo Nygårdin Palovaarin turvaopas -tietokirjoista (Lasten Keskus 2019). Karoliina Pertamon pihapiirin yleisimpiä lintuja esittelevä Lintunaapurini (S&S 2019) sopii oheisluettavaksi myös ympäristöopin tunnilla.

  

Aiheidensa puolesta – hieman eri syistä – otollisia sellaiselle lapselle, jota on vaikea saada syttymään mistään muotiaiheesta, voivat olla inspiroivia esimerkiksi Saija Saarnin Kiviä taskussa. Koko perheen kivikirja (Nemo 2019), Vuokko Hurmeen & Anni Nykäsen Timanttia tietoa -sarjan avaus Karkkikirja (WSOY 2019) sekä Roope Lipastin & Harri Oksasen Lätkä-Laurin jääkiekkokirja (WSOY 2019).

 

YK:n alkuperäiskansojen kielten teemavuosi huomioitiin kotimaisessa lastenkirjallisuudessa jo edellisvuonna, jolloin ilmestyivät Sanna Pelliccionin Onni-pojan talviseikkailu (Minerva 2018) ja Pia Pesosen & Petri Makkosen Villojen kukat (Teos 2018), joissa kummassakin aiheena on valtaväestöön kuuluvan lapsen ja saamelaisen lapsen ystävyys.

Suoranaisesta kulttuuriteosta on kyse Opetushallituksen julkaisemassa tietosarjakuvassa Kulje kanssamme: Suomen romanien historiaa lapsille (työryhmä Satu Blomerus, Helena Korpela, Seija Roth & Irmeli Matilainen, Opetushallitus 2018). Samaan ”tuoteperheeseen” kuuluvat romanikielen asemaa alkuopetuksessa vahvistavat Lokko lamjaha – Kevein askelin - tehtäväkirjat ja runokirja (Opetushallitus 2015–2018).

Helppoa ja selkoa tarvitaan rutkasti lisää

Lukutaidon alkuun suunnatun helppolukuisen lastenkirjallisuuden valikoimaan kaivattaisiin yhä enemmän valinnanvaraa. WSOY:n Lukupalat-sarja on oikealla tiellä niukan tekstin ja visuaalisesti helposti hahmotettavan kuvituksen osalta, mutta tarjontaa pitäisi olla kotimaisten teosten osalta rutkasti lisää.  

  

Lapsille suunnatun selkokirjallisuuden valikoima on niin ikään vielä niukkaa. Kapeaan parhaimmistoon kuuluvat Nora Lehtisen & Anne Muhosen Aino ja Matias -sarja (Pieni Karhu 2018 ja 2019) sekä Raisa Cacciatoren, Susanne Ingman-Fribergin ja Osmo Pennan Pipunan ikioma napa, joka opettaa lapsille turvataitoja sekä myönteisiä keinoja puhua omasta kehostaan arvostavasti. Jälkimmäinen on hyvä esimerkki täsmätilauskirjasta, joka reagoi nopeasti yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja karuihin uutisotsikoihin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Olisi toivottavaa, että lastenkirjauutuuksista saataisiin heti tuoreeltaan rinnalle enemmän selkomukautettuja versioita. Hanna Männikkölahden selkomukautus (Pieni Karhu 2019) Vuokko Hurmeen lastenromaanista Kiepaus ilmestyi parin vuoden viipeellä alkuteokseen (S&S 2017) nähden. Toivottavaa olisi niin ikään se, että selkomukautuksessa olisi alkuperäisen teoksen kansikuva samaan tapaan kuin Kari Hotakaisen Kimi Räikkös-kirjassa (Siltala 2018), jotta selkoversion valitseva lukija ei tuntisi itseään eriarvoiseksi.

Eri-ikäiset lapset ottavat lukutaidon haltuun nykyisin hyvin eritahtisesti. Siksi myös visuaalisiin ja typografisiin ratkaisuihin on syytä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjat (WSOY v:sta 2009, suom. Sakari Hyrkkö ja Marja Helanen) on innoittanut myös suomalaisia kirjailijoita omiin variantteihin.

  

Amerikkalaisen esikuvansa jäljissä kulkevat esimerkiksi Roope & Anton Lipastin Oskari Onnisto-sarjan avaus Luutarhurin tapaus (WSOY 2019, Timo Parvelan Pate-sarja (kuv. Pasi Pitkänen, Tammi v:sta 2014) ja Markus Ikolan Jasu-sarja, Karisto v:sta 2018). 

Kuvakirja tukee monilukutaitoa

Perinteisiä kuvakirjojakaan ei pidä unohtaa alakoulun kirjavalikoimassa. Viime vuosina Suomessa on ilmestynyt ilahduttavan paljon kuvakirjoja, joiden päähenkilöt tai keskusteemat puhuttelevat aidosti vielä kouluikäistäkin lukijaa.  Parhaimmillaan tällaiset kirjat työstävät tunteita ja elämän käännekohtia tavalla, jolle ei ole syytä laittaa mitään lukijakuntaa rajaavaa suositusikärajaa.

 

Esimerkiksi Inka Nousiaisen & Satu Kettusen Karkumatka (Otava 2019) ja Tomi Kontion & Elina Warstan Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (Teos 2019) työstävät kumpikin identiteettiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyviä teemoja.

Lasten sosiaalisten verkostojen haastavuutta nimenomaan alakouluikäisten näkökulmasta havainnollistaa Tove Appelgrenin & Salla Savolaisen Vesta-linnea ja kaverit (Tammi 2019, suom. Tittamari Marttinen).

  

Läheisen kuolemasta ja menetyksestä eläinten maailmaan loitonnettuna kertova Annika Sandelinin & Linda Bondestamin Silkkiapinan nauru (Teos 2019, suom. Maarit Halmesarka) on visuaalisesti äärimmäisen vangitseva ja lohduttava. Käännöskuvakirjoista Karin Salerin ja Siri Ahmed Backströmin He, jotka jäävät jäljelle (Etana Editions 2019) sekä ruotsalaisen Jens Mattssonin ja suomenruotsaisen Jenny Lucanderin Vi är lajon (Förlaget 2019) kertovat lapsen vanhemman ja pikkusisaruksen kuolemasta realistisemmin: joskin jälkimmäisestä löytyy fantasian ja leikin taso, mikä tekee vaikean aiheen käsittelystä lapsen kannalta helpommin lähestyttävän.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019) herättelee inspiroivasti kielitietoiseen ajatteluun. Kirja itsessään antaa toiminnallisen käyttöohjeen kerätä oppilailta heidän mielestään kauneimpia sanoja, joiden äärellä on helppo lähteä puhumaan paitsi koti- ja ensikielen arvostamisesta myös murteiden ja kielen ominaispiirteiden kunnioittamisesta.

Myös Kaisa Happosen ja Joonas Utin Piste (WSOY 2019) houkuttaa miettimään oppilaiden kanssa kielitietoisuuden lisäksi myös sepittämisen ja tarinan syntymisen teemoja. Kirjan sankarina on Piste, joka on kyllästynyt perinteiseen rooliinsa pitää kerronnan lankoja koossa. Uhostaan huolimatta se innostuu kertomaan äkkikäänteistä tarinaa avaruuteen sinkoutuvasta koirasta. Kirjan sisäkansissa kannustetaan ovelasti lapsia oman tarinan tekemiseen, ja silloinhan pisteen paikat saa aina päättää itse!

Raija Siekkisen ja Hannu Tainan Herra Kuningas -kuvakirjasta (Otava 1986, up. 2018) saatiin pitkän odotuksen jälkeen uusintapainos viime vuoden lopulla. Kirja on hyvä esimerkki teoksesta, johon lapsi tuskin vapaaehtoisesti tulee tarttuneeksi. Herra Kuningas tarvitsee kanssalukijaksi aikuisen, joka avaa tarinan elämänviisautta vähin erin lapselle ja malttaa myös jättää riittävästi aikaa aukeamien lähempään tarkasteluun. Laadukkaan, ja syvyyssuuntaan ulokkeisen kuvituksen äärellä hoppu ei ole koskaan hyväksi.  Kokonaisvaltaiselle taide-elämykselle on hyvä antaa aikaa.

Some-ilmiöt vakiintuneet myös lastenkirjoihin

Tietokonepelit, podcastit ja erilaiset some-alustat ovat vakiintuneet lastenkirjallisuuteen monin eri variantein. Tavoitteena on kaiketi luoda samastumiseen houkuttelevia tarinoita. Puhtaasti kirjallisilla kriteereillä arvioituna näiden täkyjen lisäarvoa voi kuitenkin kyseenalaistaa, ja usein trenditietoiset lapset huomaavat nopeasti teosten vanhentumisen joidenkin yksityiskohtien osalta. 

  

Some-maailman ilmiöihin pureutuu osittain myös rakentavan kriittisesti Jari Mäkipään varhaisnuortenkirja Klikkien kingi (Tammi 2019) ja Johanna Venhon lastenromaani Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019). Riina ja Sami Kaarlan Pet agents -sarjan (Tammi v:sta 2019) keskushenkilöinä on koodaamista harrastava nörttityttö ja robotti.

Sarjojen rinnalle tarvitaan myös yksittäisiä, eheitä tarinoita

Itsenäisiä, sivumäärältään rajattuja lastenromaaneja ilmestyy entistä vähemmän. Kustantajien pyrkimys sitouttaa aloittelevaa lukijaa tiettyyn sarjaan on ymmärrettävä, mutta silti myös eheitä, lukijan kylläiseksi tekeviä omavaloisia teoksia tarvitaan.

Usein pidempikestoisen sarjan osana ilmestyvä teos loppuu laskelmoituun cliffhangeriin, joka jättää tarinan jännittävän käänteen avoimeksi. Varsinkin vielä lukutaitoaan ja -sujuvuutta harjaannuttavalle lapselle olisi tärkeää saada välitön palkinto ponnistuksistaan – kokemus siitä, että luetusta syntyy jäljen jättävä muisto ja että teoksen juonenkäänteet solmitaan ainakin hetkellisesti uskottavaan ja lapsen kannalta tyydyttävään vaiheeseen.

Realistisen varhaisnuortenkirjallisuuden puolelta hyvä esimerkki tällaisesta itsenäisestä teoksesta on Tuula Kallioniemen Verkot-romaani (Otava 2019), joka 104 sivussaan kiteyttää koskettavasti koulukiusaamisen monimutkaista dynamiikkaa. Näkökulma on i koulukiusaajassa, kuudetta luokkaa aloittavassa Seressä, joka häädetään rangaistuksena omasta koulustaan maaseudulle. Onneksi hänellä on tukenaan isovaari, joka antaa hänelle tärkeän luottotehtävän kalaverkkojen soutajana.

Mimmu Tihisen lastenromaani Pieni Numero (Karisto 2019) antaa kiihkottoman vähäeleisesti äänen köyhille lapsiperheille, uusperheille, työttömille ja ikäihmisille. Kirja kertoo alakouluikäisestä Petuniasta, joka perustaa oman lehden, jonka palstoilla hän tarkkailee lähipiirinsä elämää ja ihmettelee maailmanmenoa. Pieni Numero sopii myös mediakasvatukseen ja vaikkapa Sanomalehtiviikon oheismateriaaliksi.

 

Mila Teräksen Salainen kirjasto -sarjan toinen osa Kadonnut kaupunki (Otava 2019) ja Mervi Heikkilän uuden sarjan avaus Jaan ja Jäähammas (Karisto 2019) toimivat hyvin myös itsenäisinä teoksina. Ne käsittelevät seikkailullisen juonensa ohella monia ajankohtaisia teemoja, Teräs mm. merten saastumista ja pakolaisuutta, Heikkilä perhesuhteita ja yhteisöä uhkaavan katastrofin psykologisia vaikutuksia.

Perhedynamiikka sekä lasten ja vanhempien erilainen tapa tarkkailla arkea kulkee seikkailullisen juonen ohella tärkeänä sivujuonteena Siri Kolun uuden sarjan avaavassa lastenromaanissa Villitalo (Otava 2018, kuv. Johanna Lumme). Lapset ovat aikuisia huomattavasti ihastuneempia siihen, että asuintalo irtoaa perustuksistaan ja vaihtaa mielivaltaisesti paikkaa.

Näytelmäkirjailijan, ohjaajan ja dramaturgin, Heini Junkkaalan, vuonna 2008 ensiesityksen saaneesta samannimisestä lastennäytelmästä muokkaama lastenromaani Kymmenen tikkua laudalla (Otava 2019, kuv. Maria Sann) on viiltävän tarkka perheenjäsenten välisten suhteiden analyysi, jossa kymmenvuotiaan Annan selviytymisstrategiana on leikki ja fantasia. Junkkaala on kirjoittanut kiinnostavasti Otavan Oppimisen palvelut -sivustolla  romaani- ja näytelmätekstien hyödyntämisestä opetusmateriaalina havainnollistamaan eri tekstilajien eroja.  

Kipinä tai kimmoke lukemiseen kauhusta?

 

Lapsia koukutetaan entistä hanakammin lukemaan myös kauhuelementtien avulla. Kauhuteema näkyy jo monissa helppolukuisissa, lukemisen alkuun suunnatuissa sarjoissa (esim. Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä-sarja, Karisto; Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulu-sarja, Tammi).

Reetta Niemelän & Marjo Nygårdin KammOtuksia (Lasten Keskus 2019) on humoristinen hurjien otusten roolirunokokoelma, jonka viestinä on, että myös räyhäävillä ja pelkoa herättävillä otuksilla on omat inhimilliset kipupisteensä. Niemelän runot ja Nygårdin räyhäkät tulkinnat inspiroivat myös omiin sanataidekokeiluihin tai työstämään omia mielen mörköjä vaikka askartelun tai kuvataiteen keinoin.

Aikuisten dekkaristina aiemmin tunnetun Eva Frantzin ensimmäinen historiallinen lastenromaani Osasto 23 (S&S 2019, suom. Anu Koivunen) voi olla herkimmille lukijoille intensiteetiltään jopa liian jännittävä. Parhaimpaan lopputulokseen päästäänkin yleensä silloin, kun huumori taittaa jännitykseltä pahimmat särmät pois.

Huoli yhteisestä maapallosta

Ilmastonmuutos, ympäristötietoinen vastuullinen kuluttaminen ja huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä näkyy monissa lastenkirjoissa. Puhuttelun tapa on lähes poikkeuksetta humaani ja asiat havainnollistetaan lapsen kannalta ymmärrettävästi ruohonjuuritason esimerkkien kautta. Verrattuna 1970-luvun ohjelmalliseen lastenkirja-agendaan, lapsen lähipiiriin kuuluvat aikuiset sitoutetaan myös pitkän kantaman elämäntapojen uudistamiseen.

Jenni Erkintalon kuvakirja Mato ja meri (Etana Editions 2019) soveltuu jo alkuopetuksessa hyödynnettäväksi. Sankarina on piskuinen mato, joka koostaan huolimatta onnistuu puhumaan merten puhdistamisen puolelle arvovaltaisia toimijoita. Kirjan lopusta löytyy arkisia vinkkejä, joiden avulla meret ja vedet pidetään puhtaina.

Mikko Pelttarin ja Jenna Kunnaksen Näkymätön myrsky (Otava 2019) sopii hieman isompien alakoululaisten kanssa yhdessä luettavaksi. Teos hyödyntää usein lastenkirjoissa käytettyä loitontamisen tekniikkaa: kuivuudesta kärsivä Usvalampi sijaitsee jossakin toden ja fantasian välimaastossa. Sadunomaista vaikutelmaa vahvistaa myös lastenromaanin muotokieleltään ja maisemiltaan eksoottinen kuvitus. Tiedetoimittaja Pelttari kokee tärkeäksi loppusanoissaan selittää auki kirjan sanomaa, mikä jopa jossain määrin vesittää tarinan latausta. 

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu (Into Kustannus 2019) on asiantuntevan, lapsen ymmärryskykyä kunnioittavan ja visuaalisesti havainnollisen esitystapansa ansiosta todellinen helmi kouluopetuksen oheismateriaaliksi, alkuopetuksesta aina lukioon ja ammatilliseen asti.

Tietokirja antaa lukijalle helposti toteutettavia keinoja pieniin arkisiin ekotekoihin. Kirjan keskushenkilöinä olevat lapset pohtivat asioita yhdessä aikuisten kanssa, ja haastavat heitä aloittamaan muutoksen perheen sisältä.

  

Sama ideologinen, yksilöstä alkava näkökulma kulkee punaisena lankana Vuokko Hurmeen Huimaa-lastenromaanitrilogiassa (Kiepaus, Kaipaus ja Keikaus, S&S 2017–2019, kuv. Susanna Iivanainen). Ilmastonmuutoksen seurauksena syntynyt luonnonkatastrofi kiepautti ensimmäisessä osassa maailman nurinpäin. Päätösosassa Lenna ystävineen on päätynyt Mabaliin luontaistaloudessa sinnittelevään yhteisöön, joka saa jatkuvasti varoa taivaalta putoavaa rojua. Aikamatkailu on tänä vuonna näyttävästi esillä nuortenkirjoissa, tässä Lenna pääsee ystävänsä Jaanin kanssa vaikuttamaan omien vanhempiensa lapsuuteen, jotta nykyajassa tehdyt väärät ratkaisut saataisiin tekemättömiksi. Hurmeen trilogia on hyvä esimerkki kirjallisuuden ylivertaisesta kyvystä haastaa lukijan mielikuvitusta.

 

Päivi Heikkilä-Halttunen

Kirjoittaja on ollut vuoden 2019 aikana kouluttajana Lukilokissa, Jyväskylän yliopiston opettajien täydennyskoulutushankkeessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja sanataiteen valinnaisessa lähiopetuspäivässä. Monet artikkelin kirjavinkit ovat kiinnostaneet varhaiskasvattajia, ala- ja yläkoulun sekä lukion ja ammatillisen opettajia.