Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kurkkaa kuvakirjaan, voit yllättyä

Sivupiiri
14.12.2018

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Kaikki kuvakirjat eivät todellakaan ole yksinomaan pienten lasten herkkua. 
 
Sen todistavat nämä neljä kuvakirjaa.
 
Kuvakirjan etuna on se, että kuva yleensä komppaa ja selittää tekstiä. Parhaimmassa tapauksessa kuva ottaa välillä vetovastuun tarinan kerronnasta.
 
Taitava kuvittaja lataa kuvitukseensa huimia tunnelmia ja tunteita. Toisinaan kuvitus voi jopa tarjota mahdollisuuden tehdä tekstistä poikkeaviakin tulkintoja. 
 
 
 
Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Olematon Olga, 31 sivua, Otava 2018.
 
Olematon Olga - kirjan kansikuva
 
Kuvakirjan nimi tuo mieleen lastenlorun  ”Oskari Olematon, / nollakatu nolla, / jos et tiedä, / niin anna sen olla”. Kirjan ideassa on myös paljon samaa kuin Tove Janssonin lyhyessä tarinassa  Näkymätön lapsi, joka kertoo näkymättömäksi muuttuneesta Ninnistä.
 
Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen kuvakirja kertoo olemattomasta Olgasta. 
 
Kuvakirjan nimettömäksi jäävällä kertojalla on kova halu kertoa Olgasta, mutta toistuvasti kertoja eksyy sivuun Olgasta ja ryhtyy jaarittelemaan aivan muuta. 
 
Varmasti sinunkin lähipiirissäsi on joku, joka ei pidä meteliä itsestään ja joka ei kärtä jatkuvasti huomiota itselleen. 
 
Olematon Olga antaa arvon myös sellaiselle, joka mieluusti sulautuisi tapettiin tai sulautuisi maisemaan ja joka rakastaa ihmismassoja enemmän kiireetöntä yksinoloa. 
 
Satu Kettusen tyylitelty, paikoin räväkkä ja raisu ja välillä hyvinkin viipyilevä kuvitus vihjaa selvästi, että kirja on tarkoitettu hieman vanhemmille lukijoille, joilla on elämänkokemusta ja ymmärrystäkin erilaisille luonteille ja persoonallisuuksille. Keltainen on yleisesti tunnettu huomioväri ja tässä kuvakirjassa sillä on hätkähdyttävän tehokas vaikutus. 
 
 
 
Jon Klassen: Haluan hattuni takaisin, suomentanut Pirkko Harainen, 21 sivua, WSOY 2013.
 
Haluan hattuni takaisin - kirjan kansikuva
 
Tämän kuvakirjan kanteen tekisi mieli laittaa varoitustarra: ei heikkohermoisille.
 
Kyse on nimittäin varsin kylmääviäkin sävyjä saavasta dekkarista.
 
Kuvakirjan alku tosin vaikuttaa harmittomalta. 
 
Karhun hattu on kadonnut. Se lähtee kulkemaan pitkin metsää ja kyselee vastaan tulevilta eläimiltä, ovatko ne nähneet karhun rakasta hattua. 
 
Eläinten välinen dialogi on ladottu erivärisillä kirjaimilla. 
 
Jännitys tihentyy, kun karhu kohtaa jäniksen, joka kiistää nähneensä karhun hattua. Jäniksellä tosin on punainen hattu päässään...
 
Karhun ilme pysyy läpi kirjan hyvin muuttumattomana. Kuvien katsoja ja kirjan lukija voi vain arvailla, mitä sen suuressa päässä liikkuu. 
 
Kirjan käännekohdan aukeamalla karhu sananmukaisesti näkee punaista... ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
 
Jon Klassenin kuvakirja on moraalin ja etiikan oppitunti, jolle voi halutessaan sepittää myös vaihtoehtoisia loppuratkaisuja. 
 
 
 
Maja Säfström: Tärkeitä tietoja eläimistä, suomentanut Nina Tarvainen, 120 sivua, Nemo 2018.
 
Tärkeitä tietoja eläimistä - kirjan kansikuva
 
Ruotsalaisen Maja Säfströmin kirja näyttää ensin värityskirjalta, mutta kyse onkin kuvatietokirjasta.  
 
Mustavalkoiset kuvat ovat äärimmäisen pelkistettyjä, mutta eläimet hyvin tunnistettavia. 
 
Tekstiä on hyvin niukasti: jokaisella aukeamalla kerrotaan yhdestä eläimestä jokin kiinnostava yksityiskohta. 
 
Tiesitkö esimerkiksi, että laiskiainen on niin hidas, että se saattaa sammaloitua tai että torakka voi elää useita päiviä ilman päätä?
 
Jotkut väitteet ovat niin ällistyttäviä, että on pakko hakeutua jonkin toisen tietokirjan ääreen tarkistamaan, pitävätkö tiedot todella paikkansa.
 
 
 
Anthony Browne: Ääniä puistossa, suomentanut Sirke Happonen, 32 sivua, Lasten Keskus 2004.
 
Ääniä puistossa - kirjan kansikuva
 
Yhdysvaltainen Anthony Browne osaa tiivistää todella isoja tunteita kuvakirjoihinsa. Hänen kuvakirjoissaan seikkailee lähes poikkeuksetta inhimillisesti käyttäytyviä simpansseja ja gorilloja.   
 
Ääniä puistossa -kuvakirjassa on neljä erilaista kertojan ääntä. Sama tapahtuma ja kohtaaminen kerrotaan ja kuvataan aikuisen naisen ja miehen sekä heidän lastensa, pojan ja tytön näkökulmasta. Eri kertojien osuudet on ladottu erilaisilla kirjaimilla ja jokaisella kertojalla on oma tapansa käyttää kieltä.   
 
Ensimmäinen kertoja on keski-ikäinen (gorilla)äiti, joka on viemässä poikaansa Kaarlea ja rotukoiraa puistoon. Se, mihin kertoja haluaa kiinnittää huomiota tai mikä jätetään kertomatta, paljastaa olennaisia seikkoja kuvituksen katsojalle.
 
Toinen kertojan ääni kuuluu työttömälle ja apaattiselle (gorilla)isälle, joka lähtee samaan puistoon yhdessä sekarotuisen koiran ja Suttu-nimisen tyttönsä kanssa.  
 
Kolmas ja neljäs kertojan ääni laajentavat tarinaa, kun ääneen ja kokijoiksi pääsevät rikkaan naisen poika Kaarle ja miehen Suttu-tytär.  
 
Ääniä puistossa -kuvakirjaa voi lukea eri yhteiskuntaluokkien ja elämäntapojen kuvauksena. Meillä jokaisella on omat ihanteemme ja pyrkimyksemme, joita toisinaan  tiedostamattamme myös välitämme muille. 
 
Anthony Browne rakastaa piilottaa kuviinsa pieniä jippoja tarkkasilmäisen katsojan löydettäväksi.
 
 
 

Lisää riittoisia kuvakirjoja: 

 
 
Stian Hole: Hermannin salaisuus, suomentanut Virpi Vainikainen, Karisto 2010.
 
Giuseppe Caliceti & Mara Cerri: Täydellinen tyttö, suomentanut Erkki Somersalo, Lasten Keskus 2006.
 
Anthony Browne: Pikku Kaunotar, suomentanut Sirke Happonen, Lasten Keskus 2008.
 
Anthony Browne: Minun äitini, suomentanut Arja Kanerva, Lasten Keskus 2005.
 
Anthony Browne: Retu uneksii, suomentanut Arja Kanerva, Lasten Keskus 1997.
 
Raija Siekkinen & Hannu TainaHerra Kuningas, Otava 1986, uusintapainos Otava 2018.
 
 
Päivi Heikkilä-Halttunen
 
Päivi Heikkilä-Halttunen - kuva
Kuva: Tuomas Sarparanta.