Linnuntietä

Kanadalaisen Ann-Marie MacDonaldin (s. 29.10.1958) romaani Linnuntietä (Tammi 2004, suom. Kaijamari Sivill) kertoo perhetarinan jännärimäiseen tapaan. McCarthyt muuttavat Saksasta Kanadaan keskellä sodanjälkeistä unelmaa. Kahdeksanvuotiaalle Madeleinelle kaikki on seikkailua, sillä hän ei tiedä isänsä, ilmavoimien everstiluutnantin salaisuuksista. Myöhemmin kotipaikkakunnalla tapahtuu murha, jolla on yhteys monenlaisiin asioihin, ja perheen elämä muuttuu. "MacDonald käsittelee taiturillisesti sattuman osuutta tapahtumiin. Salailu, jota tarinassa syystä tai toisesta joutuvat harjoittamaan useat henkilöt, johtaa yhä ikävämpiin käänteisiin. Syyllisyyttä ja vastuun kantamista teoista käsitellään myös hienovaraisen monisyisesti", kuvaa teosta Kirsin kirjanurkka -blogi.

"Isän takaraivo. Auton takapenkiltä katsottuna se on yhtä tunnistettava, yhtä paljon häntä itseään kuin kasvotkin. Sen tunnistaa yhtä varmasti kuin oman autonsa parkkipaikalla. Isän pää, kulmikas ja puhdas. Se sanoo mitä tarkoittaa, ei tarvitse ruveta arvailemaan."