Laulu Sipirjan lapsista

Timo K. Mukan (1944–1973) syntymästä tulee 17.12. kuluneeksi 75 vuotta. Hänen romaaninsa Laulu Sipirjan lapsista (Gummerus 1966) kuvaa pientä pohjoista kylähteisöä. Kertojana on kirjailija, joka pohtii kylän asukkaiden elämänvaiheita painiskellessaan kirjoittamisensa kanssa. Mennyt sota vaikuttaa ihmisten olemiseen edelleen vahvasti. Kuvatuissa kohtaloissa on kritiikkiä normeja kohtaan. "Mukka tahtoo näin maailman uudistuvan tähänastista järkevämmäksi ja hänen oikeudenmukaisessa maailmassaan on oleva oikeus myös tunteisiin, saa tunnustaa reilusti pelkonsa ja rakkautensa", luonnehti Aarne Laurila Arvostelevassa kirjaluettelossa.

"Kesän keltaisesta auringosta maan eläviin rakeisiin valuva valo kasvattaa hietevimmät ja parhaimmat perunat: missään muualla ei perunan laatu ole kuin Sipirjassa, joka muuten on jumalankin hylkäämä kylä kaukana kaikista teistä joita kulkevat ne, joille annettiin matkaa varten paljon vaatetta ja ruokaa ja tavaroita."