Paljain jaloin

Ruotsalaiskirjailija Madeleine Hessérusin ainoa toistaiseksi suomennettu teos on romaani Paljain jaloin (Gummerus 2004, suom. Jaana Nikula). Kirjan minäkertojana toimiva päähenkilö on suurkaupungissa asuva lääkäri, joka alkaa saada allergisia reaktioita. Hän toteaa, että oireita aiheuttaa hänen nykyinen elämäntapansa, ja yllättävien tapahtumien jälkeen hän päättää lähteä kaupungista. Nainen kulkee aina vain syrjemmälle ja kokee perusteellisen muutoksen täysin toisenlaiseksi ihmiseksi. "Teos kyllä nostaa esiin monia näkökulmia siitä, miten meidän ekologisen kestävyyden kannalta ei missään tapauksessa pitäisi toimia. Välillä Hesséruksen romaani on jo lähellä pamflettia", kuvaa Riitta Vaismaa romaania Kiiltomato-lehden arvostelussa. "Minun aiempi elämäni on nyt tallella vain muistikuvissa. Ne putkahtavat silloin tällöin mieleen, halusin tai en. Nyt kirjaan sen mitä muistan, mutta en kirjoita siksi että minulla olisi mielestäni jotain tärkeää kerrottavaa itsestäni. Olen nähnyt niin paljon etten edes kuvittele ihmisen elämän eroavan millään olennaisella tavalla esimerkiksi muurahaisen elämästä."