Ivan Denisovitšin päivä

Aleksandr Solženitsynin syntymästä tuli tiistaina kuluneeksi 100 vuotta. Vuonna 2008 kuollutta Nobel-kirjailijaa on luonnehdittu mm. neuvostojärjestelmän hajoamista eniten edistäneeksi yksittäiseksi ihmiseksi. Solženitsynin esikoisteos oli vuonna 1962 ilmestynyt Ivan Denisovitšin päivä, joka julkaistiin suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa 1963 yhdessä novellien "Tapahtui Kretšetovkan asemalla" ja "Matrjonan talo" kanssa. Suomentajana toimi Markku Lahtela. Kertomus kuvaa Stalinin ajan vankileirin arkea vaatimattomine yksityiskohtineen. "Ääntään korottamatta, kenenkään myötätuntoon vetoamatta tai dramatisoimatta hän osoittaa nimihenkilönsä sovittautumisen leirin eräänlaiseen minimielämään – – ja osoittaa, kuinka tämä hirtehisen painajaisen keskellä löytää jopa hetkiä, jotka miltei muistuttavat onnea", kirjoitettiin Arvostelevan kirjaluettelon numerossa 8/1963. "Ivan on päivystämässä, hän muisti: laiha ja pitkä mustasilmäinen kersantti. Hirvittää kun miehen näkee ensi kerran, mutta kun oppii tuntemaan niin kaikista päivystäjistä hän onkin kaikista hyväluontoisin: ei paneta karsseriin eikä raahaa järjestyspäällikön puheille."